"Miten sä ehdit?"

Oon ollut saikulla tuon selän vuoksi jo kaksi viikkoa, eli täysin ilman ratsastusta mutta muutama työvuoro ollut, joista selkä ei ole tykännyt lainkaan, niin ajattelinpa valaista vähän tätä kuviota paremmin. Maaliskuun alkupuolella sain kommenttia anonyymiltä Back to basic -postaukseen pohdinnallisen kysymyksen, kuinka mä ehdin käymään kaksi kertaa päivässä tallilla?

Miten ehdit kahden lapsen äitinä käydä kaksi kertaa päivässä tallilla? Asutko tallin vieressä vai tienaatko tuolla sen verran hyvin että on kannattavaa ja ei huolta matkakuluista ja ajasta joka menee? :O Kun ei kuitenkaan ole sama talli jossa Ressu on ja sielläkin menee aikaa, itsellä yksi lapsi enkä mitenkään ehtisi noin paljon tekemään :D ellen sitten tienaisi elantoa sillä eli saisi palkkaa reilusti yli tonnin jotta ei tarvitsisi enää muita töitä tehdä niin jäisi muutakin aikaa. Vieläkö käyt koulua tms?

Tosiaan, teen tallivuoroja pomolle jonka alaisena olen hommia tehnyt jo 3 vuotta. Jokainen vuokrahevonen on ollut aina eri tallilla, missä oon töitä tehnyt ja näin se ei onneksi tule aina olemaan, todennäköisesti ei enää kauakaan. Alusta saakka mulla on keskimäärin ollut maksimissaan 2 vuoroa samana päivänä, yleensä aamu- ja päivätallit, mutta esimerkiksi pääsiäisenä vastasin tallista 1,5 viikkoa yksinäni tehden kaikki vuorot. Tänään on myös sellainen päivä, lähden kohta takaisin tallille. Siinä mielessä olen onnekas, että työtallini sijaitsee aivan matkan varrella jos on Ressun liikutus tallivuorojen kanssa samana päivänä. Niin sanottua ylimääräistä mutkaa mulle tulee vain pari sataa metriä autolla, joten ei ole iso vaiva. :)

Iltatallin iloja - hevosilla talvikarva ja ilman loimea + tarhat pintakosteat. Lopputulos näyttää tältä kun oot saanut hevoset karsinoihinsa ja oot lähdössä kotiin. :D  2.4.2016

Mutta itse lottovoitto tässä tilanteessa on Niko. Hän tekee töitä kotoa käsin, jolloin huolehtii Miasta ja Maria on kokopäiväisenä hoidossa. Nikon ansiosta pystyn tekemään tallilla töitä ja käydä Ressua vuokrailemassa. Vaikka käyntejä tulee pahimmillaan kolme päivässä, ollaan paljon Nikon kanssa asiasta puhuttu ja hänen mielipidettään tässä kuunnellut. Onneksi todella tiukan paikan tullen pystyn ottamaan tytöt vaikka tallille mukaan, jos Nikolle tulisi äkkilähtö toimistolle tai työreissulle Helsinkiin.
Miahan ei näillä näkymin enää kesän jälkeen ole kotihoidossa (tästä enemmän tulossa tämän linkin taakse), joten tilanne tätäkin kautta helpottaa ettei Nikon tarvitse jakaa huomiotaan töiden ja Mian välillä, etenkin nyt kun Mia oppii koko ajan!

Raha-asioista en suostu blogin puolella avautumaan, mutta sen verran voin sanoa että kun tallihommat aloitin reilu 3 vuotta sitten, olin valmis tekemään vain sen tekemisen ilosta eli ettei raha vaihtaisi omistajaa, mutta tähän ei pomo suostunut ja näin kolmen vuoden koeajan jälkeen mulla on jopa palkka noussut! :D Rakastan tehdä tallitöitä - ei tarvitse istua homeisessa toimistossa tunkkaisessa ilmassa vaan saa olla ulkona ja oikeasti tehdäkin jotain! Kunto kasvaa, raskauden jälkeinen röllykkä saa kyytiä ja saa tehdä niitä töitä mitä haluaakin tehdä. :)

Mitä opiskeluihin tulee, niin kyllä opiskelen edelleen. Nyt olen lomalla sen aikaa, että saan selvyyttä kuinka teen viimeisen näytön (kirjanpito), mutta sekin ratkeaa piakkoin toivon mukaan.
Toivottavasti tämä avasi hieman, on sen verran sekava tilanne välillä itsellenikin. Ja kyselkää ihmeessä lisää, jos jokin jäi mietityttämään. :)

Superit treenit

Mä en käsitä, miten voi niin pienillä asioilla olla todella suuri merkitys. Eilen lähdin tallille ajatuksella, että mietin jokaisen kehon osan omalle paikalleen ja teen kaiken mahdollisimman täsmällisesti kuin vain voin. Reagoin valahtaviin jalkoihin ja kehun Ressua heti kun reagoi pyyntööni. Heti alkukäynneistä lähtien mietin asentoani koko ajan ja välillä sivusilmällä vilkaisin missä päin maailmaa polveni menevät ja korjasin asentoa sen mukaan. Estesatulassa istuminen edesauttoi eteenpäin pyrkiviä polvia Topin aikoina, joten nyt on ollut hankala hahmottaa Ressun satulan polvitukia kun ovat sen verran lätsät verrattuna Mikin satulaan. Jalustinta en juurikaan voi enää pidentääkään (toiseksi viimeinen reikä menossa :D) ja jalka muuten löytää paikkansa, mutta lihasmuistin muokkaaminen on vaikeaa ja vie oman aikansa.

Oli työn ja tuskan takana oppia istumaan estesatulassa, enkä siihen koskaan oppinutkaan istumaan

Tähän istuntaan kun koko ajan pyrkii ajatuksen kanssa ja tuostakin kaikki ylimääräinen huono pois niin avòt

Ressu oli oudon rauhallinen koko ratsastuksen. Kuntoonlaitto paikalla huuteli tasan kerran tammojensa perään, mutta muuten ei koko treenin aikana huudellut lainkaan. Ei turhia hyppelyitä, paitsi kerran yritti äkillisen tuulenpuuskan vuoksi lähteä kipittämään mutta ehdin reagoimaan ennenkuin Ressu edes lähti. Tehtiin suhteellisen paljon laukkatreeniä, kun kenttä oli oikein priimassa kunnossa ja Ressu oli muutenkin jonkinlaisessa flow-tilassa että oli mukava treenata istuntaa etenkin oikeassa kierroksessa mikä on mulle äärettömän vaikea vinouden ja selän vuoksi. Nyt päästiin pisteeseen, että pystyn siinä kierroksessa istunnalla vaikuttamaan todella hyvin ja tempojen säätely oli helpompaa kuin ennen. Kokoamisessa pakka vielä meinaa mennä sekaisin, kun reisi puristaa usein liikaa joka johtaa laukan tippumisen raville. Vasemmassa kierroksessa ei ole mitään ongelmia ja saatiin jopa pari vauvatason laukkasulun tapaista aikaiseksi, kun koko ajan ajatuksen kanssa pidin istuntaa kasassa. Ressu on huvittava siitä, että se yrittää aina tosissaan jos vain pyytää ja alkaa helposti kehuista myös tarjoamaan kaikkea mitä keksii vain kokeilla.
Loppukäynnit tehtiin maastossa ja siitä on pakko tehdä tapa! Ressu on aivan erilainen maastossa ja selvästi tekee hänen isolle päällensä hyvää päästä treenien jälkeen nollaamaan kunnolla. :)

