Äitä

Eräs iltapäivä tässä reilun viikon sisällä istuttiin tyttöjen kanssa sohvalla ja hetken päästä Mia nyki mua hupparin helmasta. Tietenkin käännyin katsomaan, että mitä pikkulikka on vailla ja neiti aloitti tapansa mukaan jokeltelun ja yhtäkkiä Mia katsoi mua silmiin ja sanoi äitä. Meinasi tippa tulla linssiin! Tänään Mian kanssa aamusta puuhailtiin lattialla ja sieltä tuli taas äitä - kyllä se aina herkistää, vaikkei vielä suoranaisesti tarkottaisikaan sitä. :) Kannatti siis jäädä kotiin viettämään rokulipäivää, kun ei aamulla olisi varmaan edes auto lähtenyt käyntiin. ;)

Neuvolassa sitten puhuin tästä, ja terkka sanoi että puolivuotiaat voivat jokeltelun yhteydessä tavutella, jolloin esimerkiksi sana äiti saattaa kuulua, mutta ei vielä sinällään tarkoita mitään. Lasta tietenkin olisi hyvä kehua kaikesta oikeaan taittuvasta sanailusta. Terkkari myös sanoi, että on hyvin mahdollista että Mia oppii suht nopeasti puhumaan, kun tykkää jo nyt jokeltaa niin paljon ja "keskustelevat" Marian kanssa todella paljon.

Mia pulisee Marialle samalla kun Maria keittelee ruokaa Mialle :D 17.1.2016

Nyt on alettu myös hampaita itkemään oikein urakalla. Johan Mia on kuolannut viimeiset 3 kuukautta kuin Niagaran putous ja lauantaina kipu vei likalta ruokahalun ja unet kokonaan. Ainut paikka missä viihtyi särkylääkkeen annon jälkeen oli liinassa. Liinan reunaa pureskeli aikansa kunnes nukahti ja nukkui melkein tunnin.

Maailman parhain ostos - kantoliina pelastanut niin monet tilanteet Mian kanssa :)

Kaipaus

Tallille ja ratsastamaan. 

Arjen pyörittämisen ja yleisen jaksamisen henkireikä - päästä tuulettamaan päätä tallille kera jonkin ihanan heppaystävän. Tässä ollaan nyt pikkaisen vajaa vuosi oltu ilman heppailua, mitä nyt kävin silloin alkuvuodesta jeesailemassa entistä pomoa tallivuorojen teon merkeissä, mutta hevosen selässä oon viimeksi käynyt marraskuussa, kun viimeisen kerran nousin Mikin selkään (postaukseen). Olisinhan periaatteessa voinut käydä ratsastamassa kevyitä maastoja aina siihen saakka, että maha tuli tielle mutta en halunnut ottaa minkäänlaista riskiä vain oman itsekkyyden takia.

Nyt olen sitten jatkoa miettinyt ja Nikonkin kanssa asiasta paljon keskustellut. Tilanne vain muuttui äkkiä tosi paljon, kun Nikon työkuviot muuttui suhteellisen paljon jonka vuoksi Niko joutuu tekemään kahden ihmisen työt, joten aikaa ei olisi käydä Marian hoidossa olo aikana tallilla lainkaan - ellei Mia tulisi mukaan mutta silloin joutuisin olemaan muiden aikataulujen armoilla. 

Ja olisiko se taas sitä stressinpoistoa, kun olisi Mia mukana ja joutuisi koko ajan ruokinta-juttuja miettimään sen sijaan, että likka olisi isänsä kanssa sen pari tuntia omaa maitoa pumpattuna valmiiksi jääkaappiin?

Silti se halu kehittää itseään on kasvanut ja tavoitteet aavistuksen korkeammalla, joita taas Mikki ei vain yksinkertaisesti voi täyttää niin sijaintinsa kuin koulutustasollisestikkaan.

Ei tässä mikään kiire onneksi ole ja päätin odottaa ainakin jälkitarkastukseen saakka, että tiedetään millä mallilla vatsalihasten ja muun kropan palautuminen on, ettei tarvitse myöhemmmin katua.

Nyt vain täytyy tosissaan miettiä asioita.

Ristiäiset 15.8.2015

Niin kamala stressi yhdestä tilaisuudesta, joka meni kuitenkin paremmin kuin hyvin. Vieraat sanojensa mukaan viihtyi, vaikka tämä meidän mökki on kuin sauna niinkuin aina aurinkoisella kelillä. Juhlat oli intiimit, kotona pidetyt joissa oli vain enot, kummit, isovanhemmat ja Marian kummit paikalla. Ja pappi tietenkin. Muksuja oli huushollissa kaikenkaikkiaan 6 ja voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että kaksi on meille enemmän kuin simppeli luku, oli aikamoinen hulina! :D

Mutta mikä tuli vauvalle nimeksi? Juuri kun ehdin keksimään, että Grumpy Baby kuvaa meidän pimpulaa paremmin kuin hyvin, päästäänkin jo kutsumaan neitiä nimellä Mia.

Oltiin sitten äidin, isän tai papan sylissä - aina mutruttaa! :D

Maria osasi onneksi käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla - ei huudettu eikä mesottu, vaan oltiin nätisti joko vierellä tai sylissä. :) Reippaasti osasi myös kuivata kasteen jälkeen siskon hiukset liinalla, se taisi olla isonlikan mielestä koko tapahtuman hauskin osio. :)

Mariakin jo iso prinsessa <3

Kakkujen loppukoristelu

Parempi sinkoiluasu :D

Vaikka aamu oli katastrofaalinen, oli juhlat onnistuneet. Kaikki viihtyivät ja molemmat pimut sammuivat kuin saunalyhdyt illalla. :)

Nikon koristelema voileipäkakku, kyllä siitä hyvä koristelija tulee vielä :D

Juustokakut

Erään vieraan sanoja lainatakseni: "Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi" Kakut loppui sopivasti, yleensä jää kauheasti yli, kahvia meni monta pannullista ja muksut veti jäätelöä kuin hullut. :D

Nyt hetki huilataan ja sitten alkaakin Marian juhlien järjestäminen. :)

Imetyksen toinen puoli

Joku saattaa tästä ehkä kimpaantua, niinkuin yleensä jos vain on kyse mielipiteistä ja ajatuksista, mutta otetaan se riski.

