Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste uhma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uhma. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Uhma

Taisi tulla meille kyläilemään aivan uusissa mittakaavoissa. Vajaa vuosi sitten Marialla alkoi ilmenemään lievää esiuhman tapaista, mutta ei kestänyt paria kuukautta kauempaa sekä oli enemmänkin kausittaista ja vaikka oli silloin voimakkuudeltaan aika mittavaa, niin ei todellakaan lähellekkään sitä mikä nyt on nostamassa päätään.
Maria on ollut monta päivää tosi takertuvainen (normaalia pahempi) ja saattaa ihan yhtäkkiä tulla ottamaan kädestä ja katsoa pitkään jonka jälkeen lähtee jatkamaan leikkejänsä. En ole tätä ennen eilistä pahemmin noteerannut, ajatellut vain että jokin hetkellinen ikävä tullut tms eli ei mitään vakavaa ja antanut asian olla. Eilen sitten Marian pasmat meni totaalisen sekaisin, nukkumaanmenosta tuli jotain ihan päätöntä, kun likka alkoi vääntämään meidän kanssa muumien katsomisesta. Me aloitetaan yleensä hyvissä ajoin, joka ilta samaan aikaan herättelemään iltarutiineja ajankohtaisiksi niinkuin eilenkin, mutta ei auttanut.
Maria on aina niin onnessaan kun olen aamut kotona :)
Tämä käytös on vahvistunut joka ilta pahemmaksi, vängätään kaikessa vastaan ja huudetaan naama punaisena. Myös päiväkodista on tullut yhtäkkiä paikka, minne ei ehdottomasti haluta mennä! Eilen alkoi Marian puolelta lyöminen, yöllä potkaisi täysillä mahaan aiheuttaen kauheat supistukset ja aamulla täräytti täysin tiedostaen mua leukaan kun yritti tällä tavoin herättää. Ei edes mieltään pahoittanut mitenkään kun kiellettiin tästä, eli taisi ihan tarkoituksella kokeilla, miten tälläiseen reagoidaan.
Se, miksi päätellään tämän olevan uhmaa, huomaa jo tytön puheista. Marian lelu, Marian muki, Marian lautanen. Myös itsensä puolustaminen sanoin on tullut kuvioihin, tänään Niko fiksaili aamulla puhelintaan kun kadotti äänet johonkin Marian katsoessa muumeja siitä, niin tyttö tuli mulle sanomaan, että isi otti Marian kädestä. Vaikka isi kyllä ihan pyysi ja tyttö antoi ihan luvan kanssa puhelimen ;) Alkaa löytymään se minäkuva ja sehän se hauskaa tuntuu tytöstä olevan.
Rauhallinen hetki - pääsiäiskarkkien lajittelu!
Onneksi myös uhmaikä on ohimenevä ja jos tästä selvitään voittajina, selvitään toivon mukaan myös sitten likan täyttäessä 15 vuotta! :D

torstai 27. marraskuuta 2014

Nyt loppui pelleily

Natsimutsi täällä moi!

Olen moneen otteeseen puhunut Marian olevan nirso, mm. tässä ja täällä. Monta kuukautta on sujunut hyvin, oikeastaan 2-vuotis neuvolan jälkeen kaikki meni putkeen mutta taas se alkaa..

Ei syödä, paitsi varastamalla esimerkiksi äidin lautaselta kinkut ja ruuat. Saa syödä itse haarukalla ja/tai lusikalla (riippuen ruuasta) tai vaikka sormin jos siltä tuntuu, mutta ei. Ei vaan syödä! Koko ajan pitäisi saada tomaattia, jogurttia, kaakaota, suklaata, kakkua, keksiä jne. Lista on loputon. Mutta sitten kun sanotaan ei, tulee hepuli ja ruokalautaset lentää. Ja kyllä, nyt on mulla ja Nikolla oikeus vetää hernettä tai vaikka norsua nenään, tätä kiukuttelua kuunnellaan 24/7, eikä todellakaan ollut ensimmäinen päivä. 

Joten, kun olin pahimman kuohunnan saanut laskettua kuunneltuamme tätä kinaamista koko päivän, tein kotiin meille "pienen" tervehdyksen ja aikataulumuistutuksen, mitenkäs ne ruokailut menikään. Kyseinen lappu täytyisi viedä kyllä anoppilaan, siellä Maria napostelee kaksin käsin ja jaloin, eikä anoppi kuuntele sanaakaan ruoka-ajoista (taitaa olla tuntematon käsite ehkä?). 
Huomaa että hormonit "hieman" puhuneet tussin välityksellä :D
Isäni luona napostelun kanssa ei ole ongelmaa, koska Herra Antinapostelija on mullekkin samaisesta aiheesta ehtinyt mätkättää 20 vuotta, ja jatkaa samaa tiukkaa linjaa lastenlastensa kanssa, mikä on vain hyvä juttu. 

