Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Hulinaa ja turhautumista

Pitkä tauko ehtinyt taas tulla mittariin, mutta ei vain ole jaksanut! Arjet on niin täynnä, kun klo 5 aamulla soi herätyskello jotta ehdin seiskaan töihin. Kolmelta lähden ajamaan kotiin, haen Marian hoidosta ja Ressu-päivinä käyn periaatteessa vain pieraisemassa kotona ja lähden tallille. Illat menee simahdellessa sohvalle jo ennen Marian nukkumaanmeno aikaa, joten en ole jaksanut edes bloggeria avata.

Yöt menee erittäin huonosti, kun Maria änkeää meidän väliin ennenkuin olen ehtinyt syvään uneen ja Mialla on jotkit ihmeen hulinat menossa. Puoliyötä vain kikattelee ja ölisee omassa sängyssään, mutta silti yöunilta herää vähän ennenkuin lähden ajamaan töihin. Unet on ollut arkisin tosi vähissä, joten viikonloppuisinkaan en kummiskaan osaa nukkua ysiä pidempään.
Miallakin kaiken lisäksi kovat harjoitukset selältä mahalteen kääntymisen kanssa, joten meillä on totaaliraivoaja kotona - ei malta edes päiväunia nukkua!
13.11.2015
Treenitkin Ressun kanssa on ollut välillä aivan päättömiä, oikeastaan sen jälkeen kun ilmat alkoi todenteolla viiletä, on pullaponiin tullut jotain duracell-voimaa kun koittaa joka tilanteessa kuskata mua pitkin kenttää ja voitte kuvitella pitkän sateisen kauden aikaan, että kura on lentänyt. :D
Välillä tullut niin tiukkoja u-käännöksiä, että ihme on käynyt kun selässä on joka kerta pysytty.
Märkä ja aivan totaalisen kuran peitossa - putsaamiseen meni melkein tunti! :D // 10.11.2015
Onneksi eilen satoi sitten koko kuukauden edestä lunta! Piha piti jo eilen kolata ensimmäisen kerran ja yön aikana sitä oli tullut niin paljon, että meidän pihassa olevan puun pari isoa ja paksuhkoa oksaa oli katkennut juuresta saakka, kun ei ollut kestänyt lumen painoa. Pitää alkaa jo harkitsemaan lumien pudottamisia, kun katolle päässyt sitäkin kertymään. 
Oksa tukki koko pihasta poistumisen reitin, ei paljoa Honda tuosta mahtunut :D 22.11.2015
Saa nähdä, miten pohjoisemmassa Laukaassa on lunta, kun oli tarkoitus Ressu käydä liikuttamassa - pääseeköhän jopa kahlaamaan kentällä. :)
Täytyy yrittää saada jostain lisää virtaa itsellekkin, että jaksaisi painaa nämä päivät läpi.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Alla vaahterapuun

Onni on omassa pihassa kolme vaahteraa. Syksy värjää normaalisti suhteellisen tylsän puun suureksi värejä pihaan tuovaksi massiiviseksi puuksi joka myös pudottaa kolmevuotiaalle samalla mieluista tekemistä - saattaahan ne myös lievästi äidinkin villiinnyttää. ;)
Vähän extempore-meiningillä mentiin kuvailemaan Marian kanssa pihalle, vaikka todella kylmä tuuli meitä häiritsi aivan liikaa, mutta eihän se meidän menoa haitannut. Maria rakastaa heitellä ruohoa, lehtiä ja kaikkea muutakin, joten ei paljoa tarvinnut houkutella ja hymykin tulee ihan luonnostaan. ♥




Jos vielä vaikka kelit lämpiäisi edes vähän, niin voisi koittaa ottaa 3-vuotiskuvat ulkona. Tuota lääniä kun on, niin tilasta ei ainakaan ole pulaa eikä Marian tarvitse jännittää. :)

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Sieltä ne tuli

Johan niitä silent-refluksioireita odoteltiinkin jo melkein 3 viikkoa! Oikeastaan näitä on ollut jo syntymästä saakka, mutta nyt ne on päivä päivältä vaan pahentuneet. Syömisestä on tullut niin syöttäjälle kuin syöjällekkin yhtä helvettiä, kun vähän väliä pieni meinaa tukehtua maitoon sen mennessä väärään kurkkuun ja vähänkään väärässä asennossa kun syöttää, alkaa hikottelu ja vääntelehteminen. Yritäppä siinä imettää stressittömästi, etenkin kun imetysrauhaa ei kotona yksinkertaisesti ole. 

