Kokemukset Polar Loop-rannekkeesta

Oon nyt muutaman päivän käyttänyt Polarin aktiivisuusranneketta ja pakko myöntää, että oon aika yllättynyt siitä, kuinka paljon loppupeleissä liikun! Ranneke mittaa aktiivisuutta, kaloreita ja askeleita sekä myös unenlaatua. Kaloreita palaa hyvin, vaikka voisi kuvitella ettei niitä juurikaan polta.

Unenlaatu on mua aina kiinnostanut. Vaikka nukkuisin monta tuntia, niin monesti aamuisin tuntuu että oon äärettömän väsynyt silti, niin nyt oon päässyt rannekkeen avulla näkemään miten mun uni on jakautunut.

Omasta Polar Flow Diarysta napattu kuva torstailta

Esimerkiksi keskiviikon ja torstain välisenä yönä olen nukkunut kokonaisuudessa 6 tuntia ja 25 minuutia, joista levollista unta on ollut reilu 5 tuntia ja levotonta vajaa 1,5 tuntia.

Tammikuun tiivistelmä tähän mennessä

Torstaina ranneke pääsi tositoimiin mukaan, kun olin päivän koululla, illalla kävin Ressun liikuttamassa hankitreenin merkeissä kentällä (kyllä, sitä lunta oli polviin saakka :D) ja kotiin tultuani kävin nopeasti vielä meidän lähikaupassa.

Olen ollut tyytyväinen pääasiallisesti rannekkeen toimintaan - voi käydä suihkussa sen kanssa ja näkee kellonkin, niin ei tarvitse koko aikaa kantaa puhelinta mukana. :)
Ainut huono puoli on synkkaus iPhonen kanssa. Rannekkeen myyntitiedoissa luvataan, että ilmoittaa puhelimessa kun aika nousta, ettei tule noita inactivity-leimoja (istuu yli tunnin paikoillaan) mutta eipä hälytä. Todennäköisesti jatkuva tietojen syöttö puhelimeen saattaisi onnistua, jos ohjelma olisi puhelimessa päällä koko ajan, mutta silloin loppuu akku aika äkkiä luurista. Myös synkronointi täytyy tehdä manuaalisesti puhelimeen, kun automaattisesti ei meinaa tuoda tietoja rannekkeesta puhelimessa olevaan ohjelmaan.
Koneelle synkkaus onnistuu vain piuhalla, joka samalla toimii rannekkeen laturina.
Mutta aina kaikkeen tekniikkaan liittyy ongelmia ja jonkinlaisia toimimattomuuksia, mutta pääsääntöisesti olen ollut tyytyväinen. :)

Vuodesta 2016 aktiivisempi

Otsikkoon voisi kiteyttää niin blogin kuin ihan oman elämänkin. Edellinen vuosi oli totaalinen floppi, jos ihan suoraan sanotaan. Raskaus turvotti ja tulihan sitä muutenkin syötyä mitä sattuu. Blogi oli todella hiljainen, mutta jospa tästä vuodesta oikeasti tulisi kaikin puolin aktiivisempi - tilasin nimittäin itselleni Polar Loop -aktiivisuusrannekkeen, jotta näkisin edes pintaraapaisun verran minkälainen mun päivän liikuntarytmi on ja ennen kaikkea kuinka nukun!
Raskauskiloja ei taida olla enään paljoa jäljellä, about 5kg (voi olla jopa vähemmän) siihen, mitä painoin ensimmäisessä neuvolassa.

Maalaisjuntti-look :D

Vielä on matkaa aikaisempaan. Jalat on hyvässä jamassa, kun noita portaita meillä kyllä riittää mutta vatsanseutu vaatii vielä aikaa. Buzzadorilta nimittäin sai kampanja-koodin jolla sai kuukauden ilmaisen kokeilujakson Yoogaia-palveluun missä voi netin välityksellä osallistua erilaisille joogatunneille, ja olihan siellä vaikka mitä kun kävin jo kurkkimassa sivuja. Etenkin pilates-tunnit kiinnostavat itseäni, kun pilates on hyvä ratsastajille ja etenkin tälläiselle selkävammaiselle, jonka täytyy seurata jokaista tekemistä tosi tarkkaan. Ja saisi ainakin lonkankoukistajat auki! :)

Blogin facebook-sivuille linkkaan vielä kampanja-linkin, jonka kautta saatte 14 päivää ilmaista kokeiluaikaa! Tämä ei siis ole mikään kaupallinen vinkkaus, vain hyvää hyvyyttäni haluan teille tarjota mahdollisuuden tutustua palveluun! :)

Kaipaus

Tallille ja ratsastamaan. 

Arjen pyörittämisen ja yleisen jaksamisen henkireikä - päästä tuulettamaan päätä tallille kera jonkin ihanan heppaystävän. Tässä ollaan nyt pikkaisen vajaa vuosi oltu ilman heppailua, mitä nyt kävin silloin alkuvuodesta jeesailemassa entistä pomoa tallivuorojen teon merkeissä, mutta hevosen selässä oon viimeksi käynyt marraskuussa, kun viimeisen kerran nousin Mikin selkään (postaukseen). Olisinhan periaatteessa voinut käydä ratsastamassa kevyitä maastoja aina siihen saakka, että maha tuli tielle mutta en halunnut ottaa minkäänlaista riskiä vain oman itsekkyyden takia.