Imetys on ajatustasolla aivan luonnollinen tapahtuma äidin ja lapsen/lapsien välillä. Tapahtuma, jossa äiti itse ruokkii tuottamallaan maidolla taaten mahdollisuuden tarjota aina oikean lämpöistä ja ravintoarvoiltaan aina lapsen tarpeita vastaavaa ruokaa. Sitä myös ihaillaan ja siihen kannustetaan, mutta tälläkin asialla on oma käännettävä sivunsa äitiyden kirjassa. Imetys, etenkin täysimetys ei välttämättä ole sitä, miltä neuvoloissa ja imetystukiryhmissä annetaan ymmärtää. Se ei ole kivutonta, helppoa tai mutkatonta. Sitä ei isät voi tehdä ja se työllistää ympäri vuorokauden. Äideistä annetaan ymmärtää, että se on maailman ihanin asia, mutta voiko kukaan sanoa ettei koskaan olisi sanonut kertaakaan suutuspäissään ärräpäitä kun on rinnanpäät syöty vereslihalle ja iltaisin huomannut että lähtee jo palasia irti?

12.7.2015

Entäs tiheän imun kaudet? Äideistä tulee lypsykoneita, eikä ajatus imuroinnista tule kysymykseenkään, kun siinä rinnalla roikkuu tissitakiainen. Se väsymyksen määrä, minkä keho kohtaa ensimmäisten kuukausien aikana on jotain aivan käsittämätöntä, kun toivutaan synnytyksestä niin fyysisesti kuin henkisestikin ja siihen päälle harjoitellaan imetystä sekä miljoonia tapoja sitä tehdä, mahdollisesti monen näköisen apuvälineen kanssa! Ja sitten ihmetellään kun on synnytyksen jälkeistä masennusta kasvavassa määrässä, kun imetyksen "ihanuudesta" vain paasataan eikä kukaan kerro mitä se oikeasti on. Ja se myös kuluttaa parisuhdetta, uskokaa pois.

Itselleni jäi harvinaisen suoraan sanottuna paska maku suuhun Marian synnytyksen jälkeen imettämisestä. Se syyttely ja arvostelu kun ensin ei maito noussut (tästäkään ei kukaan silloin kertonut, että nousussa voi kestää päiviä ja se myös sattuu ihan jäätävästi!) ja sitten kun tulee rintoihin tulehdus vauvan imemisongelmien vuoksi ja joudut vaihtamaan korvikkeisiin, olet huono äiti. Tämän kaiken jälkeen halusin silti Mipan kanssa edes kokeilla, miten onnistuisi, luvaten samalla itselleni etten pode huonoa omaatuntoa jos ei vain onnistu enkä alistu siihen kyykyttämiseen mitä Marian aikana neuvolassa koettiin. Etenkin nyt kun tiedän, mitä se pahimmillaan voi olla ja mitä se aiheuttaa.. Mutta kun ei ole halua lopettaa helpolla, vaikka jokainen imetyskerta imaisee niin valtavan määrän jaksamista ja voimia. Tahtoa on, mutta onko jaksamista ja onko imetys sen arvoista, että pahimmassa tapauksessa suhde Mariaan ja Nikoon kärsii?

Sieltä ne tuli

Johan niitä silent-refluksioireita odoteltiinkin jo melkein 3 viikkoa! Oikeastaan näitä on ollut jo syntymästä saakka, mutta nyt ne on päivä päivältä vaan pahentuneet. Syömisestä on tullut niin syöttäjälle kuin syöjällekkin yhtä helvettiä, kun vähän väliä pieni meinaa tukehtua maitoon sen mennessä väärään kurkkuun ja vähänkään väärässä asennossa kun syöttää, alkaa hikottelu ja vääntelehteminen. Yritäppä siinä imettää stressittömästi, etenkin kun imetysrauhaa ei kotona yksinkertaisesti ole. 

Epätoivo alkaa jo valtaamaan pahasti mielen, kun Marian kanssa imetys epäonnistui molempien kyvyttömyyden vuoksi, kun jännitin ja pelkäsin imettämistä Marian samalla saadessa hirveitä rintaraivareita sekä inhosin sitä kipua - Maria ei vain osannut eikä oppinut oikeaa imuotetta.

Nyt Mipan kanssa ollaan menossa siihen, ettei missään muussa asennossa voi kohta varmaan imettää paitsi kyljeltään meidän sängyssä, kun selkeästi toinen menee kipeäksi vaikka kuinka kikkailen likan pystyasentoon rinnalle. Mikään ei tunnu enään auttavan ja se syö halua jatkaa imettämistä. 

Viimeinen oljenkorsi on nyt ennen lääkäriin soittoa, että karsin kaiken allergisoivan pois ruokavaliosta, eli toisin sanoen en voi syödä normaalisti mitään - kahvi, maitotuotteet, kananmuna jätetään pois ja jos se ei vie selkeää kipeyttä pois, niin sitten väkisin refluksitesteihin. En aio enään katsoa vierestä 2 vuotta lapsen hirveää oireilua samalla, kun "ammattilaiset" nauraa meidät vastaanotolta ulos.

Hauskinta tässä on se, ettei voida edes korvikkeita antaa, kun nekin aiheuttaa vatsakipua - vielä pahempaa mitä nyt jo on.. Mä jotenkin arvasin, että helppo raskaus viittaa maailman kauheimpaan vauva-arkeen, prkl.. 