Epätoivo alkaa jo valtaamaan pahasti mielen, kun Marian kanssa imetys epäonnistui molempien kyvyttömyyden vuoksi, kun jännitin ja pelkäsin imettämistä Marian samalla saadessa hirveitä rintaraivareita sekä inhosin sitä kipua - Maria ei vain osannut eikä oppinut oikeaa imuotetta.
Nyt Mipan kanssa ollaan menossa siihen, ettei missään muussa asennossa voi kohta varmaan imettää paitsi kyljeltään meidän sängyssä, kun selkeästi toinen menee kipeäksi vaikka kuinka kikkailen likan pystyasentoon rinnalle. Mikään ei tunnu enään auttavan ja se syö halua jatkaa imettämistä. 
Viimeinen oljenkorsi on nyt ennen lääkäriin soittoa, että karsin kaiken allergisoivan pois ruokavaliosta, eli toisin sanoen en voi syödä normaalisti mitään - kahvi, maitotuotteet, kananmuna jätetään pois ja jos se ei vie selkeää kipeyttä pois, niin sitten väkisin refluksitesteihin. En aio enään katsoa vierestä 2 vuotta lapsen hirveää oireilua samalla, kun "ammattilaiset" nauraa meidät vastaanotolta ulos.

Hauskinta tässä on se, ettei voida edes korvikkeita antaa, kun nekin aiheuttaa vatsakipua - vielä pahempaa mitä nyt jo on.. Mä jotenkin arvasin, että helppo raskaus viittaa maailman kauheimpaan vauva-arkeen, prkl.. 

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Viikko elämistä takana

Ensimmäiseksi kiitos onnitteluista! :) Hui, pikkuinen on jo 8 päivän ikäinen! Jotenkin tuntuu oudolta, miten aika menee niin nopeasti. Vastahan me oltiin aloittamassa ensimmäistä kunnon yötä sairaalassa osastolla ja juuri tultiin kotiin! Meillä on kaikki hyvin, etenkin kun Marialla alkaa uhma-mustasukkaisuus helpottamaan ja imetyskin sujuu, nyt vielä paremmin kun sain haettua itselleni sähkökäyttöisen pumpun, jolla saa ylimääräiset maidot talteen ja edes yhden yön niinsanottua syöttövapaata. ;)
Ylpeä isosisko 16.7. ♥
Kiitos myös vinkeistä kipeiden rinnanpäiden kanssa - rintakumit ei toimineet edes Marian aikana ja haavaumatkin parantuneet, kiitos äitiyspakkauksen mukana tulleen rasvan. Yöt menee todella hyvin, oikeastaan ihmeellisen hyvin kun Sintti heräilee vain kerran yössä. Yösyöttö on nyt vajaan viikon ajan ollut aina klo 23-24, josta seuraavan kerran syödään vasta 4-6 välillä aamuyöllä. Hyvät unenlahjat kyllä on, mulla ja Nikolla tosin on aavistuksen ahdasta kun nukutaan kaikki neljä meidän sängyssä.. :D Vielä on niin paljon laiteltavaa tyttöjen huoneessa, ettei olla viitsitty Mariaa sinne siirtää ja huolettaa jos Marsa kokee omaan huoneeseen liian aikaisin siirtämisen huonona, kun mustasukkaisuus on ollut voimakkaampaa mitä osattiin koskaan edes kuvitella. Ollaan kyllä mietitty, että otettaisiin Marian sänky alkuun meidän huoneeseen ja siitä siirryttäisiin hiljalleen omaan huoneeseen.
♥ 19.7.
Tosin iho-ongelmat tuli nopeammin kuvioihin, mitä Marian kanssa. Sintillä ei selvästikkään iho kestä "vauvarasvoja" vaan on aiheuttanut ihon kuoriutumista ympäri kehon - Marialla oli sama, ainoat mitkä rasvat sopi oli Aqualan L ja punainen Apobase. Huomenna täytyy käydä apteekissa, kun tänään unohtui. Huoh, iho-ongelmat on vain niin äärettömän kuormittavia kun omassakin ihossa on niin iso hoitaminen että pysyy kunnossa.
Neiti 8 päivää ♥ 19.7.
Eilen ehdittiin hieman juhlia mun syntymäpäiviä, tupareita ja pikkuista. Syntymäpäivä meni kotiutuessa, joten pidettiin kaikki samalla kertaa. Hulinaa riitti, ainakin itse väsähdin päivästä todella paljon kun tämä talo on kuin sauna heti pienenkin auringon pilkahduksen tultua esiin ja jo appivanhempien olo nostatti entisestään lämpötiloja sisällä. Illalla kävi vielä Marian kummit pyörähtämässä kahvilla ja tänään isäni avokkinsa kanssa. :)