Kokemukset Polar Loop-rannekkeesta

Oon nyt muutaman päivän käyttänyt Polarin aktiivisuusranneketta ja pakko myöntää, että oon aika yllättynyt siitä, kuinka paljon loppupeleissä liikun! Ranneke mittaa aktiivisuutta, kaloreita ja askeleita sekä myös unenlaatua. Kaloreita palaa hyvin, vaikka voisi kuvitella ettei niitä juurikaan polta.

Unenlaatu on mua aina kiinnostanut. Vaikka nukkuisin monta tuntia, niin monesti aamuisin tuntuu että oon äärettömän väsynyt silti, niin nyt oon päässyt rannekkeen avulla näkemään miten mun uni on jakautunut.

Omasta Polar Flow Diarysta napattu kuva torstailta

Esimerkiksi keskiviikon ja torstain välisenä yönä olen nukkunut kokonaisuudessa 6 tuntia ja 25 minuutia, joista levollista unta on ollut reilu 5 tuntia ja levotonta vajaa 1,5 tuntia.

Tammikuun tiivistelmä tähän mennessä

Torstaina ranneke pääsi tositoimiin mukaan, kun olin päivän koululla, illalla kävin Ressun liikuttamassa hankitreenin merkeissä kentällä (kyllä, sitä lunta oli polviin saakka :D) ja kotiin tultuani kävin nopeasti vielä meidän lähikaupassa.

Olen ollut tyytyväinen pääasiallisesti rannekkeen toimintaan - voi käydä suihkussa sen kanssa ja näkee kellonkin, niin ei tarvitse koko aikaa kantaa puhelinta mukana. :)
Ainut huono puoli on synkkaus iPhonen kanssa. Rannekkeen myyntitiedoissa luvataan, että ilmoittaa puhelimessa kun aika nousta, ettei tule noita inactivity-leimoja (istuu yli tunnin paikoillaan) mutta eipä hälytä. Todennäköisesti jatkuva tietojen syöttö puhelimeen saattaisi onnistua, jos ohjelma olisi puhelimessa päällä koko ajan, mutta silloin loppuu akku aika äkkiä luurista. Myös synkronointi täytyy tehdä manuaalisesti puhelimeen, kun automaattisesti ei meinaa tuoda tietoja rannekkeesta puhelimessa olevaan ohjelmaan.
Koneelle synkkaus onnistuu vain piuhalla, joka samalla toimii rannekkeen laturina.
Mutta aina kaikkeen tekniikkaan liittyy ongelmia ja jonkinlaisia toimimattomuuksia, mutta pääsääntöisesti olen ollut tyytyväinen. :)

Missä rautakanki?

Nimittäin sellaisen tarvitsen selkään, oikeastaan kaksi. Mukavasti ristittynä, mikä pitäisi selkää suorassa, vetäisi hartioita taakse eikä antaisi vääntyä tai kääntyä miten sattuu. Aamulla kyllä oli selkä niin tuhannen juntturassa, kuin olla ja voi mutta heti kun Ressun selkään kapusin niin ei näkynyt nikamajumeja missään - yllätys. Ajatus kyllä oli jokaisessa korjattavassa asiassa, mutta kun aivokapasiteetti on rajallinen ja viimeisin 9 kuukauden totaalisen pulskeana oleminen on tehnyt tuhoja lihaksissa (niin missä lihaksissa? :D), on tällä hetkellä urhean Eestintynnyrin selässä istuminen yhdenlaista ydinfysiikkaa. Tästä päästään aina vain ihanaan analysointiin - miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

Mun ongelmakohdat on tiedossa harvinaisen hyvin. Huono ryhti ja eteenpäin taittuvat olkapäät. Nämä aiheuttavat lapajumeja, jotka tulee siitä ettei ole ylävartalossa voimaa kannatella kättä. Lumipalloefektillä se leviää taas siihen, että käsi tippuu jonnekkin Ressun lapoja halailemaan tai sitten pussaillaan korvia, kun herra päättää tehdä jekkujekut nykäisemällä pään alas halutessaan haistella kentän pohjaa. Tai sitten ne kädet vaihtoehtoisesti haahuilee juurikin jossain sivuilla, ylhäällä ja alhaalla - eli kaikkialla maan ja taivaan välillä, vaikka niiden pitäisi pysyä sään yläpuolella rauhassa vierekkäin nätisti nyrkit pystyssä, aivan.
Sitten on se kuuluisa jalka! Keskivartalon lihakset on kuihtunut kasaan, jolloin ei ole voimaa ylläpitää koko yläkropan ryhtiä - istunta notkahtaa, heilun kuin perunasäkki ravissa (ellen kevennä) jonka takia jalat elää omaa elämäänsä. Pidä kantapää alhaalla niin jännittyy reisi. Hellitä reisi, niin juurtuu polvi satulaan niin tiukasti että nilkat pyörii kuin helikopterin lavat. Ressu seis ja mietintään, että mitähän ihmettä tässä nyt pitäisi ajatella. Kasataan pakka, jalat lantiosta varpaankynsiin rennoiksi, istu rauhassa ja kannattele käsiä hiljaa. Lähde liikkeelle (onnea on herkkäkylkinen herrasmies joka kuuntelee hyvin jalkaa ja istuntaa), nosta ravi ja liitele mukavassa tempossa eteenpäin ympyrällä kunnes tsäp - oot taas aivan sykkyrällä, samalla kun mielessäsi näet sen ihanteellisen istunnan mitä tällä kropalla voi saada ilman että nikamat paukkuu paikoiltaan. Pari äänetöntä kirosanaa, tsemppaa itsesi ja totea että hyvä tulee kunhan antaa itselleen aikaa. Pääasia on, että Ressu on rentona, kevyt edestä ja selkä ylhäällä. Tästä lähdetään, ehkä mä joskus unissani liihottelen valkoisten aitojen sisäpuolella. Nyt keskityn vain ongelmakohtiin yksi kerrallaan ja toivon, että tuo mun henkilökohtainen piiskaaja tulee huutamaan mulle tarpeeksi vinosta lantiosta ja kyttyräselästä, jotta se selkä ja istunta sieltä suoristuisi. Plussaa on se, että nykyään katse löytyy sieltä minne ollaan menossa eikä Ressun korvista. ;)

Ressun palkinto on päästä musta eroon, pariksi päiväksi :D

Kaipaus

Tallille ja ratsastamaan. 