Viikko elämistä takana

Ensimmäiseksi kiitos onnitteluista! :) Hui, pikkuinen on jo 8 päivän ikäinen! Jotenkin tuntuu oudolta, miten aika menee niin nopeasti. Vastahan me oltiin aloittamassa ensimmäistä kunnon yötä sairaalassa osastolla ja juuri tultiin kotiin! Meillä on kaikki hyvin, etenkin kun Marialla alkaa uhma-mustasukkaisuus helpottamaan ja imetyskin sujuu, nyt vielä paremmin kun sain haettua itselleni sähkökäyttöisen pumpun, jolla saa ylimääräiset maidot talteen ja edes yhden yön niinsanottua syöttövapaata. ;)

Ylpeä isosisko 16.7. ♥

Kiitos myös vinkeistä kipeiden rinnanpäiden kanssa - rintakumit ei toimineet edes Marian aikana ja haavaumatkin parantuneet, kiitos äitiyspakkauksen mukana tulleen rasvan. Yöt menee todella hyvin, oikeastaan ihmeellisen hyvin kun Sintti heräilee vain kerran yössä. Yösyöttö on nyt vajaan viikon ajan ollut aina klo 23-24, josta seuraavan kerran syödään vasta 4-6 välillä aamuyöllä. Hyvät unenlahjat kyllä on, mulla ja Nikolla tosin on aavistuksen ahdasta kun nukutaan kaikki neljä meidän sängyssä.. :D Vielä on niin paljon laiteltavaa tyttöjen huoneessa, ettei olla viitsitty Mariaa sinne siirtää ja huolettaa jos Marsa kokee omaan huoneeseen liian aikaisin siirtämisen huonona, kun mustasukkaisuus on ollut voimakkaampaa mitä osattiin koskaan edes kuvitella. Ollaan kyllä mietitty, että otettaisiin Marian sänky alkuun meidän huoneeseen ja siitä siirryttäisiin hiljalleen omaan huoneeseen.

♥ 19.7.

Tosin iho-ongelmat tuli nopeammin kuvioihin, mitä Marian kanssa. Sintillä ei selvästikkään iho kestä "vauvarasvoja" vaan on aiheuttanut ihon kuoriutumista ympäri kehon - Marialla oli sama, ainoat mitkä rasvat sopi oli Aqualan L ja punainen Apobase. Huomenna täytyy käydä apteekissa, kun tänään unohtui. Huoh, iho-ongelmat on vain niin äärettömän kuormittavia kun omassakin ihossa on niin iso hoitaminen että pysyy kunnossa.

Neiti 8 päivää ♥ 19.7.

Eilen ehdittiin hieman juhlia mun syntymäpäiviä, tupareita ja pikkuista. Syntymäpäivä meni kotiutuessa, joten pidettiin kaikki samalla kertaa. Hulinaa riitti, ainakin itse väsähdin päivästä todella paljon kun tämä talo on kuin sauna heti pienenkin auringon pilkahduksen tultua esiin ja jo appivanhempien olo nostatti entisestään lämpötiloja sisällä. Illalla kävi vielä Marian kummit pyörähtämässä kahvilla ja tänään isäni avokkinsa kanssa. :)

Kakku meni nopeasti, eikä tosin haittaa yhtään! Nyt päästään taas rauhoittumaan hetkeksi, huomenna soittoa uuteen neuvolaan ja sitten aloitetaankin järjestelemään ristiäisiä. Koko loppukesä menee juhlien järjestelyissä ja koulukin jatkuu todennäköisesti elokuussa, joten kiirettä tulee pitämään!

Ensimmäiset kuulumiset

Tosiaan, pieni tyttö syntyi lauantai-iltana, juuri muuton päätteeksi. Koko päivän oli supistellut, joten osasin aavistella että lähtö tulee mutta se tulikin vähän äkäiseen. Onneksi N oli lupautunut tulemaan jo illasta meille, että Marian olisi helpompi aamulla suhtautua jos Niko ei olisi ehtinyt ennen heräämistä takaisin.

Kyllä tuohon reissuun kaikkea mahtui, toispuoleinen ponnistustarve tuli jo automatkalla ja synnärille päästyämme eivät edes nimeä ehtineet kysellä kun samantien ohjasivat synnytyssaliin. :D Kalvot puhkesi tilanteen tarkistuksessa, käyrillä pikkuinen ei ehtinyt olemaan juuri ollenkaan kun pitikin alkaa ponnistamaan. PCB:tä eivät saaneet kuin toiselle puolelle osittain laitettua eikä ehtinyt edes vaikuttaa kun piti alkaa ponnistamaan. 4,5 tuntia kokonaiskesto, ponnistus 6 min neljällä työnnöllä ja lopputuloksena lauantai-iltana klo 23:35 tuli hän:

♥

Synnytys oli todella nopea ja raju, mikä aiheutti mulle pahan shokin joka helpotti vasta aamulla kun yöhoitaja toi jotain väsyttävää kipulääkettä, mikä sai nukahtamaan. Koko keho tärisi, jalat ei kantanut ja tajunnantaso heitteli jossain aivan muualla. Oikeastaan aika pelottavaa, vasta sunnuntai-iltana ajatus kulki kunnolla. Onneksi ei tarvinnut muuta tehdä kuin imettää ja nukkua pienen kanssa, kun Niko kävi Marian kanssa jo aamulla sairaalalla niin sai huilata illat ihan kunnolla. 

Ensinäkeminen siskojen välillä ♥

Maria on ollut alusta saakka todella ylpeä isosisko, nyt kotona on alkanut näyttämään mustasukkaisuuden merkkejä mutta ymmärtäähän sen. Itsellä vain voimat vähän vähissä vielä, niin Marian testailut ei kauheasti nappaa mutta onneksi Niko on tukena. Kovasti haluaa hoitaa siskoa, ja sitä saa myös tehdä. :)

Sunnuntai-iltana aukesi silmät kunnolla ensimmäistä kertaa :)

 Kotiin päästiin maanantaina, kun molempien kunto oli hyvä ja imetys onnistunut koko sairaalassa oloajan. Kotona rinnat aukesi (taas), joten rintapumppu on ollut kova sana jotta saisi pidettyä maidontuontannon yllä ja välillä tietenkin kykenemisen mukaan ihan rintaruokinnallakin ollaan pärjätty hyvin. :) Kova likka on kyllä syömään, ihan isäänsä tullut. ;)

Ensimmäiset päiväunet kotona

 On meillä sentään virallinen vauvavahti - tällä kertaa sitä roolia hoitaa Lumo! :D

Nyt on aika lähteä unipuuhiin, että jaksaa yöllä herätä syöttämään. Ihmeen hyvin on yöt sujuneet, vaikka alkuun jännittikin että miten tulee käymään. :)

Ulkonäköpaineet

Katson kahta kuvaa - ensin toista ja sitten toista. Ne ovat nämä:

12.7.2014

Rv 36+4 // 23.6.2015

Maailman typerimpään aikaan tuli ulkonäköpaineet. Oikein hirvittää katsoa ensin ylempää kuvaa ja sen jälkeen katsoa eilen otettua mahakuvaa. Huvittavinta tässä on se, ettei mulla oikeastaan ole ollut minkäänlaisia ongelmia oman ulkonäön kanssa Marian syntymän jälkeen. Ennen niitä oli senkin edestä, mutta ehkä niiden poistuminen vaati aikuistumisen ja itsensä hyväksymisen sellaisena kuin on.