Kakku meni nopeasti, eikä tosin haittaa yhtään! Nyt päästään taas rauhoittumaan hetkeksi, huomenna soittoa uuteen neuvolaan ja sitten aloitetaankin järjestelemään ristiäisiä. Koko loppukesä menee juhlien järjestelyissä ja koulukin jatkuu todennäköisesti elokuussa, joten kiirettä tulee pitämään!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Ensimmäiset kuulumiset

Tosiaan, pieni tyttö syntyi lauantai-iltana, juuri muuton päätteeksi. Koko päivän oli supistellut, joten osasin aavistella että lähtö tulee mutta se tulikin vähän äkäiseen. Onneksi N oli lupautunut tulemaan jo illasta meille, että Marian olisi helpompi aamulla suhtautua jos Niko ei olisi ehtinyt ennen heräämistä takaisin.

Kyllä tuohon reissuun kaikkea mahtui, toispuoleinen ponnistustarve tuli jo automatkalla ja synnärille päästyämme eivät edes nimeä ehtineet kysellä kun samantien ohjasivat synnytyssaliin. :D Kalvot puhkesi tilanteen tarkistuksessa, käyrillä pikkuinen ei ehtinyt olemaan juuri ollenkaan kun pitikin alkaa ponnistamaan. PCB:tä eivät saaneet kuin toiselle puolelle osittain laitettua eikä ehtinyt edes vaikuttaa kun piti alkaa ponnistamaan. 4,5 tuntia kokonaiskesto, ponnistus 6 min neljällä työnnöllä ja lopputuloksena lauantai-iltana klo 23:35 tuli hän:
♥
Synnytys oli todella nopea ja raju, mikä aiheutti mulle pahan shokin joka helpotti vasta aamulla kun yöhoitaja toi jotain väsyttävää kipulääkettä, mikä sai nukahtamaan. Koko keho tärisi, jalat ei kantanut ja tajunnantaso heitteli jossain aivan muualla. Oikeastaan aika pelottavaa, vasta sunnuntai-iltana ajatus kulki kunnolla. Onneksi ei tarvinnut muuta tehdä kuin imettää ja nukkua pienen kanssa, kun Niko kävi Marian kanssa jo aamulla sairaalalla niin sai huilata illat ihan kunnolla. 
Ensinäkeminen siskojen välillä ♥
Maria on ollut alusta saakka todella ylpeä isosisko, nyt kotona on alkanut näyttämään mustasukkaisuuden merkkejä mutta ymmärtäähän sen. Itsellä vain voimat vähän vähissä vielä, niin Marian testailut ei kauheasti nappaa mutta onneksi Niko on tukena. Kovasti haluaa hoitaa siskoa, ja sitä saa myös tehdä. :)
Sunnuntai-iltana aukesi silmät kunnolla ensimmäistä kertaa :)
 Kotiin päästiin maanantaina, kun molempien kunto oli hyvä ja imetys onnistunut koko sairaalassa oloajan. Kotona rinnat aukesi (taas), joten rintapumppu on ollut kova sana jotta saisi pidettyä maidontuontannon yllä ja välillä tietenkin kykenemisen mukaan ihan rintaruokinnallakin ollaan pärjätty hyvin. :) Kova likka on kyllä syömään, ihan isäänsä tullut. ;)
Ensimmäiset päiväunet kotona
 On meillä sentään virallinen vauvavahti - tällä kertaa sitä roolia hoitaa Lumo! :D

Nyt on aika lähteä unipuuhiin, että jaksaa yöllä herätä syöttämään. Ihmeen hyvin on yöt sujuneet, vaikka alkuun jännittikin että miten tulee käymään. :)

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Nyt on sitten koettu

Marialla ensimmäinen korvatulehdus.. Eikä siinä vielä kaikki, vaan todella paha tulehdus molemmissa korvissa! Voi persikan sutturat, kun eilen aloin alkuyöstä kiroamaan, että nytkö se sitten tuli, 5 kuukauden flunssailun ja lähes jatkuvan räkätaudin päälle. Ja ei ollut likka ehtinyt edes oksennustaudistakaan selvitä, kun alkoi haromaan korvia ja huusi sielunsa kyllyydestä kuinka sattuu.. 