Maria sopeutuu onneksi helposti, nyt on vain pidettävä pää kylmänä. Onneksi lauantaina päästään hetkeksi nollaamaan. Hyvää ruokaa jossain ja täysin lapsivapaata pari tuntia. Tai no, voiko sitä lapsivapaaksi niinkään sanoa kun vauvan alku mahassa menossa mukana. ;)

torstai 23. lokakuuta 2014

Ei saa

Ei saa ja Ei sovi 
Tämän hetken kovimmat lausahdukset by Maria the uhmakakara

Tässä on nyt suunnilleen kuukauden ollut jokin superkiukkuvaihe, en tiedä mistä tuo kaikki kumpuaa.. Kamala läheisriippuvuus, spagettiraivarit, raivoaminen, tavaroiden paiskonta ja itsensä hakkaaminen on jossain aivan uusissa sfääreissä, kun joka ikinen päivä edes yksi tummenetuista asioista tulee meille "nautittavaksi".

Aamupäivällä tuli koko 2 vuoden ajalta pahimmat raivarit, yli puoli tuntia vain huuti ja mikään ei ollut hyvin! Ei rauhoittunut syliin ei mihinkään.. Kyllä siinä ideat alkoi loppumaan, kun ruokalautanenkin paiskastiin seinille (ilmoitti kyllä olevansa nälkäinen) ja maidot kaadettiin parketille.. Päätöntä huutamista ja itsensä raapimista ja aikuiset epätoivoisina. 
Ulkoilu piristi hetkeksi
Kyllä siinä sitten rauhoituttiin, mutta pinna on Marsalla ollut ihan älyttömän tiukalla, kunnon pingoitettu viulunkieli - vähän jos kiristää niin katkeaa. Pienikin vastoinkäyminen, esimerkiksi dvd ei tule laatikosta pois - räjähdys! 

Nyt taas koko ilta on ollut tappelemista ja asioista vääntämistä. Sanoin Marialle että telkkari menee kiinni jos ei nyt uskota (kantoi kissanhiekkaa olohuoneeseen ja kaikkea muuta kiellettyä) ja toistui vain uudelleen niin telkkari meni kiinni. Siitä repesi riemu, ei jessus! Tästäkin keskusteltiin pitkään, ettei se päätön huutaminen mitään auta. 15 minuutia ja hiljaisuus. Nyt pyörii muumit ja ihan hissuksiin istuu sohvalla muovikukka kädessä. Saa nähdä, miten kauan tätä autuutta riittää tai miten nukkumaanlaitto menee.

Ei vain enään mammalla ymmärrys riitä ja pahinta tässä on, että tämä pahenee vielä! Noh, ammattilaiset aina toitottaa että lapsen uhman myötä kasvaa niin lapsi kuin vanhemmatkin. Lohduttaako tämä tieto? Ei todellakaan, ei ainakaan tällä hetkellä.. Parempaa huomista odotellessa! :D

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Pikkuruinen kurkistus uuteen kotiin

Tässä on pakkailtu, treffailtu ystävien kanssa, käyty töissä ja rampattu jo tänään uuden ja vanhan asunnon välillä peräti 3 kertaa ja tavaraa on viety tuhottomasti (ja sitä on vielä liikaa jäljellä..)

Tähän kaiken muuttostressin päälle Marialle iski kunnon uhmakausi, joka on kestänyt jo viikon! Ihan sama mitä lapselle sanot, pyydät tai jopa käsket, niin saa vain vihaista murinaa takaisin ja tavaroiden viskelyä sekä kunnon vuosisadan itkupotkuraivarit.. Huoh!

Mutta sitten kurkistuksia, voisin melkein vaikka ottaa nyt muuton ajan tavaksi ottaa päivä per huone jos vain kiinnostusta siihen teillä riittää :)
Wc saa sävykseen hiekkaa sekä aavistuksen vihreään taittuvaa :)
Huomenna alkaa jo olohuonekin hahmottumaan, kun tv-taso ehkä saadaan kasattua valmiiksi ja verhot ikkunoihin. ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...