Mutta nyt näen pelkän ison kasan pullataikinaa, turvonnutta selluliittiä reisissä ja kauheat allit käsivarsissa! Hormoniryöpytystä mahdollisesti? Tai sitten jokin alitajuntainen juttu, kun Marian jälkeen kilot lähti loppupeleissä nopeasti ja reilulla kädellä sitä löllykkää lähtikin. Ehkä pelkään, ettei se lähdekkään enään? Vaikka en aio edes pitää mitään aikataulua, mihin mennessä pitää miltäkin näyttää, vaan haluan että kroppa kertoo, kun on valmis luovuttamaan rasvavarastonsa johonkin muualle kuin mun reisiin ja mahaan.
Vaikka onhan mulla suunnitelmia raskauden jälkeiselle ajalle, mutta niiden aika tulee sitten kun niiden aika tulee. :)

Toivottavasti tämä on vaan jokin mielen oikku, stressiä on jo muutenkin kaikkien pakkailujen ja supisteluiden vuoksi, joten tämä on niin turha asia mielen päällä ettei tosikaan! :D

Isoja muutoksia tulossa

Oho, viime postauksesta vierähtänyt kauheasti aikaa ja onhan tässä ehtinyt myös tapahtuakin!
Raskaudessa viikot vähenee, mikä lisää kamalaa stressiä kun kaikki on vauvaa varten laittamatta. Ei haluta tähän nykyiseen kasata sänkyä tms, kun pakkaillaan tavaroita - me ostettiin nimittäin talo! Kauppakirjat kirjoitellaan ensi maanantaina joten pakkailut on aloitetettu tohinalla tänään, kun haettiin appiukolta lihalaatikoita ja vuokra-asuntokin saatiin irtisanottua. Huh, alkaa käydä jännittäväksi! Meillä olisi periaatteessa vain yksi viikko aikaa siirtää isot tavarat tästä nykyisestä uuteen jos pikkuinen syntyisi samoilla viikoilla kuin siskonsakin, menee tiukille. ;)

Taitaa tulevaa siskoa vähän jännittää ;) 18.6.2015

Neuvolassakin on käyty, paineet on nousujohdanteiset olleet nyt kahdella kertaa ja turvotus on ehkä aavistuksen muuttunut runsaammaksi, mutta ei mitään hälyyttävää ole. :) Sf-mitta aiheuttaa päänvaivaa neuvolaterkassa, kun on liian pieni kuulemma mutta ei siltikään laita lähetettä Gravidaan. Ei mua itseäni huoleta mitat, ihmetyttää vain kun jos kerta ammattilaista häiritsee mutta ei laita eteenpäin asiaa? Tiedä sitten, terkkari on muutenkin niin kummallinen ja viime kerralla Nikokin huomasi sen,

Rakkaus ♥ 18.6.2015

Mariakin voi ihan hyvin, puhe kehittyy koko ajan vahvemmaksi ja selvempiä lauseita tulee todella paljon. Uhmailut on vähentyneet nyt kun on likka saanut olla kotona meidän kanssa. En tiedä onko tuo vain niin fiksu, että haluaa tankata kaiken huomion nyt itselleen kun kohta joutuu jakamaan meidän huomiot vauvan kanssa. Onneksi ollaan kummiskin alusta saakka otettu Maria raskauteen mukaan ja nyt vielä enemmän puhutaan vauvasta. Mariahan hurmioituu nykyään vauvoista ja on kiinnostunut kovasti, joten helpottanut valmistelemista kun on voinut kertoa että tuollainen pieni tulee meillekkin kohta. Se että ymmärtääkö tai sisäistääkö Maria sitä vielä, ei voi tietää mutta onpahan aina puhuttu avoimesti vauvan tulosta. :)

Uhma

Taisi tulla meille kyläilemään aivan uusissa mittakaavoissa. Vajaa vuosi sitten Marialla alkoi ilmenemään lievää esiuhman tapaista, mutta ei kestänyt paria kuukautta kauempaa sekä oli enemmänkin kausittaista ja vaikka oli silloin voimakkuudeltaan aika mittavaa, niin ei todellakaan lähellekkään sitä mikä nyt on nostamassa päätään.
Maria on ollut monta päivää tosi takertuvainen (normaalia pahempi) ja saattaa ihan yhtäkkiä tulla ottamaan kädestä ja katsoa pitkään jonka jälkeen lähtee jatkamaan leikkejänsä. En ole tätä ennen eilistä pahemmin noteerannut, ajatellut vain että jokin hetkellinen ikävä tullut tms eli ei mitään vakavaa ja antanut asian olla. Eilen sitten Marian pasmat meni totaalisen sekaisin, nukkumaanmenosta tuli jotain ihan päätöntä, kun likka alkoi vääntämään meidän kanssa muumien katsomisesta. Me aloitetaan yleensä hyvissä ajoin, joka ilta samaan aikaan herättelemään iltarutiineja ajankohtaisiksi niinkuin eilenkin, mutta ei auttanut.