Eilen sitten siinä 23:30 arvottiin aavistuksen, lähdetäänkö hetinytsamantien helpotuksen toivossa päivystykseen vai koitetaanko kotilääkityksellä saada pieni nukkumaan ja kestämään aamuun. En jaksanut kyllä sitten loppupeleissä lähteä mihnkään (koko viikonloppu muutenkin valvottuna) ja tänään oli töissä sen verran tärkeä päivä, että halusin saada kuitatuksi edes ne parin tunnin yöunet. 
Nukuin tietenkin aamulla sitten pommiin ja kassakortin vedin lukijasta läpi kun kello oli 07:25.. Onneksi pomoni ymmärsi, kun kerroin Marian sairastelleen perjantaista lähtien, ja koko lauantain ja sunnuntain välinen yö valvottiin koko perhe kun likka oksenteli.. 
Niko käytti tytön lääkärissä tänään ja nyt on sellainen lääkecokctaili käytössä, että jos tuolla ei pöpöt lähde, otan likan kainaloon ja muutan niin kauas pierusaharaan, missä ei ole yhtäkään räkätautista muksua ja ripaskaa vaippaan työntävää köhisijää, jos sillä voitaisiin taata edes yksi kokonainen terve kuukausi! Huh, alkaa olla jo vähän liikaa tämä meille juu.

Kyllähän me saatiin myös asuntorintamalta erittäin lupaavia uutisia. :) Ihmettelen vain, että miksi me aina osataan ajoittaa mun raskauksien kanssa viimeiselle kuukaudelle kaikki isot asiat? :D Enkö voinut muka ottaa opikseni, että naimisiin meno kuukausi ennen Marian laskettua oli liikaa ja nyt sitten uutta jättiplääniä ollaan ajoittamassa juurikin sinne tasan 30 päivän päähän kohti laskettua aikaa sintin kanssa, oivoi.. :D

Nyt vain toivotaan, ettei tästä korvatulehduksesta ala kierre, mikä Nikolla oli (miljoonat putkitukset) ja viimeisenä oljenkortena oli korvaleikkaus minkä toivottiin palauttavan kyseisen korvan kuulo joka tuhoutui korvatulehduskierteen vuoksi, joka ei sitten auttanut juuri lainkaan. Itse olen vain kerran sairastanut antibiooteilla hoidettavan korvatulehduksen, joten toivon että tämä olisi ainokainen Marialla.. Pitäkää peukkuja, että kaikki menisi hyvin!

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Operaatio omaan sänkyyn

Mariahan koitettiin opettaa omaan sänkyyn jo aikaisemmin, siinä kummiskaan onnistumatta. Jostain syystä juuri ennen kuin oltaisiin voitu sanoa, että onnistuttiin missiossa tuli takapakkia ja itkun takia Maria oksensi sängyssä, jonka jälkeen alkoi omaa sänkyään pelkäämään. Silloin ei ollut mahdollista ottaa tytön sänkyä meidän huoneeseen, joten nähtiin parhaaksi antaa tilanteen rauhoittua.
Aikasemmasta kokeilusta voi lukea täältä ja täältä

Nyt kun ollaan tässä nykyisessä asuttu noin puoli vuotta, on Maria meidän huoneessa nukkunut omassa sängyssä, ajatuksena että tyttö ymmärtäisi ettei oma sänky ole paha paikka ja aina voi kömpiä meidän väliin jos näkee vaikka pahaa unta tai tulee muuten vain ikävä. Yöt on tällä järjestelyllä sujuneet ihan hyvin, monena yönä ollaan löydetty likka aamuyöstä meidän välistä nukkumasta mutta on myös niitä aamuja ollut, jolloin ollaan jokainen herätty omilta paikoiltamme - Maria omasta sängystä ja me Nikon kanssa omasta.
Kuivaharjoiteltiin Marian omasta tahdosta jo alkuillasta. :) 27.3.2015
Päiväkodissa tyttö nukkuu omassa sängyssä ja päikkäriaikaan ottaa unikaverit mukaan ja kömpii peiton alle. Päätettiin, että nyt riittää ja siirrettiin taaperosänky omaan huoneeseen ja asennettiin vihdoinkin pimennysverho, jotta olisi mahdollisimman pimeä huone kun laitetaan nukkumaan. Eipähän pitäisi autojen ja muiden härveleiden valot häiritä. :) Samalla järjesteltiin Marian huone uusiksi, jotta olisi avarampi ja suora näköyhteys ovelle. Saa nähdä, miten yöt lähtevät sujumaan. Onneksi nyt on kummiskin viikonloppu, joten ei haittaa vaikka ensimmäinen yö menisi reisille. Jos tästä järjestelystä ole muuta hyötyä, niin ainakin luulisi nukkuvan päikkärit kotona paremmalla menestyksellä. ;)