Nyt olen sitten jatkoa miettinyt ja Nikonkin kanssa asiasta paljon keskustellut. Tilanne vain muuttui äkkiä tosi paljon, kun Nikon työkuviot muuttui suhteellisen paljon jonka vuoksi Niko joutuu tekemään kahden ihmisen työt, joten aikaa ei olisi käydä Marian hoidossa olo aikana tallilla lainkaan - ellei Mia tulisi mukaan mutta silloin joutuisin olemaan muiden aikataulujen armoilla. 

Ja olisiko se taas sitä stressinpoistoa, kun olisi Mia mukana ja joutuisi koko ajan ruokinta-juttuja miettimään sen sijaan, että likka olisi isänsä kanssa sen pari tuntia omaa maitoa pumpattuna valmiiksi jääkaappiin?

Silti se halu kehittää itseään on kasvanut ja tavoitteet aavistuksen korkeammalla, joita taas Mikki ei vain yksinkertaisesti voi täyttää niin sijaintinsa kuin koulutustasollisestikkaan.

Ei tässä mikään kiire onneksi ole ja päätin odottaa ainakin jälkitarkastukseen saakka, että tiedetään millä mallilla vatsalihasten ja muun kropan palautuminen on, ettei tarvitse myöhemmmin katua.

Nyt vain täytyy tosissaan miettiä asioita.

Imetyksen toinen puoli

Joku saattaa tästä ehkä kimpaantua, niinkuin yleensä jos vain on kyse mielipiteistä ja ajatuksista, mutta otetaan se riski.

Imetys on ajatustasolla aivan luonnollinen tapahtuma äidin ja lapsen/lapsien välillä. Tapahtuma, jossa äiti itse ruokkii tuottamallaan maidolla taaten mahdollisuuden tarjota aina oikean lämpöistä ja ravintoarvoiltaan aina lapsen tarpeita vastaavaa ruokaa. Sitä myös ihaillaan ja siihen kannustetaan, mutta tälläkin asialla on oma käännettävä sivunsa äitiyden kirjassa. Imetys, etenkin täysimetys ei välttämättä ole sitä, miltä neuvoloissa ja imetystukiryhmissä annetaan ymmärtää. Se ei ole kivutonta, helppoa tai mutkatonta. Sitä ei isät voi tehdä ja se työllistää ympäri vuorokauden. Äideistä annetaan ymmärtää, että se on maailman ihanin asia, mutta voiko kukaan sanoa ettei koskaan olisi sanonut kertaakaan suutuspäissään ärräpäitä kun on rinnanpäät syöty vereslihalle ja iltaisin huomannut että lähtee jo palasia irti?

12.7.2015

Entäs tiheän imun kaudet? Äideistä tulee lypsykoneita, eikä ajatus imuroinnista tule kysymykseenkään, kun siinä rinnalla roikkuu tissitakiainen. Se väsymyksen määrä, minkä keho kohtaa ensimmäisten kuukausien aikana on jotain aivan käsittämätöntä, kun toivutaan synnytyksestä niin fyysisesti kuin henkisestikin ja siihen päälle harjoitellaan imetystä sekä miljoonia tapoja sitä tehdä, mahdollisesti monen näköisen apuvälineen kanssa! Ja sitten ihmetellään kun on synnytyksen jälkeistä masennusta kasvavassa määrässä, kun imetyksen "ihanuudesta" vain paasataan eikä kukaan kerro mitä se oikeasti on. Ja se myös kuluttaa parisuhdetta, uskokaa pois.

Itselleni jäi harvinaisen suoraan sanottuna paska maku suuhun Marian synnytyksen jälkeen imettämisestä. Se syyttely ja arvostelu kun ensin ei maito noussut (tästäkään ei kukaan silloin kertonut, että nousussa voi kestää päiviä ja se myös sattuu ihan jäätävästi!) ja sitten kun tulee rintoihin tulehdus vauvan imemisongelmien vuoksi ja joudut vaihtamaan korvikkeisiin, olet huono äiti. Tämän kaiken jälkeen halusin silti Mipan kanssa edes kokeilla, miten onnistuisi, luvaten samalla itselleni etten pode huonoa omaatuntoa jos ei vain onnistu enkä alistu siihen kyykyttämiseen mitä Marian aikana neuvolassa koettiin. Etenkin nyt kun tiedän, mitä se pahimmillaan voi olla ja mitä se aiheuttaa.. Mutta kun ei ole halua lopettaa helpolla, vaikka jokainen imetyskerta imaisee niin valtavan määrän jaksamista ja voimia. Tahtoa on, mutta onko jaksamista ja onko imetys sen arvoista, että pahimmassa tapauksessa suhde Mariaan ja Nikoon kärsii?

Sieltä ne tuli

Johan niitä silent-refluksioireita odoteltiinkin jo melkein 3 viikkoa! Oikeastaan näitä on ollut jo syntymästä saakka, mutta nyt ne on päivä päivältä vaan pahentuneet. Syömisestä on tullut niin syöttäjälle kuin syöjällekkin yhtä helvettiä, kun vähän väliä pieni meinaa tukehtua maitoon sen mennessä väärään kurkkuun ja vähänkään väärässä asennossa kun syöttää, alkaa hikottelu ja vääntelehteminen. Yritäppä siinä imettää stressittömästi, etenkin kun imetysrauhaa ei kotona yksinkertaisesti ole. 

Epätoivo alkaa jo valtaamaan pahasti mielen, kun Marian kanssa imetys epäonnistui molempien kyvyttömyyden vuoksi, kun jännitin ja pelkäsin imettämistä Marian samalla saadessa hirveitä rintaraivareita sekä inhosin sitä kipua - Maria ei vain osannut eikä oppinut oikeaa imuotetta.

