Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. syyskuuta 2015

Taloprojekti - Katto

Julkisivun maalausprojektista voi lukea täältä.

Maanantaina tuli tosiaan katon vuoro, jossa aloitettiin tiilien irroittamisella. Seuraavaksi alettiin laittamaan aluskatteita ja ruoteita ensin vanhan sisäänkäynnin puolelle josta siirryttiin toiselle puolelle. 
07092015 // Aluskate ja pystyruoteet check ja vanhan sisäänkäynnin katolla vielä tiilet kiinni.
07092015 // Ilalla klo 20 jälkeen tilanne, kun työmiehet oli lopetelleet
Tiistaina lähti piipun vanhat pellit sekä rännit alta pois ja asennettiin molemmille puolille vaakaruoteet.
08092015
Keskiviikkona alettiin pellittämään ensin vanhalta puolelta ja tehtiin vanhan sisäänkäynnin katto peltien laitto valmiiksi. Myös piippu käsiteltiin valmiiksi, jotta peltiseppä pääsee pellittämään.
10092015
Torstaina laitettiin toinen puoli katosta pelteihin ja rännit. Perjantaina sitten tuli peltiseppä ja viimeiset silaukset saatiin - piippuun pellitykset.

Talon koko olemus muuttui kertalaakista! Todellinen kasvojen kohotus tuli tarpeeseen. Naapurit pyörii tontilla silmät pyöreinä ja ovat kovasti kehuneet miten hyvää jälkeä on tullut ja nopeassa ajassa. Onneksi säät on suosineet koko remontin ajan, etenkin ensimmäisellä viikolla kun maalaus suoritettiin. 
Ennen
3.7.2015
Jälkeen
17.9.2015
Suurin kiitos kuuluu kyllä ehdottomasti urakan tekijälle, Keski-Suomen Laatukatot Oylle. Ripeää, mutta silti tarkkaa työtä tekivät ja pitivät meidät ajantasalla koko ajan. Pihakin pysyi todella siistissä kunnossa! Voin täysin hyvällä omalla tunnolla suositella, jos on katon tai julkisivun ehostaminen mielessä, niin ei tarvitse pettyä! :)

torstai 3. syyskuuta 2015

Taloprojekti - julkisivu

Meidän piti alunperin uusia katto sekä julkisivu vasta parin vuoden päästä, mutta tartuttiin vaihtoehtoon tehdä se nyt, kun mainoslehtinen tuli postissa. Ai mitä mainostuksen uhreja? :D
Pitkään me etsimme sopivaa yritystä tekemään urakka. Aluksi ajateltiin tehdä pelkkä katto, mutta meidän onneksi kaksi kilpailutettavaa yritystä tarjosi myös ulkomaalauksia jne ja kaksi muuta firmaa tekivät vain kattoja. Neljä yritystä ja neljä tarjousta - valinta oli loppupeleissä älyttömän helppo - tehdään molemmat yhdellä kertaa.
Aikatauluksi arvioitiin viikosta jopa yli 2 viikkoon, kun koko "kesä" on ollut niin epävakaa ja syksystä ei voi muuta odottaakaan kuin epävakaata ja maalauksella on kiire. Meillä kävi kummiskin tuuri - tiistaina tuli aamulla maalari ja nyt tilanne on se, että huomenna maalaa listat uudelleen sekä oven edustan ja maanantaina todennäköisesti olisi katon vuoro.

