Missä rautakanki?

Nimittäin sellaisen tarvitsen selkään, oikeastaan kaksi. Mukavasti ristittynä, mikä pitäisi selkää suorassa, vetäisi hartioita taakse eikä antaisi vääntyä tai kääntyä miten sattuu. Aamulla kyllä oli selkä niin tuhannen juntturassa, kuin olla ja voi mutta heti kun Ressun selkään kapusin niin ei näkynyt nikamajumeja missään - yllätys. Ajatus kyllä oli jokaisessa korjattavassa asiassa, mutta kun aivokapasiteetti on rajallinen ja viimeisin 9 kuukauden totaalisen pulskeana oleminen on tehnyt tuhoja lihaksissa (niin missä lihaksissa? :D), on tällä hetkellä urhean Eestintynnyrin selässä istuminen yhdenlaista ydinfysiikkaa. Tästä päästään aina vain ihanaan analysointiin - miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

Mun ongelmakohdat on tiedossa harvinaisen hyvin. Huono ryhti ja eteenpäin taittuvat olkapäät. Nämä aiheuttavat lapajumeja, jotka tulee siitä ettei ole ylävartalossa voimaa kannatella kättä. Lumipalloefektillä se leviää taas siihen, että käsi tippuu jonnekkin Ressun lapoja halailemaan tai sitten pussaillaan korvia, kun herra päättää tehdä jekkujekut nykäisemällä pään alas halutessaan haistella kentän pohjaa. Tai sitten ne kädet vaihtoehtoisesti haahuilee juurikin jossain sivuilla, ylhäällä ja alhaalla - eli kaikkialla maan ja taivaan välillä, vaikka niiden pitäisi pysyä sään yläpuolella rauhassa vierekkäin nätisti nyrkit pystyssä, aivan.
Sitten on se kuuluisa jalka! Keskivartalon lihakset on kuihtunut kasaan, jolloin ei ole voimaa ylläpitää koko yläkropan ryhtiä - istunta notkahtaa, heilun kuin perunasäkki ravissa (ellen kevennä) jonka takia jalat elää omaa elämäänsä. Pidä kantapää alhaalla niin jännittyy reisi. Hellitä reisi, niin juurtuu polvi satulaan niin tiukasti että nilkat pyörii kuin helikopterin lavat. Ressu seis ja mietintään, että mitähän ihmettä tässä nyt pitäisi ajatella. Kasataan pakka, jalat lantiosta varpaankynsiin rennoiksi, istu rauhassa ja kannattele käsiä hiljaa. Lähde liikkeelle (onnea on herkkäkylkinen herrasmies joka kuuntelee hyvin jalkaa ja istuntaa), nosta ravi ja liitele mukavassa tempossa eteenpäin ympyrällä kunnes tsäp - oot taas aivan sykkyrällä, samalla kun mielessäsi näet sen ihanteellisen istunnan mitä tällä kropalla voi saada ilman että nikamat paukkuu paikoiltaan. Pari äänetöntä kirosanaa, tsemppaa itsesi ja totea että hyvä tulee kunhan antaa itselleen aikaa. Pääasia on, että Ressu on rentona, kevyt edestä ja selkä ylhäällä. Tästä lähdetään, ehkä mä joskus unissani liihottelen valkoisten aitojen sisäpuolella. Nyt keskityn vain ongelmakohtiin yksi kerrallaan ja toivon, että tuo mun henkilökohtainen piiskaaja tulee huutamaan mulle tarpeeksi vinosta lantiosta ja kyttyräselästä, jotta se selkä ja istunta sieltä suoristuisi. Plussaa on se, että nykyään katse löytyy sieltä minne ollaan menossa eikä Ressun korvista. ;)

Ressun palkinto on päästä musta eroon, pariksi päiväksi :D