Nyt Mipan kanssa ollaan menossa siihen, ettei missään muussa asennossa voi kohta varmaan imettää paitsi kyljeltään meidän sängyssä, kun selkeästi toinen menee kipeäksi vaikka kuinka kikkailen likan pystyasentoon rinnalle. Mikään ei tunnu enään auttavan ja se syö halua jatkaa imettämistä. 

Viimeinen oljenkorsi on nyt ennen lääkäriin soittoa, että karsin kaiken allergisoivan pois ruokavaliosta, eli toisin sanoen en voi syödä normaalisti mitään - kahvi, maitotuotteet, kananmuna jätetään pois ja jos se ei vie selkeää kipeyttä pois, niin sitten väkisin refluksitesteihin. En aio enään katsoa vierestä 2 vuotta lapsen hirveää oireilua samalla, kun "ammattilaiset" nauraa meidät vastaanotolta ulos.

Hauskinta tässä on se, ettei voida edes korvikkeita antaa, kun nekin aiheuttaa vatsakipua - vielä pahempaa mitä nyt jo on.. Mä jotenkin arvasin, että helppo raskaus viittaa maailman kauheimpaan vauva-arkeen, prkl.. 

Ulkonäköpaineet

Katson kahta kuvaa - ensin toista ja sitten toista. Ne ovat nämä:

12.7.2014

Rv 36+4 // 23.6.2015

Maailman typerimpään aikaan tuli ulkonäköpaineet. Oikein hirvittää katsoa ensin ylempää kuvaa ja sen jälkeen katsoa eilen otettua mahakuvaa. Huvittavinta tässä on se, ettei mulla oikeastaan ole ollut minkäänlaisia ongelmia oman ulkonäön kanssa Marian syntymän jälkeen. Ennen niitä oli senkin edestä, mutta ehkä niiden poistuminen vaati aikuistumisen ja itsensä hyväksymisen sellaisena kuin on.

Mutta nyt näen pelkän ison kasan pullataikinaa, turvonnutta selluliittiä reisissä ja kauheat allit käsivarsissa! Hormoniryöpytystä mahdollisesti? Tai sitten jokin alitajuntainen juttu, kun Marian jälkeen kilot lähti loppupeleissä nopeasti ja reilulla kädellä sitä löllykkää lähtikin. Ehkä pelkään, ettei se lähdekkään enään? Vaikka en aio edes pitää mitään aikataulua, mihin mennessä pitää miltäkin näyttää, vaan haluan että kroppa kertoo, kun on valmis luovuttamaan rasvavarastonsa johonkin muualle kuin mun reisiin ja mahaan.
Vaikka onhan mulla suunnitelmia raskauden jälkeiselle ajalle, mutta niiden aika tulee sitten kun niiden aika tulee. :)

Toivottavasti tämä on vaan jokin mielen oikku, stressiä on jo muutenkin kaikkien pakkailujen ja supisteluiden vuoksi, joten tämä on niin turha asia mielen päällä ettei tosikaan! :D

Raskausviikko 34

Vielä 3 viikkoa täysiaikaisuuteen ja kuusi viikkoa laskettuun aikaan. Mihin tämä aika ja ylipäätänsä raskausaika on hurahtanut? Tuntuu, että aika on mennyt äärettömän nopeasti ja ei mammalomankaan alkuun ole kuin 2,5 viikkoa! Vielä vähän olisi pakerettavaa koulun parissa, toivoen tietenkin että loppuun saakka päästään ilman sairaslomia mutta sitä ei koskaan voi etukäteen tietää.

Eilen oli neuvola ja jestas mä vihaan tuota meidän terkkaria, kun on aina yhtä ulapalla. Kivenkovaan väitti, että silloin synnärillä käydessä olisivat ottaneet painoarvion väärin kun sf-mitta on niin pieni. Noh, en tiedä mitä hänen päässään oikein liikkuu vai liikkuuko mitään. Selvisipä ainakin osittain, että mistä se mysteerinen tähtisade silmissä johtuu - verenpaineet tippunut taas liian alas. Hb on ihan ok, vaikka parempikin voisi olla ja paino pysynyt hyvissä rajoissa alun rajun nousun jälkeen. Turvotuksia on, nyt ei edes sormukset irtoa ilman väkivaltaa vaikka parisen viikkoa sitten meinasivat vielä tippua itsekseen. ;) Saatiin oikein luvan kanssa syödä lakua, jos sillä saataisiin paineita ylemmäksi.

"Sä et pysy terkkarin ihannekäyrillä" - totesi appiukko :D

Välillä on tuntunut myöskin, ettei maha olisi kasvanut mihinkään suuntaan, mutta taitaa se ehkä olla Ainakin sf-mitta ottanut kuukaudessa 5cm kasvun ja alkaa vaatteet olemaan aika timmejä, jotkin liiankin.. :D
Aattelinkin laittaa pienen vertailun, kuvissa 2 viikon ero.

32+1 - 16.5.2015

Isä ylemmän kuvan ottopäivänä totesi vain, että onneksi tuo pyöristyminen on vain väliaikaista ;) Meillä oli silloin viikko näkemisten välillä, eli todellakin 30+ viikoilla kasvetaan ehkä eniten koko raskaudessa.

34+0 - 29.5.2015

Jos ei muuta eroa, niin ainakin maha on alkanut kasvamaan eteenpäin. Sintti tykkää myös venytellä todella paljon, pää hakeutuu syvemmälle lantioon ja jalat kourii kylkiluiden välejä. Voin sanoa, että sattuu niin maan pirusti, etenkin öisin ja koulussa istuessa.