torstai 26. maaliskuuta 2015

Yölliset kauhukohtaukset

Kauhukohtaukset alkoivat suunnilleen 1,5-2 kuukautta sitten. Alkuun kohtaukset kesti parisen minuuttia eikä olleet kovin rajuja, mutta nyt ovat vain pahentuneet kerta toisensa jälkeen. Eilen tuli pahin koskaan, Maria näytti kouristelevan ja huusi kuin tapettava. Kohtaus uusiutui lievempänä pari kertaa yön aikana, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Oli muuten aikamoinen väsy töissä, kun koko yö oli mennyt valvoessa.
Englanninkielinen kokemus lapsen kauhukohtauksesta, KLIK
Mistä sitten on kyse? 
Kauhukohtaus on eräänlainen valvetila kesken unen, jossa lapsi on unessa mutta itse unessa on hereillä ja saattaa luulla näkevänsä jotain pelottavaa. Silmät ei reagoi mihinkään, eli on aivan pihalla eikä muista aamulla mitään, mitä yöllä on tapahtunut. Aamuisin on vain väsyneempi kuin yleensä, kun yö on mennyt levottomasti. 

Kauhukohtauksen aikana lapsi voi muuttua väkivaltaiseksi, huutaa kauhuissaan tai lähteä haahuilemaan vähän kuin paetakseen jotain.
Maria esimerkiksi viime yönä oli tilassa hukannut varmaankin ainukan (tärkein unikaveri) ja kun tarjosimme sitä, alkoi itsensä hakkaaminen ja tilannetta pakoon karkaaminen. 
Ennen eilistä en ole järkyttynyt kohtauksista millään tavalla, mutta eilen en pystynyt nukahtamaan ja itselle tilanteen rauhoittaminen kesti todella kauan. 

Olen pitänyt kohtauksista kirjaa vajaan kuukauden, jotta tarvittaessa on jotain dokumenttia mitä näyttää esimerkiksi neuvolassa taikka lääkärillä, jos siihen tilanteeseen joudutaan.
Univaje alkaa vaivaamaan koko perhettä ja pahinta on, että miten koko perhe jaksetaan kun vauva syntyy ja jos nämä kohtaukset vain pahenevat?

Onko muita, joiden lapset kärsivät kauhukohtauksista? Onko loppuneet itsekseen vai oletteko saaneet jotain apua lapselle?

Aiheesta voi lukea lisää mm. näistä linkeistä
Katja Vallin haastattelu Studio55:ssä

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kasvatustyylejä on monia

Kasvatustyylejä on yhtä monta kuin on vanhempiakin. Toiset välittää lapsen tekemisistä ja toisille se on yksi hailee. Jotkut haluavat "omia" lapsen täysin itseensä ja perheen kotiin, kun sitten toiset taas mahdollisuuksien mukaan tuuppaa lapsen millon minnekkin hoitoon. Mutta jokainen todennäköisesti näkee itsensä hyvänä vanhempana.

Laitoin nyt aika ääripäät tuohon esimerkkeihin, mutta monet on tosia.
Eräskin tapaus, että vanhemmat vähän välittivät, vaikka lapsi meinasi tippua parvisängystä. Eivät olleet huomanneet lapsen kiipeävän yksikseen sänkyyn ja sitten meinattiinkin molskahtaa pää edellä alas, lapsen etu oli kuitenkin se, että toinen vanhemmista sai napattua jalasta kiinni juuri oikealla hetkellä.

Olen aina pitänyt lapsista, mutta en kaikista. Törmäsinkin jälleen erääseen lapseen, Marian kanssa samana päivänä syntyneeseen joka sai sappeni kiehumaan. Mutta tämäkään ei ole lapsen vika, näin lapsessa äidin, josta tiedän asioita joita en haluaisi tietää ja jotka ovat totta vaikka monet eivät uskoisikaan.