Arjen pyörittämisen ja yleisen jaksamisen henkireikä - päästä tuulettamaan päätä tallille kera jonkin ihanan heppaystävän. Tässä ollaan nyt pikkaisen vajaa vuosi oltu ilman heppailua, mitä nyt kävin silloin alkuvuodesta jeesailemassa entistä pomoa tallivuorojen teon merkeissä, mutta hevosen selässä oon viimeksi käynyt marraskuussa, kun viimeisen kerran nousin Mikin selkään (postaukseen). Olisinhan periaatteessa voinut käydä ratsastamassa kevyitä maastoja aina siihen saakka, että maha tuli tielle mutta en halunnut ottaa minkäänlaista riskiä vain oman itsekkyyden takia.

Nyt olen sitten jatkoa miettinyt ja Nikonkin kanssa asiasta paljon keskustellut. Tilanne vain muuttui äkkiä tosi paljon, kun Nikon työkuviot muuttui suhteellisen paljon jonka vuoksi Niko joutuu tekemään kahden ihmisen työt, joten aikaa ei olisi käydä Marian hoidossa olo aikana tallilla lainkaan - ellei Mia tulisi mukaan mutta silloin joutuisin olemaan muiden aikataulujen armoilla. 

Ja olisiko se taas sitä stressinpoistoa, kun olisi Mia mukana ja joutuisi koko ajan ruokinta-juttuja miettimään sen sijaan, että likka olisi isänsä kanssa sen pari tuntia omaa maitoa pumpattuna valmiiksi jääkaappiin?

Silti se halu kehittää itseään on kasvanut ja tavoitteet aavistuksen korkeammalla, joita taas Mikki ei vain yksinkertaisesti voi täyttää niin sijaintinsa kuin koulutustasollisestikkaan.

Ei tässä mikään kiire onneksi ole ja päätin odottaa ainakin jälkitarkastukseen saakka, että tiedetään millä mallilla vatsalihasten ja muun kropan palautuminen on, ettei tarvitse myöhemmmin katua.

Nyt vain täytyy tosissaan miettiä asioita.

Imetyksen toinen puoli

Joku saattaa tästä ehkä kimpaantua, niinkuin yleensä jos vain on kyse mielipiteistä ja ajatuksista, mutta otetaan se riski.

Imetys on ajatustasolla aivan luonnollinen tapahtuma äidin ja lapsen/lapsien välillä. Tapahtuma, jossa äiti itse ruokkii tuottamallaan maidolla taaten mahdollisuuden tarjota aina oikean lämpöistä ja ravintoarvoiltaan aina lapsen tarpeita vastaavaa ruokaa. Sitä myös ihaillaan ja siihen kannustetaan, mutta tälläkin asialla on oma käännettävä sivunsa äitiyden kirjassa. Imetys, etenkin täysimetys ei välttämättä ole sitä, miltä neuvoloissa ja imetystukiryhmissä annetaan ymmärtää. Se ei ole kivutonta, helppoa tai mutkatonta. Sitä ei isät voi tehdä ja se työllistää ympäri vuorokauden. Äideistä annetaan ymmärtää, että se on maailman ihanin asia, mutta voiko kukaan sanoa ettei koskaan olisi sanonut kertaakaan suutuspäissään ärräpäitä kun on rinnanpäät syöty vereslihalle ja iltaisin huomannut että lähtee jo palasia irti?

12.7.2015

Entäs tiheän imun kaudet? Äideistä tulee lypsykoneita, eikä ajatus imuroinnista tule kysymykseenkään, kun siinä rinnalla roikkuu tissitakiainen. Se väsymyksen määrä, minkä keho kohtaa ensimmäisten kuukausien aikana on jotain aivan käsittämätöntä, kun toivutaan synnytyksestä niin fyysisesti kuin henkisestikin ja siihen päälle harjoitellaan imetystä sekä miljoonia tapoja sitä tehdä, mahdollisesti monen näköisen apuvälineen kanssa! Ja sitten ihmetellään kun on synnytyksen jälkeistä masennusta kasvavassa määrässä, kun imetyksen "ihanuudesta" vain paasataan eikä kukaan kerro mitä se oikeasti on. Ja se myös kuluttaa parisuhdetta, uskokaa pois.

Itselleni jäi harvinaisen suoraan sanottuna paska maku suuhun Marian synnytyksen jälkeen imettämisestä. Se syyttely ja arvostelu kun ensin ei maito noussut (tästäkään ei kukaan silloin kertonut, että nousussa voi kestää päiviä ja se myös sattuu ihan jäätävästi!) ja sitten kun tulee rintoihin tulehdus vauvan imemisongelmien vuoksi ja joudut vaihtamaan korvikkeisiin, olet huono äiti. Tämän kaiken jälkeen halusin silti Mipan kanssa edes kokeilla, miten onnistuisi, luvaten samalla itselleni etten pode huonoa omaatuntoa jos ei vain onnistu enkä alistu siihen kyykyttämiseen mitä Marian aikana neuvolassa koettiin. Etenkin nyt kun tiedän, mitä se pahimmillaan voi olla ja mitä se aiheuttaa.. Mutta kun ei ole halua lopettaa helpolla, vaikka jokainen imetyskerta imaisee niin valtavan määrän jaksamista ja voimia. Tahtoa on, mutta onko jaksamista ja onko imetys sen arvoista, että pahimmassa tapauksessa suhde Mariaan ja Nikoon kärsii?

Sieltä ne tuli

Johan niitä silent-refluksioireita odoteltiinkin jo melkein 3 viikkoa! Oikeastaan näitä on ollut jo syntymästä saakka, mutta nyt ne on päivä päivältä vaan pahentuneet. Syömisestä on tullut niin syöttäjälle kuin syöjällekkin yhtä helvettiä, kun vähän väliä pieni meinaa tukehtua maitoon sen mennessä väärään kurkkuun ja vähänkään väärässä asennossa kun syöttää, alkaa hikottelu ja vääntelehteminen. Yritäppä siinä imettää stressittömästi, etenkin kun imetysrauhaa ei kotona yksinkertaisesti ole. 

Epätoivo alkaa jo valtaamaan pahasti mielen, kun Marian kanssa imetys epäonnistui molempien kyvyttömyyden vuoksi, kun jännitin ja pelkäsin imettämistä Marian samalla saadessa hirveitä rintaraivareita sekä inhosin sitä kipua - Maria ei vain osannut eikä oppinut oikeaa imuotetta.