Tiistaina tehtiin heti aamusta homepesu ja puolilta päivin tuli lava roskia varten. Maalia lähti pesun aikana ihan tuhottomasti irti ja lisää seinän kuivumisen myötä. Näky oli karu,
1.9.2015 - homepesu tehty
Keskiviikkona alkoi maalaaminen. Marian hoitopäivät alkaa aamuisin klo 9 ja samoihin aikoihin myös alkoi maalaus kun lähdettiin Marsaa viemään. Puolessa tunnissa oli ison seinän reuna ja- otsalaudat sekä ikkunankarmit maalattu. Nopea kaveri, pakko myöntää.
2.9.2015 Näky takaisin kotiin tultaessa pihatieltä kuvattuna
Tänään tuli sitten jo ihan maalia seinille! Värinä haettiin harmaata, hopeasta asteen pari tummempaa ja värivalinta osui niin nappiin! Märkänä ja varjossa väri on aavistuksen sinertävän näköinen, mutta kuivana ja normaalivalossa on täysin harmaa. Mitä kellertävämpi valo, sitä sinertävämpi on seinä.
Talo ja auto mätsää - ja tämähän oli ihan vahinko! :D 3.9.2015
3.9.2015
Hyvin kyllä erottuu tämä meidän talo kujan alkupäästä katsottuna. Ainoastaan katon tämän hetkinen kunto tekee kokonaisuudesta aika kauhean, mutta hyvä tästä tulee! Jännittää lopputulos valmiina, kun värit ja kaikki ollaan mietitty niin tarkkaan ja päässä on se oma visio miltä pitäisi näyttää. Ensi viikolla selviää, toteutuiko pään sisäinen visio täysin. ;)

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Projekti - Eteiset ennen ja jälkeen

Vanha sisäänkäynti sai uuden ilmeen, kun vanha väri oli liian tumma ja tilaa pienentävä. Remontti oli alunperinkin tarkoitus tehdä ennen ristiäisiä, joten aavistuksen hoppu meinasi tulla. :D
Mutta tässä olisi, eteisten ennen ja jälkeen kuvat. :)
Ennen
Keittiöstä kuvattuna
Isommasta eteisestä kuvattuna valon kanssa
 Jälkeen
Patterin ja oven seinusta jätettiin omilleen, kun toimii sopivana tehosteena. :)

Myös isompi eteinen ja nykyään pääeteisenä toimiva tila oli ennestään todella tumma, eikä Nikon toimiston ovessa ollut kauhealla kuviolla oleva kalvo lasissa yhtään ainakaan valoa tuonut tilaan lisää, joten kalvo revittiin pois kokonaan.
Ennen


Jälkeen



Kyllä nuo tilat on paljon valoisempia nyt, etenkin jos valoja ei ole päällä. Pimeimpiä kohtia koko talossa, joten vaaleat seinät tekee ihmeitä. Nyt on hyvä keskittyä sisustamiseen, aika loppuu kohta!

torstai 9. heinäkuuta 2015

Projetktina muksujen huone - osa 1

En muista, milloin olisin nähnyt niin levottoman huoneen! Jo ensimmäisellä näyttökerralla kun taloa kävimme katsomassa, ahdistuin kyseisessä huoneessa todella pahasti - piti vain päästä pois ja äkkiä! Eihän siinä, tehosteseinä on aina tehosteseinä, mutta mitäs sitten kun niitä on neljä?!

Lähtötilanne on siis tämän näköinen
Parvekkeen ovelta
Huoneen ovelta
Eli molemmat isot seinät on kuviolliset ja pienet seinät on täysin punaiset. Huhhuh! Mutta onneksi tykkään rempata, niin käytiin hakemassa värimaailmaa selvemmäksi ja päädyttiin että ainakin ensimmäisen kuvan kuviollinen jää sellaiseksi kuin nyt on, punaiset muuttuvat vaaleiksi ja tuon toisen ison seinän kohtalo on vielä auki. 
Mutta kukas hän on? 
Heh, saa nähdä minkälainen lopputuloksesta tulee! Meidänkin huoneeseen on tulossa pientä ehostusta, kuten myös eteiseen ja välikäytävään, mutta niistä myöhemmin! 