Pääasia että pikkuisella kaikki hyvin, vaikka äiti kärsiikin useammin toistuvista sukkapuikkokivuista, suonenvedoista ja jatkuvasta nälästä. Tämä palkitaan pian!

Väärä hälytys

Vai oliko sittenkään? Eilen alkoi supistelemaan niin kivuliaina kuin kivuttomina, alaselässä samantapaisia polttoja mitä menkkojen aikaan. Saunan jälkeen alkoi oksettamaan, päätä särkemään ettei edes nukkuminen saatika panadol auttanut ja tuli todella voimaton olo. Ruoka ei ole maistunut kunnolla, väkisin on joutunut syömään että edes Sintti rauhottuisi hieman. Vuorokauden särkenyt nyt yhtäkyytiä päätä ja pahoinvointi ollut sanoin kuvaamaton - annoin periksi ja soitin synnärille.

On se vaan aina yhtä ankea paikka

Ottivat pienen odottelun jälkeen käyrille, sydänkäyristä tullut hevonkukkuakaan kun Sintillä oli omat mielipiteensä antureista (potki ne irti 7 kertaa), mutta supistuksia saatiin muutamat napattua, ryskäämisestä huolimatta. Purkkiin kusasut, jonka jälkeen huoneessa odottikin jo neulatäti labrasta - se pahin mahdollinen! Olinpahan ensimmäistä kertaa koskaan täysin järissäni kun otettiin verikokeet ja olin jopa yksin! Kyllä mä niin huomenna ostan itselleni kakun, kun selvisin hengissä pyörtymättä.

Käyrillä yritetty olla 15min, kun anturit laitettu uudelleen paikoilensa jo 5 kertaa :D

Ultralla tarkistivat vielä sykkeet, virtaukset ja istukan. Painoarvio oli 1928g, eli pieni erittäin aktviivinen kaveri on. :) Suoraan ei vuodelepoon määrännyt, mutta tokaisi vaan että voisi pikkuhiljaa alkaa hiljentämään tahtia.

Toivon mukaan verikokeissa ei näy mitään hälyttävää, kun nyt ei suoraan näyttänyt merkkejä raskausmyrkytyksestä. Voi kuulemma olla myös alkava, mutta toivotaan että ei ole. :)

Ihana, kivulias päivä

Etsittiin, löydettiin ja nyt tarjottiin. Niin monta huonoa, välissä täydellinen ja senkin jälkeen vielä huonoja. Tänään sitten ajeltiin Nikon isoveljen kanssa katsomaan tämä täydelliseltä tuntuva uudelleen, jotta saataisiin varmuutta meidän päätöksille. Mitään isoa ja kriittistä ei löytynyt, joten vähän aikaa sitten tehtiin ehdollinen tarjous talosta, joka on vanhempi mitä äitini olisi, jolla hameenhelmat vähän jo vilauttelee mutta se tuntuu kodilta! Ajeltaessa tuli olo, että kotiin ajaisi kunnes alkoi ärsyttämään kun tajusi ettei se vielä ole meidän koti.

Pystyin sieluni silmin näkemään, kuinka Maria juoksee kesällä aurinkoisella kelillä paljain varpain isolla nurmisella pihalla, missä ei ole myyränkoloja tai muitakaan vaaranpaikkoja, Niko grillaisi samalla kun me pienen Sintin kanssa syötäisiin keittiössä. Se rauha ja hiljaisuus, sitä me kaivataan ja sitä tuolla myös olisi. Tilaa majoittaa pitkän matkan sukulaisia ja muita ystäviä, jos vaikka saunailta venähtäisi. Ei ole tilasta puutetta! Kaiken lisäksi siinä lähellä olisi parikin pienempää tallia, johon sitten joskus voisi saada hevosensa majoitettua, kunhan sellainen ensin hommataan. ;)

Tämän ihanan tunteen rikkoo taas oma olo. Järkyttävä leukasärky yhdistettynä täynnä oleviin nenäonteloihin.. Voi persiis sanon mä, en pääse sohvaltakaan ylös ja leukoja saa auottua kuin sen verran, että lusikka menee nippanappa suuhun. Onneksi keskiviikkona on konsultaatioaika hammaslääkäriin (voitin pelkoni osittain ja uskalsin sen ajan varata) ja toivotaan ettei kauhean kalliiksi menisi tuon kaluston kunnostaminen. Vuonna -97 tehty oikomishoito aloitti nyt sitten kunnon kivut, kun ei vaan legot mahdu tulemaan..

Toivotaan vaan eniten, että tarjous meni läpi ja huomenna lyömään asiat pankin kanssa lukkoon :) Pitäkää peukkuja!

Nyt on sitten koettu

Marialla ensimmäinen korvatulehdus.. Eikä siinä vielä kaikki, vaan todella paha tulehdus molemmissa korvissa! Voi persikan sutturat, kun eilen aloin alkuyöstä kiroamaan, että nytkö se sitten tuli, 5 kuukauden flunssailun ja lähes jatkuvan räkätaudin päälle. Ja ei ollut likka ehtinyt edes oksennustaudistakaan selvitä, kun alkoi haromaan korvia ja huusi sielunsa kyllyydestä kuinka sattuu.. 