Nyt Mipan kanssa ollaan menossa siihen, ettei missään muussa asennossa voi kohta varmaan imettää paitsi kyljeltään meidän sängyssä, kun selkeästi toinen menee kipeäksi vaikka kuinka kikkailen likan pystyasentoon rinnalle. Mikään ei tunnu enään auttavan ja se syö halua jatkaa imettämistä. 

Viimeinen oljenkorsi on nyt ennen lääkäriin soittoa, että karsin kaiken allergisoivan pois ruokavaliosta, eli toisin sanoen en voi syödä normaalisti mitään - kahvi, maitotuotteet, kananmuna jätetään pois ja jos se ei vie selkeää kipeyttä pois, niin sitten väkisin refluksitesteihin. En aio enään katsoa vierestä 2 vuotta lapsen hirveää oireilua samalla, kun "ammattilaiset" nauraa meidät vastaanotolta ulos.

Hauskinta tässä on se, ettei voida edes korvikkeita antaa, kun nekin aiheuttaa vatsakipua - vielä pahempaa mitä nyt jo on.. Mä jotenkin arvasin, että helppo raskaus viittaa maailman kauheimpaan vauva-arkeen, prkl.. 

Voihan bili-arvot + ristiäissuunnitelmia

Meidän vauva on keltainen. Ihmettelin jo synnärillä, että oliko Mipa jotenkin rusehtavan värinen mutta ajattelin sen johtuvan kellertävästä huonevalosta joten annoin asian olla. Sitten koitti kotiutumispäivä ja lääkäri sitten sanoi mitattuaan iholta keltaisuusarvot, että ollaan viitearvojen ylärajoilla, mutta ei näe ongelmaksi kotiutumiselle. Myöhemmin silmien valkuaiset alkoivat kellertämään, mutta enhän mä osannut reagoida asiaan vaan huolestuin kun iho oli suhteellisen oranssi kun oltiin oltu päivä kaksi kotona.

Eilen neuvolassa sitten terkkari sanoi, että keltaisuutta on vielä suhteellisen paljon ja Mipan iho on todella punainen, mutta silmät oli ok ja muutenkin todella pirtsakka mukula on, niin käski vain kotona seurata ihonväriä. Kotona oli kummiskin keltaisuus kadonnut hyvää vauhtia kasvoista eikä ole lisääntynyt siitä mitä oli pahimmillaan. Nyt on pientä seurailtava kotona ja herkästi lähdettävä lekurille ottamaan tarkempia arvoja. Mipa kummiskin syö todella paljon ja aineenvaihdunta toimii ripeästi, joten sen takia ei onneksi tarvitse vielä huolehtia. Muuten neuvolassa ei ollut mitään kummallista, paino pienellä on jo ylittänyt syntymäpainon, joten saadaan nukkua yöllä pidempiä pätkiä, kun päivisin kummiskin tankkaa 2-3 tunnin välein. :)

Nyt on myös varattu ristiäispäivä, mutta huolta aiheuttaa kastemekko. Viimeksi lainattiin seurakunnalta mekko, mutta olivat jo silloin harvinaisen v-mäistä porukkaa asian suhteen, joten ajateltiin ostaa oma, jota tytöt voivat halutessaan käyttää sitten omien lastensa kanssa. Mutta mistä ihmeestä löytää järkevän hintaisen, simppelin kastemekon? Itsessään juhlamekko meillä on jo valmiina ja kotona juhliessa on aivan yksi ja sama, onko itse kastetilaisuuden jälkeen alasti vai juhlavetimissä. ;) Myös Marialle pitäisi jonkinlainen juhlamekko jostain keksiä, mutta se ei ole niin kriittinen kun Marsalle voi helposti löytää mekon, toista se on pikkusiskonsa kohdalla. Joten kaikki vinkit ja suosittelut jakoon!

Vili ja Nöpö taustajoukkoina etsimässä kastemekkoa :D

Ensimmäiset kuulumiset

Tosiaan, pieni tyttö syntyi lauantai-iltana, juuri muuton päätteeksi. Koko päivän oli supistellut, joten osasin aavistella että lähtö tulee mutta se tulikin vähän äkäiseen. Onneksi N oli lupautunut tulemaan jo illasta meille, että Marian olisi helpompi aamulla suhtautua jos Niko ei olisi ehtinyt ennen heräämistä takaisin.

Kyllä tuohon reissuun kaikkea mahtui, toispuoleinen ponnistustarve tuli jo automatkalla ja synnärille päästyämme eivät edes nimeä ehtineet kysellä kun samantien ohjasivat synnytyssaliin. :D Kalvot puhkesi tilanteen tarkistuksessa, käyrillä pikkuinen ei ehtinyt olemaan juuri ollenkaan kun pitikin alkaa ponnistamaan. PCB:tä eivät saaneet kuin toiselle puolelle osittain laitettua eikä ehtinyt edes vaikuttaa kun piti alkaa ponnistamaan. 4,5 tuntia kokonaiskesto, ponnistus 6 min neljällä työnnöllä ja lopputuloksena lauantai-iltana klo 23:35 tuli hän:

♥

Synnytys oli todella nopea ja raju, mikä aiheutti mulle pahan shokin joka helpotti vasta aamulla kun yöhoitaja toi jotain väsyttävää kipulääkettä, mikä sai nukahtamaan. Koko keho tärisi, jalat ei kantanut ja tajunnantaso heitteli jossain aivan muualla. Oikeastaan aika pelottavaa, vasta sunnuntai-iltana ajatus kulki kunnolla. Onneksi ei tarvinnut muuta tehdä kuin imettää ja nukkua pienen kanssa, kun Niko kävi Marian kanssa jo aamulla sairaalalla niin sai huilata illat ihan kunnolla. 

Ensinäkeminen siskojen välillä ♥

Maria on ollut alusta saakka todella ylpeä isosisko, nyt kotona on alkanut näyttämään mustasukkaisuuden merkkejä mutta ymmärtäähän sen. Itsellä vain voimat vähän vähissä vielä, niin Marian testailut ei kauheasti nappaa mutta onneksi Niko on tukena. Kovasti haluaa hoitaa siskoa, ja sitä saa myös tehdä. :)

Sunnuntai-iltana aukesi silmät kunnolla ensimmäistä kertaa :)

 Kotiin päästiin maanantaina, kun molempien kunto oli hyvä ja imetys onnistunut koko sairaalassa oloajan. Kotona rinnat aukesi (taas), joten rintapumppu on ollut kova sana jotta saisi pidettyä maidontuontannon yllä ja välillä tietenkin kykenemisen mukaan ihan rintaruokinnallakin ollaan pärjätty hyvin. :) Kova likka on kyllä syömään, ihan isäänsä tullut. ;)

Ensimmäiset päiväunet kotona

 On meillä sentään virallinen vauvavahti - tällä kertaa sitä roolia hoitaa Lumo! :D

Nyt on aika lähteä unipuuhiin, että jaksaa yöllä herätä syöttämään. Ihmeen hyvin on yöt sujuneet, vaikka alkuun jännittikin että miten tulee käymään. :)

Sneak peak

Lupailin pientä kuvapostauksen tynkää meidän talolta, joten tässä tulee. Kuvat pääsääntöisesti ulkoa, kun sisällä oli vielä jonkin verran vanhan asukkaan tavaroita, joten en viitsinyt kauheasti siellä räpsiä. Kyllä sisäkuvia tulee, malttia vain ;)

Oman tontin reunalla, pihatie :)

Terassia ei tehdä kiinteänä vielä, vaan tehdään väliaikaisratkaisu sekä ostetaan paviljonki talon päätyyn, kun salaojat joudutaan kaivamaan parin vuoden sisällä, samoiten kissatarhan kanssa ei pidetä kiirettä. :)

Tontin vasemmasta takanurkasta, eli kyllä tuolla on tilaa muksujen juosta!