Maria on aina niin onnessaan kun olen aamut kotona :)

Tämä käytös on vahvistunut joka ilta pahemmaksi, vängätään kaikessa vastaan ja huudetaan naama punaisena. Myös päiväkodista on tullut yhtäkkiä paikka, minne ei ehdottomasti haluta mennä! Eilen alkoi Marian puolelta lyöminen, yöllä potkaisi täysillä mahaan aiheuttaen kauheat supistukset ja aamulla täräytti täysin tiedostaen mua leukaan kun yritti tällä tavoin herättää. Ei edes mieltään pahoittanut mitenkään kun kiellettiin tästä, eli taisi ihan tarkoituksella kokeilla, miten tälläiseen reagoidaan.
Se, miksi päätellään tämän olevan uhmaa, huomaa jo tytön puheista. Marian lelu, Marian muki, Marian lautanen. Myös itsensä puolustaminen sanoin on tullut kuvioihin, tänään Niko fiksaili aamulla puhelintaan kun kadotti äänet johonkin Marian katsoessa muumeja siitä, niin tyttö tuli mulle sanomaan, että isi otti Marian kädestä. Vaikka isi kyllä ihan pyysi ja tyttö antoi ihan luvan kanssa puhelimen ;) Alkaa löytymään se minäkuva ja sehän se hauskaa tuntuu tytöstä olevan.

Rauhallinen hetki - pääsiäiskarkkien lajittelu!

Onneksi myös uhmaikä on ohimenevä ja jos tästä selvitään voittajina, selvitään toivon mukaan myös sitten likan täyttäessä 15 vuotta! :D

29.5.2011

Mä puhun sulle aina silloin kun muut ei nää

kun ikävä kasvaa niin suureks, että sen alle jään

ja kerron mitä meille kuuluu, kuinka isä harmaantuu

miten elämä on mennyt ja mitkä haaveet toteutui

mitkä haaveet sun myötä hautautui

Siitä on 4 vuotta - äärettömän pitkät vuodet on ehtinyt vieriä. En ole voinut soittaa tai laittaa tekstaria. En voinut soittaa kun Marian odotuksesta raskaustesti plussasi, en voinut soittaa, kun oltiin varattu hääkirkko. Enkä iloita tästä toisestakaan..

Vuosi 2006 Savion lavalla

Kaikki elämän isot mullistukset, ne hyvät ja myöskin pahat on jääneet jo neljän vuoden ajan kokematta yhdessä äidin kanssa. En ole voinut vielä tänäkään päivänä antaa sille syövälle anteeksi, joka vei, en koskaan tule sitä anteeksi antamaan että riisti mun lapsilta maailman parhaimman mummon liian aikaisin.

Vaikka aika on helpottanut pahimpaan, ei se suru koskaan poistu. Ikävä kalvaa jatkuvasti, välillä lievempänä ja välillä taas niin pahana, etten halua nousta edes sängystä tai syödä.

Muistotilaisuus oli koruton ja kaunis - niin äidin näköinen

Ikuinen muisto mitä ei pyyhitä

Raskausviikko 34

Vielä 3 viikkoa täysiaikaisuuteen ja kuusi viikkoa laskettuun aikaan. Mihin tämä aika ja ylipäätänsä raskausaika on hurahtanut? Tuntuu, että aika on mennyt äärettömän nopeasti ja ei mammalomankaan alkuun ole kuin 2,5 viikkoa! Vielä vähän olisi pakerettavaa koulun parissa, toivoen tietenkin että loppuun saakka päästään ilman sairaslomia mutta sitä ei koskaan voi etukäteen tietää.

Eilen oli neuvola ja jestas mä vihaan tuota meidän terkkaria, kun on aina yhtä ulapalla. Kivenkovaan väitti, että silloin synnärillä käydessä olisivat ottaneet painoarvion väärin kun sf-mitta on niin pieni. Noh, en tiedä mitä hänen päässään oikein liikkuu vai liikkuuko mitään. Selvisipä ainakin osittain, että mistä se mysteerinen tähtisade silmissä johtuu - verenpaineet tippunut taas liian alas. Hb on ihan ok, vaikka parempikin voisi olla ja paino pysynyt hyvissä rajoissa alun rajun nousun jälkeen. Turvotuksia on, nyt ei edes sormukset irtoa ilman väkivaltaa vaikka parisen viikkoa sitten meinasivat vielä tippua itsekseen. ;) Saatiin oikein luvan kanssa syödä lakua, jos sillä saataisiin paineita ylemmäksi.

"Sä et pysy terkkarin ihannekäyrillä" - totesi appiukko :D

Välillä on tuntunut myöskin, ettei maha olisi kasvanut mihinkään suuntaan, mutta taitaa se ehkä olla Ainakin sf-mitta ottanut kuukaudessa 5cm kasvun ja alkaa vaatteet olemaan aika timmejä, jotkin liiankin.. :D
Aattelinkin laittaa pienen vertailun, kuvissa 2 viikon ero.

32+1 - 16.5.2015

Isä ylemmän kuvan ottopäivänä totesi vain, että onneksi tuo pyöristyminen on vain väliaikaista ;) Meillä oli silloin viikko näkemisten välillä, eli todellakin 30+ viikoilla kasvetaan ehkä eniten koko raskaudessa.

34+0 - 29.5.2015

Jos ei muuta eroa, niin ainakin maha on alkanut kasvamaan eteenpäin. Sintti tykkää myös venytellä todella paljon, pää hakeutuu syvemmälle lantioon ja jalat kourii kylkiluiden välejä. Voin sanoa, että sattuu niin maan pirusti, etenkin öisin ja koulussa istuessa.

Pääasia että pikkuisella kaikki hyvin, vaikka äiti kärsiikin useammin toistuvista sukkapuikkokivuista, suonenvedoista ja jatkuvasta nälästä. Tämä palkitaan pian!

Väärä hälytys

Vai oliko sittenkään? Eilen alkoi supistelemaan niin kivuliaina kuin kivuttomina, alaselässä samantapaisia polttoja mitä menkkojen aikaan. Saunan jälkeen alkoi oksettamaan, päätä särkemään ettei edes nukkuminen saatika panadol auttanut ja tuli todella voimaton olo. Ruoka ei ole maistunut kunnolla, väkisin on joutunut syömään että edes Sintti rauhottuisi hieman. Vuorokauden särkenyt nyt yhtäkyytiä päätä ja pahoinvointi ollut sanoin kuvaamaton - annoin periksi ja soitin synnärille.