Monesti myös minulle tuntemattomat ovat sanoneen minun olevan paska äiti vain sen takia, että Marialla on rajoja. En halua kasvattaa tyttöä täydessä pumpulissa (konttauskypärät ja muut lensivät suoraan kaappiin eikä niihin kajottu sen jälkeen), vaan kokemuksen kautta oppivaiseksi. Maria tykkää jostain kumman syystä juosta päin seiniä ja siinä tietysti pieni ihminen säikähtää ja saattaa hieman sattuakin, mutta eipä tuo jääräpää varmaan muuten oppisi varomaan tai olisi koskaan oppinut jos oltaisiin kiedottu pumpuliin. Vaikka kuinka varoitellaan etukäteen, että kohta sattuu jos ei tee asioita ajatuksen kanssa, niin silti pitää yrittää - onneksi näiden tilanteiden jälkeen perästä kuuluu vain uppistakekkaa, ei haittaa.
Eilen oli Marialla pitkästä aikaa hyvä päivä, joten käytiin Hoplopissa. Kyllä oli likalla mukavaa! :)
24.10.2014
Jokainen kasvattaa lapsensa tavalla, jonka parhaaksi näkee. Oma lapsuuteni oli todella ruma ja inhottava, joten se että voin antaa lapselle lohdutusta haavereiden tai hepuleiden kohdatessa, tuntuu niin älyttömän hyvälle! Maria on lujatahtoinen, joka näkyy juuri silloin kun lapsen kanssa pitäisi jutella.
Kun ei halua kuunnella, tehdään se harvinaisen selväksi huutamalla. Kuten tässä postauksessa kirjoitin (en tosin kovin selkeässä mielentilassa :D) ainut keino oli sammuttaa telkkari, jotta sai Marian kuuntelemaan. Tätä onneksi ei ole tarvinnut koskaan aikaisemmin tehdä ja tuonkin "episodin" jälkeen tilanteet on rauhoittunut. :) Ei tyttö tyhmä ole, päinvastoin. Vaikka tuollaisia hepuleita todennäköisesti tulee vielä mitä enemmän ikää karttuu, mutta tässä välissä on aikaa saada se keskustelumoodi päälle ja se kuuntelutaito kunniaan. Välillä nimittäin on kuin seinille puhuisi. ;)

Lapset on yksilöitä ja toisen lapsen kanssa toimineet keinot eivät välttämättä päde toiseen. Onneksi neuvolassa meidän vakkari-terkkari näki Marian tahtoo-hepulit, joten kyllä neuvoja on saatu hepulikohtausten selvittämiseen. :)

torstai 23. lokakuuta 2014

Ei saa

Ei saa ja Ei sovi 
Tämän hetken kovimmat lausahdukset by Maria the uhmakakara

Tässä on nyt suunnilleen kuukauden ollut jokin superkiukkuvaihe, en tiedä mistä tuo kaikki kumpuaa.. Kamala läheisriippuvuus, spagettiraivarit, raivoaminen, tavaroiden paiskonta ja itsensä hakkaaminen on jossain aivan uusissa sfääreissä, kun joka ikinen päivä edes yksi tummenetuista asioista tulee meille "nautittavaksi".

Aamupäivällä tuli koko 2 vuoden ajalta pahimmat raivarit, yli puoli tuntia vain huuti ja mikään ei ollut hyvin! Ei rauhoittunut syliin ei mihinkään.. Kyllä siinä ideat alkoi loppumaan, kun ruokalautanenkin paiskastiin seinille (ilmoitti kyllä olevansa nälkäinen) ja maidot kaadettiin parketille.. Päätöntä huutamista ja itsensä raapimista ja aikuiset epätoivoisina. 
Ulkoilu piristi hetkeksi
Kyllä siinä sitten rauhoituttiin, mutta pinna on Marsalla ollut ihan älyttömän tiukalla, kunnon pingoitettu viulunkieli - vähän jos kiristää niin katkeaa. Pienikin vastoinkäyminen, esimerkiksi dvd ei tule laatikosta pois - räjähdys! 