Eilen sitten siinä 23:30 arvottiin aavistuksen, lähdetäänkö hetinytsamantien helpotuksen toivossa päivystykseen vai koitetaanko kotilääkityksellä saada pieni nukkumaan ja kestämään aamuun. En jaksanut kyllä sitten loppupeleissä lähteä mihnkään (koko viikonloppu muutenkin valvottuna) ja tänään oli töissä sen verran tärkeä päivä, että halusin saada kuitatuksi edes ne parin tunnin yöunet. 

Nukuin tietenkin aamulla sitten pommiin ja kassakortin vedin lukijasta läpi kun kello oli 07:25.. Onneksi pomoni ymmärsi, kun kerroin Marian sairastelleen perjantaista lähtien, ja koko lauantain ja sunnuntain välinen yö valvottiin koko perhe kun likka oksenteli.. 

Niko käytti tytön lääkärissä tänään ja nyt on sellainen lääkecokctaili käytössä, että jos tuolla ei pöpöt lähde, otan likan kainaloon ja muutan niin kauas pierusaharaan, missä ei ole yhtäkään räkätautista muksua ja ripaskaa vaippaan työntävää köhisijää, jos sillä voitaisiin taata edes yksi kokonainen terve kuukausi! Huh, alkaa olla jo vähän liikaa tämä meille juu.

Kyllähän me saatiin myös asuntorintamalta erittäin lupaavia uutisia. :) Ihmettelen vain, että miksi me aina osataan ajoittaa mun raskauksien kanssa viimeiselle kuukaudelle kaikki isot asiat? :D Enkö voinut muka ottaa opikseni, että naimisiin meno kuukausi ennen Marian laskettua oli liikaa ja nyt sitten uutta jättiplääniä ollaan ajoittamassa juurikin sinne tasan 30 päivän päähän kohti laskettua aikaa sintin kanssa, oivoi.. :D

Nyt vain toivotaan, ettei tästä korvatulehduksesta ala kierre, mikä Nikolla oli (miljoonat putkitukset) ja viimeisenä oljenkortena oli korvaleikkaus minkä toivottiin palauttavan kyseisen korvan kuulo joka tuhoutui korvatulehduskierteen vuoksi, joka ei sitten auttanut juuri lainkaan. Itse olen vain kerran sairastanut antibiooteilla hoidettavan korvatulehduksen, joten toivon että tämä olisi ainokainen Marialla.. Pitäkää peukkuja, että kaikki menisi hyvin!

Kiusataanko teillä?

Puuttuisitko jos sinun lapsesi olisi kiusaaja?

Näin tilanteen jo syksyllä, jossa Maria joutui syrjinnän kohteeksi koska oli liian vauva. Kerroin havainnoistani Nikolle, joka ei nähnyt asiaa samalla tavalla ja ummistin silmäni. Salaa silti valvoin monia öitä ja mietin pääni puhki, että mitä jos tyttäremme lähipiirissä on oikeasti kasvamassa kiusaajia. Hyvää toisista ajattelevana ihmisenä nielin asian ja ummistin silmäni, kummiskin toivoen että olen vain kokemusteni vuoksi harhaluuloinen, ylisuojeleva äiti joka haluaisi kasvattaa tyttärensä tunnepumpulissa. Kolhut ja kopsahdukset kasvattaa, mutta henkistä väkivaltaa vastaan halusin aina syystä x suojata Marian ylipehmoiseen pumpuliin.

Koitti sitten päiväkodin aloittamiset ja karu todellisuus tuli äidille vastaan - tunnepumpulissa kasvattaminen on pahasta, ei arkaa lasta voi kasvattaa niin, että ei koskaan koe vastoinkäymisiä vaan on pakko poistua mukavuusalueelta (myös äidin) ja tämähän tehosi! Maria sai aluksi pienten ryhmästä kavereita ensimmäisten viikkojen aikana ja noin 1,5 kuukautta sitten oli tutustunut tyttöporukkaan, jotka on yli 3 vuotiaiden ryhmässä. Nämä tytöt pitävät Mariasta hyvää huolta ja leikkivät esimerkkiä näyttäen - ketään ei syrjitä. Näin myös meidän arasta pienestä tuli sosiaalinen ja rohkea, joka uskaltaa pyytää ihan tuntemattomia lapsia leikkimään ilman ongelmia. Äiti voi huokaista helpotuksesta, ettei lapsesta tullutkaan erakkoa joka pelkää mini-ihmisiä.

Vai onko se vasta tulossa?

Nyt on kahtena eri kertana, aikaa näiden tapahtumien välillä on 1-3 kuukautta (ajantaju hukassa jossain), mutta sama yhtälö toistunut molemmilla kerroilla. Maria on onnensa kukkuloilla, kun kavereita tulee kylään - lopputulos että Maria on onnensa kukkuloilla kun "kaverit" lähtivät pois. Mitä tässä välillä tapahtui?

Maria pyysi "kavereita" leikkimään, jotka vähän aikaa leikkivätkin kunnes ensimmäisellä kerralla sulkivat tytön oman huoneensa ulkopuolelle hänen omassa kodissaan! Tietenkin Maria tuli luokseni keittiöön itkien. Ei osannut kertoa muuta kuin että ei halua. Jäi mysteeriksi siihen saakka, kunnes Niko illemmalla kertoi mitä oli tapahtunut. Raivostutti, suoraan sanottuna v*tutti että mitä ihmettä vanhemman lapsen päässä oikein liikkui?! Saman lapsen, joka oli vuosi sitten itkenyt kun häntä syrjittiin ja jätettiin leikkien ulkopuolella niin kotipihassa kuin tarhassakin.. 