On se vaan aina yhtä ankea paikka

Ottivat pienen odottelun jälkeen käyrille, sydänkäyristä tullut hevonkukkuakaan kun Sintillä oli omat mielipiteensä antureista (potki ne irti 7 kertaa), mutta supistuksia saatiin muutamat napattua, ryskäämisestä huolimatta. Purkkiin kusasut, jonka jälkeen huoneessa odottikin jo neulatäti labrasta - se pahin mahdollinen! Olinpahan ensimmäistä kertaa koskaan täysin järissäni kun otettiin verikokeet ja olin jopa yksin! Kyllä mä niin huomenna ostan itselleni kakun, kun selvisin hengissä pyörtymättä.

Käyrillä yritetty olla 15min, kun anturit laitettu uudelleen paikoilensa jo 5 kertaa :D

Ultralla tarkistivat vielä sykkeet, virtaukset ja istukan. Painoarvio oli 1928g, eli pieni erittäin aktviivinen kaveri on. :) Suoraan ei vuodelepoon määrännyt, mutta tokaisi vaan että voisi pikkuhiljaa alkaa hiljentämään tahtia.

Toivon mukaan verikokeissa ei näy mitään hälyttävää, kun nyt ei suoraan näyttänyt merkkejä raskausmyrkytyksestä. Voi kuulemma olla myös alkava, mutta toivotaan että ei ole. :)

Pessimisti ei pety

Kaikki on pa*kaa, kunnes toisin todistetaan

Kekkasimpa itselleni uuden moton nyt tähän talon etsinnän ajaksi. Tottahan tuo on, pessimisti ei pety ja mihinkään et voi täysin luottaa, ennen kuin todisteet toimivuudesta ja muusta pienestä on lyöty tiskiin. Nyt ymmärrän, miksi isäni meinasi repiä pelihousunsa ja menetti lähes mielenterveytensä kun etsivät omaa kotiaan, tämä on niin syvältä! Ensin olet onnesi kukkuloilla, kun netistä löydät hyvän oloisen ja hintaisen talon, menet katsomaan ja odotat että pääset kuntotarkastukseen mukaan ja melkein kamatkin on valmiiksi pakattuina - kunnes tiputetaan pommi.

Toinen yritys, "Pienellä laitolla oman näköinen koti" - täyttä shaibaa! Katon korotukset, terassi rakenteineen päivineen irti ja täysin uusiksi, kylpyhuone, keittiö, olohuone, parvi - kaikki uusiksi! Hauskin oli parveke, tai no "parveke" johon mentiin parven ovesta suoraan kuistin katolle. Ei ollut turvalaitoja missään. Että morjens!

Tänään kummiskin tuli pieni toivon ja valon kipinä täydellisen flopin jälkeen, ehkä niitä pieniä helmen kaltaisiakin on, mutta epäilyttää! Ahdasta, Marialle tosin olisi hobittiluolaa yläkerta täynnä, mutta silti. Miten sinne mahduttaisi kaksi teini-ikäistä ja kaksi aikuista? Siinä vasta pulma, kyllä vain. 

Huomenna olisi kaksi näyttöä, toinen vaikuttaa liian täydelliseltä, joten otetaan tuo pessimistin asenne varuilta korvan taakse mukaan, eikä lyödä ylimääräisiä toiveita ilmoille. Mennään, katsotaan ja sitten todetaan.

Tämä stressintynkä selvästi vaikuttaa jo mahaankin, koko päivän jo koululla supistellut kipeästi mutta epäsäännöllisesti ja nyt illan on ollut niin äärettömän paha olla, että Marian pään paino tuntui liian raskaalta mahalla. Onneksi saatiin puhuttua perjantai etäpäiväksi, jotta saadaan pitää pitkä viikonloppu ja mama saa mahansa kanssa nukkua! Liitoskivut ja lantion löystyminen - tervetuloa! En olisi teitä kylään halunnut, mutta pakko se on taas hyväksyä. Onneksi perjantainakin voi sanoa, että vielä 9 viikkoa...

Onneksi ei ole kiire vaan ajan kanssa katsellaan ja etsitään se meidän täydellinen talo! Mitään hökkeliä ei oteta, se on saletti. :)

Kiusataanko teillä?

Puuttuisitko jos sinun lapsesi olisi kiusaaja?

Näin tilanteen jo syksyllä, jossa Maria joutui syrjinnän kohteeksi koska oli liian vauva. Kerroin havainnoistani Nikolle, joka ei nähnyt asiaa samalla tavalla ja ummistin silmäni. Salaa silti valvoin monia öitä ja mietin pääni puhki, että mitä jos tyttäremme lähipiirissä on oikeasti kasvamassa kiusaajia. Hyvää toisista ajattelevana ihmisenä nielin asian ja ummistin silmäni, kummiskin toivoen että olen vain kokemusteni vuoksi harhaluuloinen, ylisuojeleva äiti joka haluaisi kasvattaa tyttärensä tunnepumpulissa. Kolhut ja kopsahdukset kasvattaa, mutta henkistä väkivaltaa vastaan halusin aina syystä x suojata Marian ylipehmoiseen pumpuliin.

Koitti sitten päiväkodin aloittamiset ja karu todellisuus tuli äidille vastaan - tunnepumpulissa kasvattaminen on pahasta, ei arkaa lasta voi kasvattaa niin, että ei koskaan koe vastoinkäymisiä vaan on pakko poistua mukavuusalueelta (myös äidin) ja tämähän tehosi! Maria sai aluksi pienten ryhmästä kavereita ensimmäisten viikkojen aikana ja noin 1,5 kuukautta sitten oli tutustunut tyttöporukkaan, jotka on yli 3 vuotiaiden ryhmässä. Nämä tytöt pitävät Mariasta hyvää huolta ja leikkivät esimerkkiä näyttäen - ketään ei syrjitä. Näin myös meidän arasta pienestä tuli sosiaalinen ja rohkea, joka uskaltaa pyytää ihan tuntemattomia lapsia leikkimään ilman ongelmia. Äiti voi huokaista helpotuksesta, ettei lapsesta tullutkaan erakkoa joka pelkää mini-ihmisiä.

Vai onko se vasta tulossa?