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Sneak peak

Lupailin pientä kuvapostauksen tynkää meidän talolta, joten tässä tulee. Kuvat pääsääntöisesti ulkoa, kun sisällä oli vielä jonkin verran vanhan asukkaan tavaroita, joten en viitsinyt kauheasti siellä räpsiä. Kyllä sisäkuvia tulee, malttia vain ;)
Oman tontin reunalla, pihatie :)
Terassia ei tehdä kiinteänä vielä, vaan tehdään väliaikaisratkaisu sekä ostetaan paviljonki talon päätyyn, kun salaojat joudutaan kaivamaan parin vuoden sisällä, samoiten kissatarhan kanssa ei pidetä kiirettä. :)
Tontin vasemmasta takanurkasta, eli kyllä tuolla on tilaa muksujen juosta!
Ulkomaalaus on aika järkky, väri tulee vaihtumaan ja laudoitusten kunto tarkistetaan sitten kun aletaan julkisivua remppaamaan. Meillähän siis vaihtuu ikkunat, olohuoneen sekä ruokasalin sähköt menee uusiksi ja samalla sitten pintaremonttia, muta niiden kanssa ei pidetä kiirettä. :)
Oikea seinusta, mihin tulossa kissatarha
Eteinen menee pintaremonttiin, kellertävän ruskea maali vaihtuu vaaleaan, valoa tuovaan väriin ja puupaneeli saa jäädä :) Sekä tuo alue keittiön ja eteisen välillä menettää sinivihreän värinsä ja vaihtuu myöskin vaaleaan. :)
Nikon toimiston ovelta - eteiskäytävä, oikealla olohuone ja suoraan perällä keittiö :)
Monet ovat kauhistelleet tuota työn määrää, mutta ei voi odottaa muuta kun puhutaan rintamamiestaloista, joissa kattoparrujen seassa voi olla myös ratakiskoa. ;) Ja onpahan tekemistä, koko ajan jotain saa tehdä, ei tule tylsää! Anoppi kauhisteli pihan suurta työllistämistä, mutta kyllähän siirä isotöisen saa jos niin haluaa, eikös? ;)

Miltä näyttää, lähtisittekö tälläisen projektin kimppuun viimeisillään raskaana ollessanne? :)

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Suurin stressi ohi

Tai niin me luultiin vielä keskiviikko aamuna, kun maanantaina meistä tuli lainallisia (eli 25-30 vuodeksi superköyhiä :D) ja sen vastineeksi omistajuus talosta siirtyi meille. Nyt meillä on oma koti maalla jonka hallintaoikeus siirtyy viimeistään 12. päivä. Ollaan siis pakkailtu, tai nyt Niko on pakkaillut kun mulle tuli ponnistelukielto loppuajaksi, jos meinataan saada pidettyä matkustelija lähellekkään laskettua.

Neuvolassa mulla oli oman terkkarini sijainen, joka oli kyllä oikeasti asiansa tietävä ja osasi jo kohdun painelusta ja mittailuisa yms sanomaan, että paikat on kypsät aukenemista lukuunottamatta kun sitä ei tarkistanut. Mutta kaikki on muuten valmiina, sintti on kiinnittynyt tiukasti lantioon, kudokset pehmenneet lisää (enteilee kuulemma synnytystä lähiviikoille) ja myös pikkuisen sykkeet on lähteneet tippumaan hiljalleen alaspäin, mikä Mariankin kanssa oli viikkoa ennen synnytystä tapahtunut, josta sitten liikkeet alkoi vähenemään. Tänään saavutettiin 38 viikko, joten jos tosissaan meinattiin saada eri kuntaan tämä pikkuinen syntymään, niin täytyy pitää jalkoja ristissä ja nostaa jalat ylös. :D Muuten ei ollut mitään kummempaa, verenpaineet alkaneet nousta normaaleihin arvoihin, hb oli 98 mikä on pykälän verran noussut toukokuusta. Ihme kyllä että on noussut, kun en ole muistanut tässä välissä syödä rautaa kun ehkä max 4 tabletin verran, hupsista! :D