Tänään sama toistui, tosin nyt vain kukaan ei lähtenyt leikkimään Marian kanssa, kielsivät istumasta sohvalle koska "kavereiden" äiti oli istunut siinä hetki sitten ja komentelivat. Hormoniryöpyssä oli pakko sulkea silmät ja korvat, koska tiesin etten pysty hallitsemaan tunteita tarpeeksi hyvin tässä tilassa.

Vieraiden lähdettyä hyvä etten itkuun purskahtanut vain pelkästä vihasta. Sanoin jo syksyllä Nikolle, että tunnistan kyllä kasvavan kiusaajan ja nyt en kyllä kyseisiä muksuja enään kotiini halua. Mua kiusattiin jo esikoulussa ja se kiusaaminen jatkui aina 9. luokalle saakka. En todellakaan halua, että omat lapseni joutuvat siihen helvettiin, mutta miten joku voi olla niin sokea lapsensa käytökselle? En vain ymmärrä.. 

Yölliset kauhukohtaukset

Kauhukohtaukset alkoivat suunnilleen 1,5-2 kuukautta sitten. Alkuun kohtaukset kesti parisen minuuttia eikä olleet kovin rajuja, mutta nyt ovat vain pahentuneet kerta toisensa jälkeen. Eilen tuli pahin koskaan, Maria näytti kouristelevan ja huusi kuin tapettava. Kohtaus uusiutui lievempänä pari kertaa yön aikana, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Oli muuten aikamoinen väsy töissä, kun koko yö oli mennyt valvoessa.

Englanninkielinen kokemus lapsen kauhukohtauksesta, KLIK

Mistä sitten on kyse? 

Kauhukohtaus on eräänlainen valvetila kesken unen, jossa lapsi on unessa mutta itse unessa on hereillä ja saattaa luulla näkevänsä jotain pelottavaa. Silmät ei reagoi mihinkään, eli on aivan pihalla eikä muista aamulla mitään, mitä yöllä on tapahtunut. Aamuisin on vain väsyneempi kuin yleensä, kun yö on mennyt levottomasti. 

Kauhukohtauksen aikana lapsi voi muuttua väkivaltaiseksi, huutaa kauhuissaan tai lähteä haahuilemaan vähän kuin paetakseen jotain.

Maria esimerkiksi viime yönä oli tilassa hukannut varmaankin ainukan (tärkein unikaveri) ja kun tarjosimme sitä, alkoi itsensä hakkaaminen ja tilannetta pakoon karkaaminen. 

Ennen eilistä en ole järkyttynyt kohtauksista millään tavalla, mutta eilen en pystynyt nukahtamaan ja itselle tilanteen rauhoittaminen kesti todella kauan. 

Olen pitänyt kohtauksista kirjaa vajaan kuukauden, jotta tarvittaessa on jotain dokumenttia mitä näyttää esimerkiksi neuvolassa taikka lääkärillä, jos siihen tilanteeseen joudutaan.

Univaje alkaa vaivaamaan koko perhettä ja pahinta on, että miten koko perhe jaksetaan kun vauva syntyy ja jos nämä kohtaukset vain pahenevat?

Onko muita, joiden lapset kärsivät kauhukohtauksista? Onko loppuneet itsekseen vai oletteko saaneet jotain apua lapselle?

Aiheesta voi lukea lisää mm. näistä linkeistä

Wikipedia

Katja Vallin haastattelu Studio55:ssä

Terveyskirjasto

Tokkuraiset kuulumiset

Olen viime päivinä päivittänyt instagramia tiuhempaan tahtia, mitä normaalisti. Osittain syynä on parempi puhelimessa oleva kamera ja yhtenä syynä se, etten ole voinut juurikaan istua.

Maria tosiaan sairastui mahatautiin ja parani onneksi jo keskiviikon ja torstain välisenä aikana, mutta sitten mulle tuli torstaiaamuna koulussa todella huono olo ja ajattelin että olisi ollut vain nälästä johtuvaa. Eipä ollut, juuri kun olin päässyt piippaamaan ajokorttini ruokalassa, jouduin kurssikaverille sanomaan, että pitää juosta vessaan - puklutauti oli tullut mulle. Lähdin suoraan sitten kotiin huilaamaan. Ei se sitten ihan nappiin mennyt, koko ajan olo paheni kunnes lopulta Niko joutui soittamaan ambulanssin iltapäivällä, kun tärisin kylpyhuoneen lattialla oksentaen kaiken pihalle eikä tajunnantasokaan ihan kunnossa ollut. Ensihoitajat laittoivat tipan ja lähtivät kuskaamaan keskussairaalaan. Siellä oltiin yli 6 tuntia tiputuksessa ja diagnoosi oli norovirus. Sintillä oli onneksi koko ajan kaikki kunnossa, potki liian kovaakin jo ennestään kipeään vatsaan.

12.2.2015 - yli 3 tuntia jo ehditty makoilla sairaalassa

Kävely on heikolla hapella, eilen kaupassa melkein lähti taju ja illalla lähdin subista hakemaan itselleni salaatin ja samalla apteekista särkylääkettä, niin tietenkin mun tuurilla subin jonot oli ihan järkyttävät ja jalat lähti sitten kassalla alta. Siinä ihan sekaisin hourailin kassatyöntekijöille että pyörryttää ja auttoivat istumaan ja toivat juotavaa.
Tänään on ollut jo parempi olo, päässä tosin heittää ja harjoitussupistuksen tapaisia tulee tosi paljon jos istun tai kävelen.