Ulkomaalaus on aika järkky, väri tulee vaihtumaan ja laudoitusten kunto tarkistetaan sitten kun aletaan julkisivua remppaamaan. Meillähän siis vaihtuu ikkunat, olohuoneen sekä ruokasalin sähköt menee uusiksi ja samalla sitten pintaremonttia, muta niiden kanssa ei pidetä kiirettä. :)

Oikea seinusta, mihin tulossa kissatarha

Eteinen menee pintaremonttiin, kellertävän ruskea maali vaihtuu vaaleaan, valoa tuovaan väriin ja puupaneeli saa jäädä :) Sekä tuo alue keittiön ja eteisen välillä menettää sinivihreän värinsä ja vaihtuu myöskin vaaleaan. :)

Nikon toimiston ovelta - eteiskäytävä, oikealla olohuone ja suoraan perällä keittiö :)

Monet ovat kauhistelleet tuota työn määrää, mutta ei voi odottaa muuta kun puhutaan rintamamiestaloista, joissa kattoparrujen seassa voi olla myös ratakiskoa. ;) Ja onpahan tekemistä, koko ajan jotain saa tehdä, ei tule tylsää! Anoppi kauhisteli pihan suurta työllistämistä, mutta kyllähän siirä isotöisen saa jos niin haluaa, eikös? ;)

Miltä näyttää, lähtisittekö tälläisen projektin kimppuun viimeisillään raskaana ollessanne? :)

Suurin stressi ohi

Tai niin me luultiin vielä keskiviikko aamuna, kun maanantaina meistä tuli lainallisia (eli 25-30 vuodeksi superköyhiä :D) ja sen vastineeksi omistajuus talosta siirtyi meille. Nyt meillä on oma koti maalla jonka hallintaoikeus siirtyy viimeistään 12. päivä. Ollaan siis pakkailtu, tai nyt Niko on pakkaillut kun mulle tuli ponnistelukielto loppuajaksi, jos meinataan saada pidettyä matkustelija lähellekkään laskettua.

Neuvolassa mulla oli oman terkkarini sijainen, joka oli kyllä oikeasti asiansa tietävä ja osasi jo kohdun painelusta ja mittailuisa yms sanomaan, että paikat on kypsät aukenemista lukuunottamatta kun sitä ei tarkistanut. Mutta kaikki on muuten valmiina, sintti on kiinnittynyt tiukasti lantioon, kudokset pehmenneet lisää (enteilee kuulemma synnytystä lähiviikoille) ja myös pikkuisen sykkeet on lähteneet tippumaan hiljalleen alaspäin, mikä Mariankin kanssa oli viikkoa ennen synnytystä tapahtunut, josta sitten liikkeet alkoi vähenemään. Tänään saavutettiin 38 viikko, joten jos tosissaan meinattiin saada eri kuntaan tämä pikkuinen syntymään, niin täytyy pitää jalkoja ristissä ja nostaa jalat ylös. :D Muuten ei ollut mitään kummempaa, verenpaineet alkaneet nousta normaaleihin arvoihin, hb oli 98 mikä on pykälän verran noussut toukokuusta. Ihme kyllä että on noussut, kun en ole muistanut tässä välissä syödä rautaa kun ehkä max 4 tabletin verran, hupsista! :D

Käytiin toissapäivänä hakemassa pihalle terassikalusteet, vielä pitäisi kaikkea muutakin hankkia, mm. ruohonleikkuri, puutarhaletkua ja mitähän kaikkea. Kauheasti olisi itsellä suunnitelmissa pihaa varten. Mitään isoa ei sinne nyt olla tekemässä, kun joudutaan parin vuoden sisään tarkistamaan salaojien kunto, joten mitään pysyvää ei seinien vierustoille tehdä nyt, vaan esim. kissatarhakin valmistellaan niin että voidaan tarvittaessa siirtää, kun aletaan kaivamaan seinustoja auki.
Tänään mennään viettämään talolle viikonloppua, kun entinen omistaja lähtee reissuun joten talo on tyhjä ja saadaan onneksi samalla viedä tavaroita. :)

Nyt tuli kuvaton postaus, mutta en jaksa kaivaa kameraa nyt esille jossa olisi kuluneilta päiviltä joitain kuvia, mutta ajattelin tänään napsia lisää kuvia niin voisin jonkinsortin kuvapostauksen tehdä. :)

Ulkonäköpaineet

Katson kahta kuvaa - ensin toista ja sitten toista. Ne ovat nämä:

12.7.2014

Rv 36+4 // 23.6.2015

Maailman typerimpään aikaan tuli ulkonäköpaineet. Oikein hirvittää katsoa ensin ylempää kuvaa ja sen jälkeen katsoa eilen otettua mahakuvaa. Huvittavinta tässä on se, ettei mulla oikeastaan ole ollut minkäänlaisia ongelmia oman ulkonäön kanssa Marian syntymän jälkeen. Ennen niitä oli senkin edestä, mutta ehkä niiden poistuminen vaati aikuistumisen ja itsensä hyväksymisen sellaisena kuin on.