Käytiin toissapäivänä hakemassa pihalle terassikalusteet, vielä pitäisi kaikkea muutakin hankkia, mm. ruohonleikkuri, puutarhaletkua ja mitähän kaikkea. Kauheasti olisi itsellä suunnitelmissa pihaa varten. Mitään isoa ei sinne nyt olla tekemässä, kun joudutaan parin vuoden sisään tarkistamaan salaojien kunto, joten mitään pysyvää ei seinien vierustoille tehdä nyt, vaan esim. kissatarhakin valmistellaan niin että voidaan tarvittaessa siirtää, kun aletaan kaivamaan seinustoja auki.
Tänään mennään viettämään talolle viikonloppua, kun entinen omistaja lähtee reissuun joten talo on tyhjä ja saadaan onneksi samalla viedä tavaroita. :)

Nyt tuli kuvaton postaus, mutta en jaksa kaivaa kameraa nyt esille jossa olisi kuluneilta päiviltä joitain kuvia, mutta ajattelin tänään napsia lisää kuvia niin voisin jonkinsortin kuvapostauksen tehdä. :)

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Isoja muutoksia tulossa

Oho, viime postauksesta vierähtänyt kauheasti aikaa ja onhan tässä ehtinyt myös tapahtuakin!
Raskaudessa viikot vähenee, mikä lisää kamalaa stressiä kun kaikki on vauvaa varten laittamatta. Ei haluta tähän nykyiseen kasata sänkyä tms, kun pakkaillaan tavaroita - me ostettiin nimittäin talo! Kauppakirjat kirjoitellaan ensi maanantaina joten pakkailut on aloitetettu tohinalla tänään, kun haettiin appiukolta lihalaatikoita ja vuokra-asuntokin saatiin irtisanottua. Huh, alkaa käydä jännittäväksi! Meillä olisi periaatteessa vain yksi viikko aikaa siirtää isot tavarat tästä nykyisestä uuteen jos pikkuinen syntyisi samoilla viikoilla kuin siskonsakin, menee tiukille. ;)
Taitaa tulevaa siskoa vähän jännittää ;) 18.6.2015
Neuvolassakin on käyty, paineet on nousujohdanteiset olleet nyt kahdella kertaa ja turvotus on ehkä aavistuksen muuttunut runsaammaksi, mutta ei mitään hälyyttävää ole. :) Sf-mitta aiheuttaa päänvaivaa neuvolaterkassa, kun on liian pieni kuulemma mutta ei siltikään laita lähetettä Gravidaan. Ei mua itseäni huoleta mitat, ihmetyttää vain kun jos kerta ammattilaista häiritsee mutta ei laita eteenpäin asiaa? Tiedä sitten, terkkari on muutenkin niin kummallinen ja viime kerralla Nikokin huomasi sen,
Rakkaus ♥ 18.6.2015
Mariakin voi ihan hyvin, puhe kehittyy koko ajan vahvemmaksi ja selvempiä lauseita tulee todella paljon. Uhmailut on vähentyneet nyt kun on likka saanut olla kotona meidän kanssa. En tiedä onko tuo vain niin fiksu, että haluaa tankata kaiken huomion nyt itselleen kun kohta joutuu jakamaan meidän huomiot vauvan kanssa. Onneksi ollaan kummiskin alusta saakka otettu Maria raskauteen mukaan ja nyt vielä enemmän puhutaan vauvasta. Mariahan hurmioituu nykyään vauvoista ja on kiinnostunut kovasti, joten helpottanut valmistelemista kun on voinut kertoa että tuollainen pieni tulee meillekkin kohta. Se että ymmärtääkö tai sisäistääkö Maria sitä vielä, ei voi tietää mutta onpahan aina puhuttu avoimesti vauvan tulosta. :)

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kotiin uutta ilmettä

Ihan järkyttävä sisustusvimma iski - jälleen kerran. Kaikki alkoi uudesta sohvasta ja nyt ollaan aika hyvällä mallilla olohuoneen kanssa.
Koska en tiedä, tulenko koskaan kodin esittelypostausta tekemään, niin jotenkin tuntuu kivalta idealta laittaa tähän "tärppejä" meidän asunnosta, eri huoneista jne. :)
Sohvalle koristetyynyt
Parvekkeen oven edustan kynnysmatto
Ja taas muistin, miksi en niin kauheasti tykkää välillä kuvata jotain yksittäisiä juttuja..