Nyt taas koko ilta on ollut tappelemista ja asioista vääntämistä. Sanoin Marialle että telkkari menee kiinni jos ei nyt uskota (kantoi kissanhiekkaa olohuoneeseen ja kaikkea muuta kiellettyä) ja toistui vain uudelleen niin telkkari meni kiinni. Siitä repesi riemu, ei jessus! Tästäkin keskusteltiin pitkään, ettei se päätön huutaminen mitään auta. 15 minuutia ja hiljaisuus. Nyt pyörii muumit ja ihan hissuksiin istuu sohvalla muovikukka kädessä. Saa nähdä, miten kauan tätä autuutta riittää tai miten nukkumaanlaitto menee.

Ei vain enään mammalla ymmärrys riitä ja pahinta tässä on, että tämä pahenee vielä! Noh, ammattilaiset aina toitottaa että lapsen uhman myötä kasvaa niin lapsi kuin vanhemmatkin. Lohduttaako tämä tieto? Ei todellakaan, ei ainakaan tällä hetkellä.. Parempaa huomista odotellessa! :D

lauantai 20. syyskuuta 2014

Maria 2 vuotias!

Virallisesti siis 2 vuotta ja 2 päivää ;)
Mutta mihin on oikein kaksi vuotta hurahtanut? Tuntuu ihan siltä, että Maria olisi eilen vasta syntynyt, mutta onkin jo iso likka! On opittu ryömimään, konttaamaan ja kävelemään. Jopa juostaa sekä kiivetään rappusia. Kaiken maailman höpinöitä ja nyt jopa 2-3 sanan lauseitakin tulee. :) On päästy jo maistamaan uhmaikää hieman sekä luovuttu tutista sekä tuttipullosta. Jätetty purkkiruuat muille sekä päästy herkuttelemaan milloin milläkin - suklaa näistä on ehdoton herkku! (Kiitos vain anoppi, joka et kuunnellut meidän vanhempien toivetta makeisten syöttämisestä...)

Ollaan koettu kasvussa hidasteita, mm. paino on ollut Marialla aina huonosti kasvava, mutta pituudessa mennään keskimääräisesti samanikäisistä yli. Liikkuvuutta on tuhottomasti, luonnettakin löytyy välillä vähän liikaakin.

Vierastaminen on tällä tytöllä ollut aina suurin ja pahin, isääni Maria pelkää tuhottomasti, vaikka vuotiaana oli isäni paras kaveri. Ylipäätänsä miehet pelottaa naisia enemmän, mutta onneksi Maria sopeutuu todella nopeasti tilanteisiin, jolloin myös tuttujen miespuolisten kanssa kohtaaminen on helpompaa. 

Musiikki on näyttänyt olevan tytön sydäntä lähellä. Aina on rauhoittunut jo vauvasta saakka minkä tahansa musiikin tahtiin, sekä nukahtamiseen on tarvinnut aina musiikkiapua. Jalkojen päälle siirtyessä myös tanssiminen on ollut Marialle mieluista, nykyään jopa muumit häviää tanssihaluille. :D
Piirtäminen myös on mieluista puuhaa, tosin sitä tykätään tehdä enemmän seinille kuin paperille vaikka paperin määrässä ei olla säästelty. :) Nikon puolella on niin paljon piirtämistaitoisia ihmisiä, joten todennäköisesti piirtämishalut kumpuaa sieltä. :) Myös on alkanut hahmottumaan mahdollisesti vahvempi puoli käsien käytössä, nimittäin vasen on etusijalla piirtämishommissa sekä myös ruokailussa. Mutta välillä ruokalusikka eksyy suuhun myös oikealla kädellä, joten sekin voi vielä muuttua. :)
Nyt on likalla oma tietokone! :D
Tänään sitten juhlittiin lähipiirin ollessa paikalla likkasen syntymäpäiviä. Vieraat kävivät tänäkin vuonna porrastetusti, joten Maria ehti hyvin nukkua "pienet" päikkärit eikä joutunut stressaantumaan suuresta määrästä ihmisiä. Näin juhliminen on ollut aina mielekkäämpää, niin Maria on saanut rauhassa totutella eri ihmisiin ja viettää heidän kanssaan rauhassa aikaa. :)
Mangokermakakku, välissä mangorahkaa sekä päällä mangosiivuja
Lahjoja tuli monenlaista, enemmän lelupainotteista mutta jokainen omalla tavallaan Marialle jossain vaiheessa hyödyllisiä jos on ollakseen. :)
Pääasia että tytöllä oli mukava päivä, kun kummitätikin tuli viettämään iltaa meidän kanssa ja eritoten Marian kanssa, kun näkevät kummiskin niin harvoin. Siltikin heidän kohtaamiset on aina niin suloisia, likka nimittäin juoksee hymyssä suin aina ovelle vastaan, kun kuulee kuka tuli kylään! ♥
Anoppi osti meille uuden kaitaliinan :D
Nyt on mami ihan väsy, kakku melkein kokonaan syöty ja tiikerikakkuakin jäi yli. Kahvia mennyt melkein 10 kupillista, ei mikään ihme että on vähän huonohko olo.. :D Onneksi vietellään vain kerran vuodessa tytön syntymäpäiviä ja joka vuosi on aina hieman edellistä vuotta enemmän panostettu. Saapi nähdä, minkälaiset partyt on vuoden päästä! :)