Mutta nyt näen pelkän ison kasan pullataikinaa, turvonnutta selluliittiä reisissä ja kauheat allit käsivarsissa! Hormoniryöpytystä mahdollisesti? Tai sitten jokin alitajuntainen juttu, kun Marian jälkeen kilot lähti loppupeleissä nopeasti ja reilulla kädellä sitä löllykkää lähtikin. Ehkä pelkään, ettei se lähdekkään enään? Vaikka en aio edes pitää mitään aikataulua, mihin mennessä pitää miltäkin näyttää, vaan haluan että kroppa kertoo, kun on valmis luovuttamaan rasvavarastonsa johonkin muualle kuin mun reisiin ja mahaan.
Vaikka onhan mulla suunnitelmia raskauden jälkeiselle ajalle, mutta niiden aika tulee sitten kun niiden aika tulee. :)

Toivottavasti tämä on vaan jokin mielen oikku, stressiä on jo muutenkin kaikkien pakkailujen ja supisteluiden vuoksi, joten tämä on niin turha asia mielen päällä ettei tosikaan! :D

Uhma

Taisi tulla meille kyläilemään aivan uusissa mittakaavoissa. Vajaa vuosi sitten Marialla alkoi ilmenemään lievää esiuhman tapaista, mutta ei kestänyt paria kuukautta kauempaa sekä oli enemmänkin kausittaista ja vaikka oli silloin voimakkuudeltaan aika mittavaa, niin ei todellakaan lähellekkään sitä mikä nyt on nostamassa päätään.
Maria on ollut monta päivää tosi takertuvainen (normaalia pahempi) ja saattaa ihan yhtäkkiä tulla ottamaan kädestä ja katsoa pitkään jonka jälkeen lähtee jatkamaan leikkejänsä. En ole tätä ennen eilistä pahemmin noteerannut, ajatellut vain että jokin hetkellinen ikävä tullut tms eli ei mitään vakavaa ja antanut asian olla. Eilen sitten Marian pasmat meni totaalisen sekaisin, nukkumaanmenosta tuli jotain ihan päätöntä, kun likka alkoi vääntämään meidän kanssa muumien katsomisesta. Me aloitetaan yleensä hyvissä ajoin, joka ilta samaan aikaan herättelemään iltarutiineja ajankohtaisiksi niinkuin eilenkin, mutta ei auttanut.

Maria on aina niin onnessaan kun olen aamut kotona :)

Tämä käytös on vahvistunut joka ilta pahemmaksi, vängätään kaikessa vastaan ja huudetaan naama punaisena. Myös päiväkodista on tullut yhtäkkiä paikka, minne ei ehdottomasti haluta mennä! Eilen alkoi Marian puolelta lyöminen, yöllä potkaisi täysillä mahaan aiheuttaen kauheat supistukset ja aamulla täräytti täysin tiedostaen mua leukaan kun yritti tällä tavoin herättää. Ei edes mieltään pahoittanut mitenkään kun kiellettiin tästä, eli taisi ihan tarkoituksella kokeilla, miten tälläiseen reagoidaan.
Se, miksi päätellään tämän olevan uhmaa, huomaa jo tytön puheista. Marian lelu, Marian muki, Marian lautanen. Myös itsensä puolustaminen sanoin on tullut kuvioihin, tänään Niko fiksaili aamulla puhelintaan kun kadotti äänet johonkin Marian katsoessa muumeja siitä, niin tyttö tuli mulle sanomaan, että isi otti Marian kädestä. Vaikka isi kyllä ihan pyysi ja tyttö antoi ihan luvan kanssa puhelimen ;) Alkaa löytymään se minäkuva ja sehän se hauskaa tuntuu tytöstä olevan.

Rauhallinen hetki - pääsiäiskarkkien lajittelu!

Onneksi myös uhmaikä on ohimenevä ja jos tästä selvitään voittajina, selvitään toivon mukaan myös sitten likan täyttäessä 15 vuotta! :D

Ja taas siitä kommentoinnista

Anonyymiys - hyvästä vai pahasta?

Jotkut osaavat käyttää kasvottomuutta hyvin ja toiset ei niin hyvin. Helppo on nimettömänä huudella asioista, joihin ei liity tavalla tai toisella.

Kommentointi on taitolaji, jota ei monikaan tunnu osaavan, etenkään netissä kun hyvällä tarkoittamasi teksti saattaa aiheuttaa toisille legoja nenään vaikka vastaanottaja osaisikin lukea rivienvälit. Hauskinta tässä on se, että nimettömyyden taakse pään aukomisen yhteydessä kätkeytyy aikuiset ihmiset, monesti jopa ehkä perheelliset. 

Paljastan itse kasvoni ja kerron mielipiteeni seisoen sanojeni takana. Monia postauksia on jäänyt luonnoksiin, kun niitä ei vain ole saanut muotoiltua yleiselle tasolle (tai ovat muuten vain olleet julkaisukelvottomia). Aina jokaisessa tekstissä on jokin asia mielessä sitä kirjoittaessa - näin on varmasti yli 95% bloggaajista. 

Mutta mitä haluan blogini puolelle?

Kommentoinnissa on hyväksyttävää käyttää järkeä. Jos kommenttisi on suora viittaus johonkin ulkopuoliseen ihmiseen, en sitä julkaise. Tämän takia perheeni ulkopuoliset ovat kasvottomia sekä nimettömiä. Nikosta ja Mariasta näkyy vain se, mitä ollaan yhdessä sovittu.

On monia postauksia, jotka on herättänyt tunteita ja ajatuksia ihmisissä, se on normaalia mutta ei se, että aletaan utelemaan yksityiskohtia blogissa nimettömänä. Jos asia kiinnostaa, kysykää suoraan nimenne kanssa asianomaisilta, koska henkilökohtaisuuksia en tänne julkaise. Jos olisin itse v-mäinen, olisin kasvoton ja tunnistamaton, mutta kaikki muut näkyisivät nimillään ja kasvoillaan täällä. Mutta jokaisella on oikeus olla nimetön ja kasvoton, jonka takia toimin näin - ei nimiä taikka kasvoja muista kuin perheestäni.

Mutta jos elämäsi lanka on kiinni juoruilusta ja utelusta niin ota yhteyttä vaikka sitten facebookin kautta, näin sinut voi ottaa tosissaan kun seisot nimesi sekä kasvojesi kera sanojesi takana.

Hevonen menneisyydestä

Ei se tykätyin, mieleltään ehkä aavistuksen jumissa ja napsahteleva ajatuksen kulku - mutta silti tuntuu että olisi elämäni hevonen. Kummiskaan sitä välttämättä olemallakaan.

Moni varmaan muistaakin syksyltä, kun olin ravitallilla töissä ja kerroinkin muutamaan otteeseen tulta ja tappuraa olevasta Herra Orista. Siitä, joka oli tallin vihatuin ja omistajan mukaan hitain juoksija ja huonolla motivaatiolla toimiva, tallin pimeimmässä karsinassa asuva tukkajumala. Tämä kyseinen hevonen tuli mieleeni ihan yhtäkkiä tässä lääkäriaikaa odotellessa.