Maria alias suklaamalli! ♥
Koska Maria pölähtää aina paikalle kun järkkäri otetaan esiin :D

tiistai 21. lokakuuta 2014

Koti vaihdettu

Nyt ollaan oltu kolme yötä uudessa kodissa ja kamalaa kyytiä ollaan yritetty saada tavarat omille paikoilleen ja silti tuntuu että kaikki on aivan hujanhajan.

Ärsyttävintä on, kun meillä ei ole valoja! :D Marian huoneessa ja keittiössä on katttolamput mutta muissa huoneissa ei ole muuta kuin makkarissa pieni pöytälamppu ja olohuoneessa paperinen jalkalamppu, jonka Lumo hajoitti 15 minsaa sen jälkeen kun se ostettiin.. :D
Järjestelyhommat seisoo muutenkin hieman, kun Niko tekee päivät töitä "kotitoimistossa" ja Maria koettelee uhmaamisellaan ja vaativuudellaan mun kykyä laitella tavaroita paikoilleen.
Lauantai-illan tunnelmaa :)
Kiireen taas luo huominen, kun isosiskoni tulee sieltä stadista (hyi mikä sana :D) muksujensa kanssa kyläilemään, joten siivoamaankin pitäisi ehtiä ja mattoja laitella lattialle. Kylmä parketti on muuten aika inha, mutta villasukat on onneksi pop!

Kissat on sopeutuneet yllättävän hyvin sekä 3 vuotta kestänyt nahistelut on loppuneet lähes kokonaan! Välillä Vili murisee Lumolle jos ei saa olla rauhassa, mutta minkäänlaista piiloutumista mihinkään ei ole ollut ja Vilikin nukkuu nykyään jopa keskellä olohuoneen lattiaa maha paljaana!

Vili ei oikein kuvaushommista välitä :) 21.10.2014
Nöpön lempipaikka - sauna! 
Vielä on vanhalla asunnolla paljon tavaraa vaikka onkin jo hyvin tyhjentynyt.

Jos on jotain toiveita tulevien kirjoitusten suhteen, niin kertokaa ja toivokaa. Nyt on niin tyhjentäviä päiviä vielä edessä, että saadaan tämä uusi koti kunnolla laiteltua ja vanha siivota jne joten ei niistä paljoa viitsi kirjotella. :)

perjantai 10. lokakuuta 2014

Hei hei mitä kuuluu?

En ole moneen päivään avannut bloggeria saatika kirjoitellut kuulumisia. Meillä on kaikki asiat ihan tyssännyt, kun teen niin pitkää ja rankkaa päivää ja nyt vihdoin on vapaapäivä, niin sitten Nikolla on toimistopäivä.

Mutta mitä meille kuuluu? Maria oppii joka päivä vähintään yhden uuden sanan ja tässä juuri äsken oppi vetämään vaipan kokonaan jalkaan! :) Uudella asunnolla alkaa näyttämään ehkä aavistuksen kodikkaamman näköinen, verhotkin alkaa olemaan paikoillaan meidän huonetta lukuunottamatta.
Marian huone odottaa tavaroita :)
Olohuoneeseen kurkkaus :)
Mariakin on alkanut viihtymään tyhjähkössä asunnossa. Johan likka keksi, että styroksia voi murentaa jolloin näyttää ihan lumelta. :D
2.10.2014
Töissäkin on ollut vilinää. Tamma V, joka sai vihdoin ja viimein suoritettua koelähdön parisen viikkoa sitten ja ensimmäisissä kunnon kisoissa juoksi 2. sijalle!
Tamma V valmiina lähtöön kilpailemaan. Parit leivät ennen autoon vientiä sai "hoitajaltaan" ;)
3.10.2014
Huomenna olisi sitten isäni muutto ja sunnuntaina olisi tarkoitus aloitella meidän isojen kamojen siirtämistä sekä käydä juhlimassa kummityttöni syntymäpäiviä. Toivottavasti töissä pärjäävät maanantaihin saakka, että saisin palautella lihaksia. Mennyt ihan jumiin kun ei ole päässyt palautumaan lainkaan..