Nyt on kahtena eri kertana, aikaa näiden tapahtumien välillä on 1-3 kuukautta (ajantaju hukassa jossain), mutta sama yhtälö toistunut molemmilla kerroilla. Maria on onnensa kukkuloilla, kun kavereita tulee kylään - lopputulos että Maria on onnensa kukkuloilla kun "kaverit" lähtivät pois. Mitä tässä välillä tapahtui?

Maria pyysi "kavereita" leikkimään, jotka vähän aikaa leikkivätkin kunnes ensimmäisellä kerralla sulkivat tytön oman huoneensa ulkopuolelle hänen omassa kodissaan! Tietenkin Maria tuli luokseni keittiöön itkien. Ei osannut kertoa muuta kuin että ei halua. Jäi mysteeriksi siihen saakka, kunnes Niko illemmalla kertoi mitä oli tapahtunut. Raivostutti, suoraan sanottuna v*tutti että mitä ihmettä vanhemman lapsen päässä oikein liikkui?! Saman lapsen, joka oli vuosi sitten itkenyt kun häntä syrjittiin ja jätettiin leikkien ulkopuolella niin kotipihassa kuin tarhassakin.. 

Tänään sama toistui, tosin nyt vain kukaan ei lähtenyt leikkimään Marian kanssa, kielsivät istumasta sohvalle koska "kavereiden" äiti oli istunut siinä hetki sitten ja komentelivat. Hormoniryöpyssä oli pakko sulkea silmät ja korvat, koska tiesin etten pysty hallitsemaan tunteita tarpeeksi hyvin tässä tilassa.

Vieraiden lähdettyä hyvä etten itkuun purskahtanut vain pelkästä vihasta. Sanoin jo syksyllä Nikolle, että tunnistan kyllä kasvavan kiusaajan ja nyt en kyllä kyseisiä muksuja enään kotiini halua. Mua kiusattiin jo esikoulussa ja se kiusaaminen jatkui aina 9. luokalle saakka. En todellakaan halua, että omat lapseni joutuvat siihen helvettiin, mutta miten joku voi olla niin sokea lapsensa käytökselle? En vain ymmärrä.. 

Operaatio omaan sänkyyn

Mariahan koitettiin opettaa omaan sänkyyn jo aikaisemmin, siinä kummiskaan onnistumatta. Jostain syystä juuri ennen kuin oltaisiin voitu sanoa, että onnistuttiin missiossa tuli takapakkia ja itkun takia Maria oksensi sängyssä, jonka jälkeen alkoi omaa sänkyään pelkäämään. Silloin ei ollut mahdollista ottaa tytön sänkyä meidän huoneeseen, joten nähtiin parhaaksi antaa tilanteen rauhoittua.
Aikasemmasta kokeilusta voi lukea täältä ja täältä

Nyt kun ollaan tässä nykyisessä asuttu noin puoli vuotta, on Maria meidän huoneessa nukkunut omassa sängyssä, ajatuksena että tyttö ymmärtäisi ettei oma sänky ole paha paikka ja aina voi kömpiä meidän väliin jos näkee vaikka pahaa unta tai tulee muuten vain ikävä. Yöt on tällä järjestelyllä sujuneet ihan hyvin, monena yönä ollaan löydetty likka aamuyöstä meidän välistä nukkumasta mutta on myös niitä aamuja ollut, jolloin ollaan jokainen herätty omilta paikoiltamme - Maria omasta sängystä ja me Nikon kanssa omasta.

Kuivaharjoiteltiin Marian omasta tahdosta jo alkuillasta. :) 27.3.2015

Päiväkodissa tyttö nukkuu omassa sängyssä ja päikkäriaikaan ottaa unikaverit mukaan ja kömpii peiton alle. Päätettiin, että nyt riittää ja siirrettiin taaperosänky omaan huoneeseen ja asennettiin vihdoinkin pimennysverho, jotta olisi mahdollisimman pimeä huone kun laitetaan nukkumaan. Eipähän pitäisi autojen ja muiden härveleiden valot häiritä. :) Samalla järjesteltiin Marian huone uusiksi, jotta olisi avarampi ja suora näköyhteys ovelle. Saa nähdä, miten yöt lähtevät sujumaan. Onneksi nyt on kummiskin viikonloppu, joten ei haittaa vaikka ensimmäinen yö menisi reisille. Jos tästä järjestelystä ole muuta hyötyä, niin ainakin luulisi nukkuvan päikkärit kotona paremmalla menestyksellä. ;)

Yölliset kauhukohtaukset

Kauhukohtaukset alkoivat suunnilleen 1,5-2 kuukautta sitten. Alkuun kohtaukset kesti parisen minuuttia eikä olleet kovin rajuja, mutta nyt ovat vain pahentuneet kerta toisensa jälkeen. Eilen tuli pahin koskaan, Maria näytti kouristelevan ja huusi kuin tapettava. Kohtaus uusiutui lievempänä pari kertaa yön aikana, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Oli muuten aikamoinen väsy töissä, kun koko yö oli mennyt valvoessa.

Englanninkielinen kokemus lapsen kauhukohtauksesta, KLIK

Mistä sitten on kyse? 

Kauhukohtaus on eräänlainen valvetila kesken unen, jossa lapsi on unessa mutta itse unessa on hereillä ja saattaa luulla näkevänsä jotain pelottavaa. Silmät ei reagoi mihinkään, eli on aivan pihalla eikä muista aamulla mitään, mitä yöllä on tapahtunut. Aamuisin on vain väsyneempi kuin yleensä, kun yö on mennyt levottomasti. 

Kauhukohtauksen aikana lapsi voi muuttua väkivaltaiseksi, huutaa kauhuissaan tai lähteä haahuilemaan vähän kuin paetakseen jotain.

Maria esimerkiksi viime yönä oli tilassa hukannut varmaankin ainukan (tärkein unikaveri) ja kun tarjosimme sitä, alkoi itsensä hakkaaminen ja tilannetta pakoon karkaaminen. 

Ennen eilistä en ole järkyttynyt kohtauksista millään tavalla, mutta eilen en pystynyt nukahtamaan ja itselle tilanteen rauhoittaminen kesti todella kauan. 

Olen pitänyt kohtauksista kirjaa vajaan kuukauden, jotta tarvittaessa on jotain dokumenttia mitä näyttää esimerkiksi neuvolassa taikka lääkärillä, jos siihen tilanteeseen joudutaan.