Niko tänään sitten yllätti samalla kun kävi kaupassa, toi uuden muumimukin!

Ihana mies mulla! ♥

Tässä ollaan jo ystävän ja Nikon kanssa vitsailtu, että erakoidutaan synnytykseen saakka koko perhe kotiin, kun johan tässä on nyt jokainen vuorollaan joutunut jostain syystä sairaalaan.. :D Voiko enään huonommin vuosi alkaa? :D Jos nyt olisi meidän sairastelut sairasteltu. Toivon vaan todella, että maanantaina kaikki nämä päässäheittämiset ja muut olisi poissa, että pääsisin lähtemään kouluun.

Ja taas puklataan!

En minä, mutta Maria.. Eilen tyttöä päiväkodista hakiessani lukaisin ovessa olevan tiedotteen sitkeästä mahatauti epidemiasta mikä jyllännyt jo parisen viikkoa. Nyt on jopa päiväkodin henkilökunta joutunut ottamaan järeämmät keinot käyttöön, mm. tilojen täydellinen desinfiointi ja toive, ettei kipeää (ei edes nuhaista) lasta sinne vietäisi ja kotona pidettäisiin hygienia-jutut kunnossa.

Meillehän tämä on päivän selvää, Maria ei mene päiväkotiin pariin päivään, vaikka esim. oksennustaudissa oksentelu olisi eilen aamulla loppunut. Tänään olisi kotipäivä ja mielummin vielä huominen. Kaikki vaatteet, lakanat ym mitkä ovat yökön kanssa tekemisissä olleet, menevät pesukoneeseen heti ja desinfioivaa Vanishia kyytiin.

Mikä kiire voi vanhemmilla olla töidensä pariin, ettei viitsitä jäädä lapsen kanssa kotiin edes yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi, että voitaisiin varmistua lapsen olevan terve? Meillä on nyt ns. tuuria, kun Niko kenkkaa sauvojen kanssa polvi sökönä, niin pystyy olemaan Marian kanssa tarvittavan ajan kotona jotta saa sairastaa pöpön pois rauhassa. Tämä on 3 kuukauden sisään jo kolmas mahatauti, eikö jo riittäisi? Juuri oltiin kovassa kuumeessa (Marialla 42 kuumetta) ja viikko meni hyvin ja pari pv sitten tuli uudelleen kuume ja pieni flunssa - nyt kaksi päivää väliä ja oksennustauti!

Ilmoitettiin aamulla päiväkotiin, että Maria tulee seuraavan kerran vasta maanantaina, ellei tuo pöpö jyllää meillä vielä perjantaina samassa mittakaavassa mitä tänään.
Ärsyttää niin suunnattomasti! Juuri kun ehdittiin aloittamaan kokeilu joka päivä hoitoon menemisen kanssa, niin sitten tämä tuli.. Onneksi ensi viikko on vielä ennen hiihtolomaa, joten jos vaikka ensi viikon kokonaisuudessaan tyttö saisi nauttia kavereidensa seurasta koko viikon! Menee perjantainen isovanhempienkin päivä nyt ihan pipariksi, en nimittäin halua että tämä kestää enään yhtään pidempään, joten sairastakoon kotona nyt kunnolla niin terveenä pääsee jo päätään tuulettamaan. :)

Mullekin on joku kummallinen flunssa tulossa ja nyt olisi niin huono aika sairastella, lykkääntyisi vaikka sillä viikolla!

Mites muut, oletteko pysyneet terveinä? :)

Ensimmäinen äitiysneuvola

Tämän päiväinen pelotti ihan älyttömästi. Lähinnä sen vuoksi, että joudunko piikitettäväksi (veriryhmän vasta-aineita) ja mitä siellä sanovat. En joutunut piikitettäväksi, paitsi hemoglobiini otettiin "tulitikkurasialla". :D Verenpaineet ja hepat on todella alhaalla, mitä osasinkin odottaa. Asentohuimaus ollut ihan järkyttävän voimakasta ja oon joutunut pahimmillaan nukkumaan 3 päiväunet päivässä, vaikka olisinkin nukkunut yöllä yli 9 tuntia. Lisärautaa pitää syödä (kunhan aina muistaisi nappasta napin nassuun) ja lakua verenpaineisiin. :) Onneksi ei tarvitse sokerirasituksiin mennä, ellei pissatestit anna glukoosin kohdalla plussaa, huh! Vältyin niiltä viimeksikin, tosin todella voimakkaan aamupahoinvoinnin takia. :)

Täytyy etsiä Marian ajalta toinen, hyvä vertailla sitten :)

Juteltiin alkuun niitä näitä, mun voinnista ja oikeastaan kaikesta, mikä liittyi tulevaan pikkuiseen, Mariaan jne. Puhuin sitten omasta pelosta keskenmenon suhteen ja onnekseni tuossa uudessa neuvolassa on tapana ultrata ensimmäisellä käynnillä!
Siellä oli sellainen millimake. Ei meinattu ensin löytää ja mulle iski tuhoton paniikki, kunnes alkoi sellainen kahden pikselin kokoinen alue välkkymään kiivasta tahtia - pienen ihmisenalun sydän! Viikkoja on todennäköisesti hieman vähemmän mitä on luultu, mutta kontrolliultra on reilun viikon päästä. Kuulemma kaikki on hyvin, kohdunsisäinen eikä verenvuoto ole viitannut mihinkään vakavaan. :) Jokin elin tms heijasti todella paljon, ja kun viikkoja on vähemmän mitä odotettiin, oli vatsan päältä kuulemma jo kokeneellekkin ultraajalle vaikea homma, sen takia kontrolli. Ja onneksi siellä oli vain yksi pieni, eikä kahta mitä ollaan jo hieman pelätty tämän turvotuksen takia.. :D