Vaikka Herra Ori mojauttikin mua kaviolla, yritti rynniä päälle ja mitähän kaikkea muutakin (se lista on nimittäin kyseisen häslääjän kohdalla aikalailla loputon), tuli jotenkin ikävä ja ehkä jopa pieni pelko, miten kyseinen kaveri eläilee tällä hetkellä. Hippoksen mukaan ei ole vieläkään suorittanut hyväksyttyä koelähtöä, kilpailuvakuutukset umpeutuneet jne. Mikä on hevosen kohtalo? Tallilla aloittaessani, omistaja-kasvattaja sanoi että on joutilas juurikin sen takia, ettei juoksuhaluja löydy ja koitti jos olisin koittanut lähteä koulimaan siitä ratsua eikä heillä kuulemma muutenkaan ollut aikaa laittaa hitaaseen, kun vaihtoehtona oli treenata parempia hevosia. No, tilannehan oli se että aloittaessani oli päässyt pari kertaa viikossa ulos, muuten aina karsinassa kököttämässä pahimmillaan koko päivän ja kun olin ainut tallilla joka edes viitsi lähteä raahaamaan takimmaiselle ruoho-pläntille syömään ja sieltä tunnin päästä siirtämään hiekkatarhaan pariksi tunniksi, niin alkoi hevonen käymään kierroksilla. Joka aamu kattila kiehui reilusti yli, kun tajusi että pääsee ulos.. Voi hepparaukan kohtaloa, ei yhdenkään hevosen kuuluisi olla koko päivää karsinassa näkemättä lainkaan muutakuin neljä seinää.

Aloin sitten miettimään ensin vitsipohjalla, pitäisikö tallille soittaa ja sanoa että voisin kyseisen kaverin vaihtaa rahaan ja ottaa hoteisiini. Uskon kaikista aina vain hyvää, ja vaikka hevonen olikin silloin täydellinen vatipää, olisiko se enään jos saisi rutiinia, pitkät ulkoilut ja sen kanssa tehtäisiin päivittäin jotain, vaikka käytäisiin kävelemässä maastakäsin tms.. Sitä ei tiedä, ja kyseisen kaverin kanssa pitäisi jopa ammattiratsuttajalta löytyä hemmetin paljon huumorintajua, että kyseiselle tukkajumalalle saisi jotain päähän taottua.

Kyseinen hevonen olisi kuitenkin riski - takeita pään kasaantumisesta ei olisi, vaikka mitä yrittäisi. Joillekkin auttaa rutiini ja jotkut on vain yhden ihmisen hevosia ja jotkut ovat vain niitä täysin järkensä menettäneitä niin kutsuttuja toivottomia tapauksia. Tästäkään kaverista ei täysin voi sanoa, onko tylsistymisestä ja tekemisen puutteesta tullut ongelmakäytösä, vai jostain muusta. Sen näkisi vain ajan kanssa, mutta olisiko tämä sen riskin arvoinen..?

29.5.2011

Mä puhun sulle aina silloin kun muut ei nää

kun ikävä kasvaa niin suureks, että sen alle jään

ja kerron mitä meille kuuluu, kuinka isä harmaantuu

miten elämä on mennyt ja mitkä haaveet toteutui

mitkä haaveet sun myötä hautautui

Siitä on 4 vuotta - äärettömän pitkät vuodet on ehtinyt vieriä. En ole voinut soittaa tai laittaa tekstaria. En voinut soittaa kun Marian odotuksesta raskaustesti plussasi, en voinut soittaa, kun oltiin varattu hääkirkko. Enkä iloita tästä toisestakaan..

Vuosi 2006 Savion lavalla

Kaikki elämän isot mullistukset, ne hyvät ja myöskin pahat on jääneet jo neljän vuoden ajan kokematta yhdessä äidin kanssa. En ole voinut vielä tänäkään päivänä antaa sille syövälle anteeksi, joka vei, en koskaan tule sitä anteeksi antamaan että riisti mun lapsilta maailman parhaimman mummon liian aikaisin.

Vaikka aika on helpottanut pahimpaan, ei se suru koskaan poistu. Ikävä kalvaa jatkuvasti, välillä lievempänä ja välillä taas niin pahana, etten halua nousta edes sängystä tai syödä.

Muistotilaisuus oli koruton ja kaunis - niin äidin näköinen

Ikuinen muisto mitä ei pyyhitä

Väärä hälytys

Vai oliko sittenkään? Eilen alkoi supistelemaan niin kivuliaina kuin kivuttomina, alaselässä samantapaisia polttoja mitä menkkojen aikaan. Saunan jälkeen alkoi oksettamaan, päätä särkemään ettei edes nukkuminen saatika panadol auttanut ja tuli todella voimaton olo. Ruoka ei ole maistunut kunnolla, väkisin on joutunut syömään että edes Sintti rauhottuisi hieman. Vuorokauden särkenyt nyt yhtäkyytiä päätä ja pahoinvointi ollut sanoin kuvaamaton - annoin periksi ja soitin synnärille.

On se vaan aina yhtä ankea paikka

Ottivat pienen odottelun jälkeen käyrille, sydänkäyristä tullut hevonkukkuakaan kun Sintillä oli omat mielipiteensä antureista (potki ne irti 7 kertaa), mutta supistuksia saatiin muutamat napattua, ryskäämisestä huolimatta. Purkkiin kusasut, jonka jälkeen huoneessa odottikin jo neulatäti labrasta - se pahin mahdollinen! Olinpahan ensimmäistä kertaa koskaan täysin järissäni kun otettiin verikokeet ja olin jopa yksin! Kyllä mä niin huomenna ostan itselleni kakun, kun selvisin hengissä pyörtymättä.

Käyrillä yritetty olla 15min, kun anturit laitettu uudelleen paikoilensa jo 5 kertaa :D

Ultralla tarkistivat vielä sykkeet, virtaukset ja istukan. Painoarvio oli 1928g, eli pieni erittäin aktviivinen kaveri on. :) Suoraan ei vuodelepoon määrännyt, mutta tokaisi vaan että voisi pikkuhiljaa alkaa hiljentämään tahtia.

Toivon mukaan verikokeissa ei näy mitään hälyttävää, kun nyt ei suoraan näyttänyt merkkejä raskausmyrkytyksestä. Voi kuulemma olla myös alkava, mutta toivotaan että ei ole. :)

Pessimisti ei pety

Kaikki on pa*kaa, kunnes toisin todistetaan

Kekkasimpa itselleni uuden moton nyt tähän talon etsinnän ajaksi. Tottahan tuo on, pessimisti ei pety ja mihinkään et voi täysin luottaa, ennen kuin todisteet toimivuudesta ja muusta pienestä on lyöty tiskiin. Nyt ymmärrän, miksi isäni meinasi repiä pelihousunsa ja menetti lähes mielenterveytensä kun etsivät omaa kotiaan, tämä on niin syvältä! Ensin olet onnesi kukkuloilla, kun netistä löydät hyvän oloisen ja hintaisen talon, menet katsomaan ja odotat että pääset kuntotarkastukseen mukaan ja melkein kamatkin on valmiiksi pakattuina - kunnes tiputetaan pommi.

Toinen yritys, "Pienellä laitolla oman näköinen koti" - täyttä shaibaa! Katon korotukset, terassi rakenteineen päivineen irti ja täysin uusiksi, kylpyhuone, keittiö, olohuone, parvi - kaikki uusiksi! Hauskin oli parveke, tai no "parveke" johon mentiin parven ovesta suoraan kuistin katolle. Ei ollut turvalaitoja missään. Että morjens!