Univaje alkaa vaivaamaan koko perhettä ja pahinta on, että miten koko perhe jaksetaan kun vauva syntyy ja jos nämä kohtaukset vain pahenevat?

Onko muita, joiden lapset kärsivät kauhukohtauksista? Onko loppuneet itsekseen vai oletteko saaneet jotain apua lapselle?

Aiheesta voi lukea lisää mm. näistä linkeistä

Wikipedia

Katja Vallin haastattelu Studio55:ssä

Terveyskirjasto

Sairaslomalla taas + kuulumisia

En tiedä mistä aloittaisin, kun kuulumisia olisi niin paljon. No, te kysytte jos jokin jää mietityttämään.

Aloitetaan vaikka Sintistä, joka voi erittäin terhakkaasti ja jaksaa mua öisin valvottaa potkimalla. Käytiin alkuviikosta Gravidassa rakenneultrassa ja tasaisessa tahdissa kasvaa, peukkua näytti ja oli edelleen hyvin jääräpäinen sekä vaikeasti kuvattava. Rauhallinen kuin mikä, mieltänsä kyllä osaa osoittaa, mutta siskoonsa verrattuna kunnon viilipytty - jes!

Kysyttiinhän me tietenkin myös sukupuolta, mutta jääräpäinen kaveri kun oli, niin selvitys oli aavistuksen vaikeaa. Palleroita ei kummiskaan koko kuvausaikana löytynyt jalkovälistä eikä muutakaan uloketta, joten tyttölupaus tuli! Tietenkin varmasti sukupuoli selviää kun ulkomaailmaan pääsee toivon mukaan heinäkuussa, mutta onhan se kiva että on jonkinlainen käsitys kumpi on todennäköisesti tulossa. :)

Rv 21+6 // 12.3.2015

Ehdin käymään töissä vajaan pari viikkoa, kunnes tuli syy jäädä viikon sairaslomalle ja nyt koulun vastuukouluttajani kanssa juteltuani, jätän harjoittelun kesken, pidän sairaslomani ja mietitään sitten miten ja millä aikataululla suoritetaan näytöt. Onneksi mulla itselläni on varasuunnitelma, joka kuulosti kouluttajani mielestä liiankin hyvältä, joten jos sillä sitten päästään eteenpäin. :)

Marialla taasen päiväkodista on tullut mieluinen paikka. Joka aamu meillä on tietty rutiini ja aina kun todetaan että ruvetaan tekemään lähtöä päiväkotiin, tulee vastaukseksi kivaa ja samantien alkaa keräilemään vaatteita ja unilelut tarhareppuun jne. :)

Jos tämä sairasloma ei jatkuisi enään ensi viikolla. Ärysttää tämä kaikki niin tuhottoman paljon, mutta onpahan saanut kotona tehtyä kunnon kaappien tyhjennyksiä ja muuta raivaamista ajatellen tulevaa tavaranmäärää mikä tulee vanhojen rojujen tilalle, :)

Olen rusina

Ikäkriisi tuli 5 kuukautta etuajassa. 

Mun piti tehdä naaman kunnosta väliaikapostaus, mutta nyt kun oon jossain kummallisessa elämän tienhaarassa, jossa tajuan että itselleni asettamat elämäntavoitteet on aikalailla suoritettu ajallaan ja se kummitteleva 25vee lähenee koko ajan, tunnen oloni erittäin vanhaksi. Ei ole mitään jännittävää elämässä, ei voi elää kuin 18 vuotiaana ja arki on tasaisen paksua. Tasapaksussa arjessa ei ole mitään vikaa, päinvastoin mutta tuntuu että elämä olisi pysähtynyt.

Nöpön kanssa kakaroina v. 2010

Pystyi mennä ja tulla, harrastuksia oli jos oli ollakseen ja ei tarvinnut kodinhoito-juttuja niin paljoa miettiä, kun oli äiti. Vaikka enemmän minä kotona tein ruokaa ja siivosin kuin äiti, mutta voin etenkin nyt kuvitella sen rankkuuden yksinhuoltajana joka teki 3-vuorotyötä, etenkin niitä yövuoroja oli paljon. Siihen äidin omat harrastukset piti saada mahtumaan ja pien budjetti ja kallis vuokra sekä jatkuvasti sökönä oleva auto..
Itse sai vain huidella kylillä ilman huolen häivää ja ravata vuodesta toiseen festareilla, tajuamatta että se karu todellisuus tulee sieltä kyllä - kun sitä vähiten odotti.

2006

Eniten ärsyttää, että hevosharrastus jäi taas hetkeksi, mutta mielummin jätän ylimääräiset riskit pois tämän raskauden ajaksi. Ehkä vain kaipaan jotain tekemistä arjen lisäksi? Tai arjen nollaamiseen, kuka tietää. Nikohan siis naureskelee aina näille mun ikäkriisi-kohtauksille On siinä mulla mies..

2011

Siltikään en tätä nykytilannetta vaihtaisi. Mariasta on kasvanut niin älyttömän reipas iso tyttö joka jaksaa ilostuttaa välillä harmaitakin päiviä.
Aikaa on tehdä ja mennä, viimeistään sitten kun muksut on muuttaneet pesästä. ;)

17.7.2015

Niin koitti pävä, jolloin päästiin Gravidaan ultraukseen. Jännitys oli käsin kosketeltevissa, se epävarmuus onko Sintillä kaikki hyvin ja onko siellä edes ketään elossa.

Pelko oli turhaa, pikkuinen oli heti käsi ojossa vilkuttelemassa ja oli varmaankin unille rupeamassa. :) Niin pieni ja hauras. Kätilö oli todella mukava, näytti meille profiilit ja edestä päin kasvot, varpaat ja sormet.

12+6 <3 Kännykkälaatu..

Nyt täytyy soitella neuvolaan uutta aikaa ja rakenneultra on maaliskuussa. :)

Onneksi ensimmäinen työharjoittelu osuu tuohon maalis-huhtikuuhun, niin ehtii hyvillä mielin senkin suorittamaan ennen synnytystä. :)