Iltalukemista seuraaville 9 kuukaudelle :D

Maria viihtyi ja oli todella nätisti neuvolassa, vaikka reilu 1,5 tuntia siellä oltiinkin. Ihan lopussa meinasi kiukku iskeä, kun alkoi tympimään mutta hyvin jaksoi! Terkkari oli tosi mielissään, kun koko perhe oltiin paikalla. :) Jos nyt saisi nukuttua jatkossa yöt levollisemmin, kun saatiin edes pieni varmuus, että vauvalla on kaikki hyvin. ♥ Nyt alan valmistautumaan yöunille, kun aamulla jälleen aamutalli. :)

Nytkö se alkaa?

Aamupahoinvointi

Vai pitäisikö sanoa kokopäivän pää pöntössä norjaa puhumassa -kausi? Aamulla heräsin jo ennen herätyskelloa (joka soitti karuun tapaansa 06:15 aamutallin takia) hirveän huonoon oloon. Tuntui, että kohta tulee, mutta nieleskelyllä meni ohi ja annoin väsymyksen vallata takaisin uneen Marian viereen ja torkutusta puhelimeen lisää. 

En kauheasti uskaltanut ennen töihin lähtöä mitään syödä edellisillan järkyttävän hammassäryn takia ja siinä pelossa että koko loppupäivä menee pilalle jos se tulee takaisin. Joten hörppäsin mehukeittoa ennen lähtöä. Juuri ennen tallin pihaa, meinasi vähän jo jotakin nousta mutta ei noussut. Autosta pois ja talliin valot - sitten tuli kiire! Tallikissa huutaa kuin tapettava halutessaan aamuruokansa samalla kun olen itse vessassa yökkimässä.

Ei siinä, olo meni suorituksen myötä ohi, mutta nyt se jatkuu taas! Sain kotona kummiskin syötyä ja nyt se hammas taas juilii.. -.-

Viikkoja huomenna jo pyöreät 8! Ei mulla Mariaa odottaessa näin myöhään pahoinvoinnit alkanut, vai alkoiko.. 

Vielä eilen mietin ääneen, asuukohan tuolla mahassa ketään, kun oireita ollut niin vähän - no, sainpahan muistutuksen että kyllä siellä on, eikä se epämääräinen yöllinen ilmakuplakaan ollut unta. :D

Mitä haluan tehdä "isona"?

Se kysymys on ollut jo monta kertaa mietintämyssyn alla. Silloin 9 vuotta sitten, kun yläasteen päättymisen lähestyessä piti tehdä valintoja, mihin kouluun hakee ja nyt uudelleen. Silloin pääsin Eltelle (elintarvikealan perustutkinto) josta erikoistuin leipuri-kondiittoriksi, ja ajattelin tekeväni niitä hommia loppuelämäni. Mutta vuonna 2007 kun teloin ensimmäistä kertaa selkäni työharjoittelussa, jouduin pikkuhiljaa ruveta puntaroimaan tulevaisuuttani leipomo-puolella.

Valmistumiseni jälkeen olen ehtinyt tehdä kaikenlaisia hommia, niin kaupankassalla kuin TF:n asiakaspalvelussa ja tallinpitäjillä hevostenhoitajana.
Olin ajatellut kauppista mahdollisena vaihtoehtona jo pidemmän aikaa, samalla kun puntaroin hevosalalle lähtemistä tehdäkseni siitä ammatin itselleni. Mutta se on karu totuus, ettei hevostenhoitajan palkalla paljoa asuntolainaa (esimerkiksi) lyhennellä eikä kyllä sitä omaa hevostakaan pahemmin makseta - tai maksetaan mutta ei siitä käteen ylimääräisiä hilujakaan jää.

Mutta kauppis on kummiskin niin laaja alue, josta voi erikoistua oikeastaan mihin vain. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat olleet auki sekä olen ollut avoin vaihtoehdoille. Nyt kun olen saanut olla tyttäreni kanssa niin älyttömän vähän aikaa, olen ajatellut jos kokeilisin pääsyä kouluun. Saisin aikaisemmalla tutkinnollani aavistuksen lyhennettyä kestoa sekä jo aikaisemmalla kaupallisen alan kokemuksella, jolloin myös saisin viettää enemmän aikaa Marian kanssa. Nykyään työpäivän jälkeen ehdin olemaan ½-1 tunnin Marian kanssa, ennenkuin aletaan rauhoittumaan yöunille. Aamulla ehditään olemaan yhdessä suunnilleen tunti ennen töihin lähtöä.
Tämä stressaa ihan älyttömästi, mutta jos pääsisin kouluun olisi matka koulun ja kodin välillä vain 15 minuutia per suunta, eikä 45 min mitä se nyt on. Niko sanoi fiksusti tuossa eräs päivä - Tavoittele unelmia, älä rahaa mutta onko se unelmiensa seuraaminen sen arvoista, että pahimmassa tapauksessa etääntyy omasta lapsestaan, niinkuin mulle ja omalle äidilleni kävi?

En ota tästä kouluun hakemisesta mitään suurempaa stressiä, valinta osuu kohdalle jos niin on tarkoitettu. :)
Onneksi on myös jotain mukavaakin, saadaan ensi viikolla avaimet uuteen kotiin! :)