Nyt tekemään Marialle ruokaa ja sitten ehkä käymään anoppilassa jos ei muuta keksitä. :)

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Pikkuruinen kurkistus uuteen kotiin

Tässä on pakkailtu, treffailtu ystävien kanssa, käyty töissä ja rampattu jo tänään uuden ja vanhan asunnon välillä peräti 3 kertaa ja tavaraa on viety tuhottomasti (ja sitä on vielä liikaa jäljellä..)

Tähän kaiken muuttostressin päälle Marialle iski kunnon uhmakausi, joka on kestänyt jo viikon! Ihan sama mitä lapselle sanot, pyydät tai jopa käsket, niin saa vain vihaista murinaa takaisin ja tavaroiden viskelyä sekä kunnon vuosisadan itkupotkuraivarit.. Huoh!

Mutta sitten kurkistuksia, voisin melkein vaikka ottaa nyt muuton ajan tavaksi ottaa päivä per huone jos vain kiinnostusta siihen teillä riittää :)
Wc saa sävykseen hiekkaa sekä aavistuksen vihreään taittuvaa :)
Huomenna alkaa jo olohuonekin hahmottumaan, kun tv-taso ehkä saadaan kasattua valmiiksi ja verhot ikkunoihin. ;)

lauantai 27. syyskuuta 2014

Sisustusmietteitä

Niin se uuden asunnon avainten saanti lähenee koko ajan ja nyt ollaankin vietetty mun eilinen vapaapäivä suunnittelemalla tulevan kodin sisustusta. Löydettiin Prismasta alennuksella wc:hen saippuapumppu sekä hammasharjoille kuppi. Niiden varaan lähdettiin miettimään sitten värimaailmaa ja päädyttiin ruskeaan. Joten nyt etsintään lähtee ruskeansävyinen kylppärinmatto sekä pyyhkeitä (käsi- ja kasvopyyhkeitä) jotka sointuisivat värimaailmaan. :) Verkkokauppoja kun pläräiltiin Nikon vanhempien luona, löytyi eräs kivannäköinen matto vessaan, mutta mietin vain onko väri liian vaalea. Harmi kun en muista vessassa olevan lattian väriä, täytyy tarkistaa se ensi viikolla. :)

Suurin valinnanvaikeus värien kanssa aiheuttaa olohuone sekä keittiö! Meillä on huonekaluissa suht hallitsevia sävyjä, joita en halua poistaa ollenkaan (mm. äitini vanha sohva, mikä on todella punainen) sekä keittiössä paksuilla mustilla raameilla oleva suurehko taulu ja tummanruskea perheperintönä tullut ruokapöytä.

Mariakin välttämättä halusi tulla kuvaan :D
Ollaan pyöritelty olohuoneeseen musta-punainen-valkoinen -värimaailmaa, mutta missä määrin mitäkin käytetään, on se suurin ongelma. Verhoihin punaista vai valkoista? Uusi tv-taso tulee olemaan valkoinen, sekä meillä on pyöreä valkoinen pörrömatto. Tämä on vaikeaa!

Keittiö on sen kokoinen uudessa, ettei siellä oikeastaan tehdä muuta kuin syödään ja kokataan. :) Eli mitään suurempaa emme sinne halua, joten verhojen kanssa on helpompi pelata kuin tässä nykyisessä.
Jotain tälläistä keittiöön? Kuva: Jotex
Tässä on pähkäilyä. Onneksi on vielä huominenkin vapaana, jotta pääsee oikein urakalla miettimään näitä juttuja. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...