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Neuvolakuulumiset

Tänään oli Marialla 2-vuotisneuvola. Meillä oli paljon asioita mielen päällä, mihin haluttiin ammattilaiselta neuvoja, mm. Marsan ruokailusta ja loputtomasta maidon juonnista.

Marsahan on ollut jo jonkin aikaa todella huono syömään ja päivän kahdesta lämpimästä ateriasta vain toinen on kelvannut kunnolla. Myös nirsoilu on nostanut päätään oikein urakalla, joten tästä mainittiin. Terkkari kyseli paljon ihan perustietoja, kuinka monesti syö päivässä, miten paljon juo maitoa jne. Halusi myös tietää ruokailuhetkestä. Kerrottiin siinä sitten, että miten meillä syödään, mistä juodaan maidot niin selvisi nopeasti syy nirsoiluun ja huonohkoon ruokahaluun - Maria juo liikaa maitoa!
Nyt sitten alkaa muutos, nimittäin maitoa saa 1-1,5dl aamulla herättyään ja muuten vain ruokailun yhteydessä. Myös kaikki mahdolliset leivän napostelut sijoitetaan kokonaan ruoka-aikoihin, mutta ikenien kipuilessa pieni pala näkkileipää tai kuivaa ruisleipää pienenä palana on ok satunnaisesti, ettei tarvitsisi buranaa antaa niin usein.
26.06.2014
Myös tuttipullolle sanotaan heihei kerrasta, ja juotava tarjotaan vain mukista taikka nokkiksesta. Tuttipullon jättäminen on ollut meillä puheena, kun tänään Maria ensimmäistä kertaa joi nokkamukista maitoa kunnolla, joten ajateltiin että nakataan pullo mäkeen. Päästiinpä vihdoin viimeisestä tuttia muistuttavasta eroon, joten myös suu tykkää enemmän!
14.07.2014
Kasvu on kääntynyt nousujohteiseksi, myös se paino joka on roikkunut yli vuoden tosi alhaisilla käyrillä. Vaikka meitä ei ne käyrät etenkään painon kohdalla kiinnosta, koska todellisuuden näkee jo lasta katsomalla, niin onhan se ihan kiva nähdä miten Maria kasvaa keskimääräisesti muihin saman ikäisiin nähden.
Pituudessa ja päänympäryydessä mennään sillä kuuluisalla 0-käyrällä, pituudessa jopa jo hieman plussan puolellakin eli pitkäksi likka kasvamassa. :)

Myös Marian oman tahdon tukemiseen saatiin neuvoja ja oltiin kuulemma jo aika hyvin kartalla siitä, missä asioissa 2-vuotias saa "päättää". Meillä Maria saa valita esimerkiksi välipalalla ottaako jogurttia vaiko viiliä. Ottaako leivälle juustoa vai ei. Samalla myös lapsen mielipiteen ilmaisusta täytyy aina muistaa kehua, jotta itsetunto kasvaa sekä lapsi kokee olevansa kuultu. :)

Menipä muuten pitkän ajan jälkeen todella hyvällä ruokahalulla puuro nassuun, melkein koko satsin söi mikä on jo ihme! Onneksi lapsi sopeutuu tälläisiin muutoksiin suht nopeasti, joten nyt on vain pidettävä oma pää tässä asiassa. Jospa nyt jaksaisi nukkua, eikä alettaisiin huutelemaan klo 3 yöllä maitoa. Onneksi ollaan varauduttu runsaampaan kiukutteluun, kunnes likka ymmärtää ettei tämä huono juttu ole. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...