Sivut

lauantai 27. helmikuuta 2016

Lippujen voittaja on...

Arvonta on suoritettu random.orgin avulla ja voittajaksi selvisi Marja-Liisa! Onneksi olkoon, laittelen pikapuoliin sähköpostia tulemaan joten tarkkaile sähköpostia! :)

tiistai 23. helmikuuta 2016

Possu vauhdissa

Ressulla on jotkin kummalliset naistenpäivät. Viime viikolla painin jokaisena päivänä kun kävin tallilla Ressun kiinni saamisen suhteen, kun herra tynnyristä on tullut superurpo. Viime tiistaina ja torstaina Ressu jaksoi jängätä 5 minuuttia ennenkuin antoi kiinni, leivän avustuksella tosin. Perjantaina, juuri silloin kun oli muutenkin tiukka aikataulu Ressun kiinni saaminen kesti reilu puoli tuntia, mutta puolessa välissä turvauduin Ressun omistajaan saadakseni kikkakolmosia kuinka saada helposti ja "kivuttomasti" ponski kiinni varsan yllyttäessä hölmöilyyn.


Homma ratkesi vinkeillä näpsäkästi, mutta tänään. 1,5 tuntia odotin ja odotin, pistin Ressun juoksemaan omistajan vinkkien mukaan, ajatuksena että väsyttää itseltään hölmöilyenergiat ja antaa kiinni kun ei jaksaisi enään - tänään kylläkin jaksoi. Koko sen yli puoltatoistatuntisen Ressu vain juoksi kuin päätön kana. Leivällä houkutellessa ovelasti pölli leivän ja juoksu jatkoi.


Lopputuloksena hiestä aivan märkä ja edelleen saamatta kiinni. Laitoin omistajalle viestiä Nikon viestin jälkeen, että katsotaan tilannetta seuraavana päivänä, kun kotona on tilanne levinnyt käsiin aivan totaalisesti (Mia ollut äääärettömän kiukkuinen viikonlopusta asti) ja olin jo itse niin väsynyt ettei se ainakaan edesauttanut kiinni saamista.

Jopa Rouva Tammakin ihmetteli mikä ihme tuota lauman "oria" oikein vaivaa, mutterit tippunut paikoiltaan. :D
Omistaja sitten pahoitteli Ressun käytöstä, mutta naureskeli samalla että saipahan liikuntaa hangessa irtojuoksutuksen merkeissä. Nyt toivotaan ettei lyö lihaksia lukkoon, kun on sen verran viluherkkä ja aivan hiestä märkänä oli. Urpo mikä urpo. :)

Muistakaa myös käydä osallistumassa messulippu-arvontaan täällä!

maanantai 22. helmikuuta 2016

Helsinki Horse Fair 2016 + arvonta

Yhteistyössä Helsinki Horse Fairin kanssa

Sain todella ilahduttavan sähköpostin aamulla. Luin viestin monen monta kertaa ja ajattelin ensin sen olevan pelkkä pila, mutta sitä se ei ollut. Olin laittanut nimittäin alkukuusta hakemusta bloggaajapassiin Horse Fair -messuille ajatuksella etten tässä mitään häviä enkä kummiskaan tule valituksi.. Mutta minut on valittu mukaan bloggaajana!
© Messukeskus

Ja kaiken lisäksi sain kunnian arpoa blogin lukijoiden kesken yhden vapaalipun messuille, jotka pidetään 4.-6.3.2016 Helsingissä. Vapaalipulla pääsee yhtenä valitsemanaan päivänä paikalle katsomaan upeaa ja runsasta tarjontaa! Lisää tietoa messuista löytyy Facebookista ja virallisilta kotisivuilta.

Arvontaan pääset osallistumaan:

1. arpalipun saat olemalla rekisteröinyt lukija
2. arpalipun saat tykkäämällä blogin fb-sivuista

Osallistuaksesi kerro kuinka monella lipulla osallistut ja laita toimiva sähköpostiosoite mukaan! Arvontaan on aikaa osallistua aina perjantaihin 26.3. klo 24 asti!

Onnea kaikille arvontaan, muista kertoa myös kavereille ja toivottavasti tavataan messuilla. :)

torstai 18. helmikuuta 2016

Tynnyripukkeja

Ressu Ressu Ressu. Aina niin tyyni ja planeettojen asennosta riippuen kaikkea muuta kuin tyyni. Tiistaina treenit oli ihan mahtavat, kaikki sujui kuin rasvattu. Lukuunottamatta kesken laukkaympyrän saatua pieruhepulia kun pieni kipristävä pakkastuuli pyyhkäsi Ressun persuuksien takaa - lopputuloksena pukkilaukkaa heittävä tynnyri pitkin kenttää vieden mua kuin tiskirättiä. Ihme kyllä pysyin tässä rodeossa kyydissä, vaikka vauhdikkaita u-käännöksiäkin tuli. :D Ravailtiin pari pääty-ympyrää ja uudelleen laukannosto jonka jälkeen ei ollut mitään ongelmaa enään missään. Loppuravailuja ja pieniä raviväistöjä ennen lopettamisia. Ressu oli hiestä aivan märkä ja omistaja naureskelikin että tainnut Ressu tyhmyyksiään tehdä kun noin hikeen oli päässyt - kyllä vain, pelleilystä joutuu kovempaan treeniin. ;)
Ressu vahtii tammojaan niin uskollisesti - varsa treenissä ja herra veti norsun tästä hyvästä nenään. :D
Tänään sitten Ressu taisi luulla välttävänsä kohtalon jos rynnii pitkin tarhaa ja yrittää saada mua jahtaamaan. Eipä onnistunut vaikka 5 minsaa meni että sain koko kaviokkaan edes kiinni.:D Minähän en juokse hevosen perässä, aikani houkuttelin ja kyllä se sieltä myönty sitten tulemaan kun otin mukamas namin taskusta. Ahne ruuna.
Hommat alkoi hyvin, heti hyvin kuulolla ja laukat sujui todella hyvin, kunnes sitten loppuraveissa tuli taas jokin säpsykohtaus ja jälleen pukkilaukkaa pitkin kenttää. :D Vaikka kentällä ei ole kunnon aitoja, vaan pelkkää sähkölankaa saa Ressun siihenkin pysäytettyä aika näpsäkästi kun herra kunnioittaa sähkölankoja hyvin. Mielummin siihen pysäytän kun odotan ohjissa roikkuen mahdollista pysähtymistä. Loppukäynnit käytiin tarpomassa pellolla hangessa. Ensi viikolla pakko käydä tuulettamassa tuon punkeron päätä maastossa, ei tästä kohta tule yhtään mitään. :D