Tänään kummiskin tuli pieni toivon ja valon kipinä täydellisen flopin jälkeen, ehkä niitä pieniä helmen kaltaisiakin on, mutta epäilyttää! Ahdasta, Marialle tosin olisi hobittiluolaa yläkerta täynnä, mutta silti. Miten sinne mahduttaisi kaksi teini-ikäistä ja kaksi aikuista? Siinä vasta pulma, kyllä vain. 

Huomenna olisi kaksi näyttöä, toinen vaikuttaa liian täydelliseltä, joten otetaan tuo pessimistin asenne varuilta korvan taakse mukaan, eikä lyödä ylimääräisiä toiveita ilmoille. Mennään, katsotaan ja sitten todetaan.

Tämä stressintynkä selvästi vaikuttaa jo mahaankin, koko päivän jo koululla supistellut kipeästi mutta epäsäännöllisesti ja nyt illan on ollut niin äärettömän paha olla, että Marian pään paino tuntui liian raskaalta mahalla. Onneksi saatiin puhuttua perjantai etäpäiväksi, jotta saadaan pitää pitkä viikonloppu ja mama saa mahansa kanssa nukkua! Liitoskivut ja lantion löystyminen - tervetuloa! En olisi teitä kylään halunnut, mutta pakko se on taas hyväksyä. Onneksi perjantainakin voi sanoa, että vielä 9 viikkoa...

Onneksi ei ole kiire vaan ajan kanssa katsellaan ja etsitään se meidän täydellinen talo! Mitään hökkeliä ei oteta, se on saletti. :)

Valmis vai rempattava

Valmis olisi aina valmis, senkus kantaisi kamat sisään ja avot! Mutta sitten siinä valmiissa on riskinsä, vaikka edullisesti saisikin - nimittäin talo saattaisi lähteä alta.

Rempattavassa olisi edullinen hinta jo valmiiksi, eikä vaatisi muutakuin keittiöön mamalle leka kouraan ja pari päänaukomista Nikolta ja hänen veljeltään, niin "puhdas paperi" olisi valmis - saisi tehtyä keittiöstä juuri meidän näköisen, meille tehdyn!
Sekä suhteilla saadaan taatusti hyvä työnjälki hyvällä hinnalla, oli se remontin tarve vaikka sähköjen uusiminen tai lisää seiniä/seiniä pois. Eli kaikki onnistuisi, senkus näytät mitä laitetaan mihinkin ja annat poikien tehdä loput. :)

Viimeinen kysymys onkin - jaksanko ja haluanko ottaa tässä tilassa ylimääräistä stressiä remonteista? Enemmin tosin ottaisin sen rempan kuin pelon, että juuri ostettu talo lähtisi alta lunastusoikeuden vuoksi.
Onneksi mitään ei ole päätetty ja maanantaina tiedetään aavistuksen lisää, toivottavasti. Toisaalta kun tänään käytiin pyörähtämässä pintaremonttitalolla, niin kyllä alkoi houkuttelemaan ajatuksena erittäin paljon! Ja alan muutenkin lämpiämään tuolle keittiö ja- kylpyhuoneremontille. :)

Vielä 10 viikkoa pitäisi olla pingviininä, vaikka yhtään en enään jaksaisi tätä mahaa raahata mukana. Eikä asiaa auta, että tämä maha vain kasvaa lisää koko ajan ja oleminen vaikeutuu ;)

Rv 30+1

Tuntuu, että tuo vatsa olisi valahtanut alemmaksi. En sitten tiedä onko, mutta sintti on hakeutunut alemmaksi lantioon nyt parina päivänä voimakkaammin, kun Maria taas "tippui" valmiiksi 26 viikoilla. Jaksaa jaksaa!

Marian poikkeava käytös

En tiedä, mikä kummaa tapahtui viikonlopuna, mutta Marialla nukahtamisesta on tullut ylitsepääsemättömän vaikeaa, vaikkei rutiinit ole muuttunut mihinkään. Saatiin onnistumaan omaan sänkyyn nukuttaminen, kunnes tuli yli viikon flunssa-aalto jonka ajan nukuttiin kaikki meidän sohvalla. Ei tässä mitään, joka ilta kummiskin tarjottiin likan omaa sänkyä ja monesti sinne menikin nukkumaan, mutta päätyi nopeasti meidän väliin joko oksentamisen tai kivun vuoksi.

Maria meni eilen takaisin päiväkotiin ja nyt on tullut jokin kummallinen tankkaamisvaihe(?). Haetaan aina klo 15 kotiin ja päiväkodilla syövät välipalan klo 14. Silti Marialla on kamala nälkä kun tulee kotiin eikä tämä kotona syöty "välipala" vaikuta millään tavalla päivällisen maistuvuuteen, mikä syödään 16-17 välillä.
Tänäänkin söi kotiin tultuaan jogurttipurkin, puolisen desiä muroja ja tunnin päästä tästä ison annoksen ruokaa! Tuli väkisinkin mieleen, syökö Maria oikeasti päikyssä mitään, vaikka sanovat että söi hyvin. Voiko lapsella muka yhtäkkiä kasvaa ruokahalu yli 50%?! Vaikka tätä onkin jatkunut "vasta" kaksi päivää, pisti se oikeasti silmään. Kyllähän tuo likka tykkää syödä, mutta miten se ruokamäärä voi kasvaa noinkin radikaalisti ja noin äkkiä?

Ja nukahtaminen tai ylipäätänsä nukkuminen on mennyt ihan rauhattomaksi. Eikä asiaa auta yläkerran naapurin yh, joka tuntuu rakastavan korkokenkiä ja siivoamista hiljaisuuden alettua. Eilenkin kopsutteli korkkareilla vielä 11 jälkeen yöllä, pilaten samalla Marian yöunet ja johan kaiken maailman sohvia tai sänkyjä siirreltiin vielä keskiyölläkin. Päivät asunto on hiljainen kuin hiirenkolo, mutta mitä lähemmäs hiljaisuusaikaa mennään, niin sitä kovaäänisemmmiksi muututaan.. Hyvä siinä on sitten lasta nukuttaa, kun jo muutenkin nukuttamisesta on tullut ihan yhtäkkiä vaikeaa..

Ollaan päätetty, että nyt etsitään se omakotitalo jossa ei naapureita heti seinän vieressä ole. Alkaa jo ottamaan hieman pannuun, kun koko 2,5 vuotta naapurit on häirinnyt tavalla ja toisella Marian yöunia ja ennen tytön syntymää naapureista on ollut haittaa muutenkin. Naapurisopu alkaa hieman jo kärsimään, joten luovutetaan ja vaihdetaan kaupungista maalle.