Saa nähdä miten huomenna käy, kun täytyy jo aamusta ennen ikkunafirman edustajan tuloa ja iltapäivällä lähdenkin ajelemaan pohjoiseen. Kiirettä pukkaa taas, mutta eiköhän se tästä. :)

perjantai 5. helmikuuta 2016

Superit treenit

Mä en käsitä, miten voi niin pienillä asioilla olla todella suuri merkitys. Eilen lähdin tallille ajatuksella, että mietin jokaisen kehon osan omalle paikalleen ja teen kaiken mahdollisimman täsmällisesti kuin vain voin. Reagoin valahtaviin jalkoihin ja kehun Ressua heti kun reagoi pyyntööni. Heti alkukäynneistä lähtien mietin asentoani koko ajan ja välillä sivusilmällä vilkaisin missä päin maailmaa polveni menevät ja korjasin asentoa sen mukaan. Estesatulassa istuminen edesauttoi eteenpäin pyrkiviä polvia Topin aikoina, joten nyt on ollut hankala hahmottaa Ressun satulan polvitukia kun ovat sen verran lätsät verrattuna Mikin satulaan. Jalustinta en juurikaan voi enää pidentääkään (toiseksi viimeinen reikä menossa :D) ja jalka muuten löytää paikkansa, mutta lihasmuistin muokkaaminen on vaikeaa ja vie oman aikansa.

Oli työn ja tuskan takana oppia istumaan estesatulassa, enkä siihen koskaan oppinutkaan istumaan
Tähän istuntaan kun koko ajan pyrkii ajatuksen kanssa ja tuostakin kaikki ylimääräinen huono pois niin avòt

Ressu oli oudon rauhallinen koko ratsastuksen. Kuntoonlaitto paikalla huuteli tasan kerran tammojensa perään, mutta muuten ei koko treenin aikana huudellut lainkaan. Ei turhia hyppelyitä, paitsi kerran yritti äkillisen tuulenpuuskan vuoksi lähteä kipittämään mutta ehdin reagoimaan ennenkuin Ressu edes lähti. Tehtiin suhteellisen paljon laukkatreeniä, kun kenttä oli oikein priimassa kunnossa ja Ressu oli muutenkin jonkinlaisessa flow-tilassa että oli mukava treenata istuntaa etenkin oikeassa kierroksessa mikä on mulle äärettömän vaikea vinouden ja selän vuoksi. Nyt päästiin pisteeseen, että pystyn siinä kierroksessa istunnalla vaikuttamaan todella hyvin ja tempojen säätely oli helpompaa kuin ennen. Kokoamisessa pakka vielä meinaa mennä sekaisin, kun reisi puristaa usein liikaa joka johtaa laukan tippumisen raville. Vasemmassa kierroksessa ei ole mitään ongelmia ja saatiin jopa pari vauvatason laukkasulun tapaista aikaiseksi, kun koko ajan ajatuksen kanssa pidin istuntaa kasassa. Ressu on huvittava siitä, että se yrittää aina tosissaan jos vain pyytää ja alkaa helposti kehuista myös tarjoamaan kaikkea mitä keksii vain kokeilla.
Loppukäynnit tehtiin maastossa ja siitä on pakko tehdä tapa! Ressu on aivan erilainen maastossa ja selvästi tekee hänen isolle päällensä hyvää päästä treenien jälkeen nollaamaan kunnolla. :)

maanantai 1. helmikuuta 2016

Humputtelupäivä

Laiskotti, ei vain millään jaksanut vääntää kentällä sen ollessa erittäin huonossa kunnossa. Lähdettiin sitten pyörimään hetkeksi pellolle, vähän katselmuksia tekemään ja kuulostelemaan miten pahat pörinät Ressu saa aikaiseksi. Kunhan käveltiin ja nautittiin auringonpaisteesta ja lämmöstä.
Käytiin me vähän myös maastoilemassakin, kun ei malttanut pellolla kahlata tuulen ollessa niin kova. Tehtiin käynnissä ylämäkitreeniä pariin otteeseen ja lopeteltiin siihen. Mikin jälkeiset möröt saa kyytiä pikkuhiljaa. Huomenna olisi tarkoitus ihan kunnon maastolenkki käydä tekemässä, nollaaminen tekee meille molemmille ihan hyvää. :)


Lopuksi vähän hierontaa kumisuan avulla ja herkkupyllylle venytyksiä kuivan leivän avulla. Tälläinen hoitopainotteinen päivä, ei sen aina tarvitse niin vakavaa olla. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...