Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste uniongelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uniongelmat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Hulinaa ja turhautumista

Pitkä tauko ehtinyt taas tulla mittariin, mutta ei vain ole jaksanut! Arjet on niin täynnä, kun klo 5 aamulla soi herätyskello jotta ehdin seiskaan töihin. Kolmelta lähden ajamaan kotiin, haen Marian hoidosta ja Ressu-päivinä käyn periaatteessa vain pieraisemassa kotona ja lähden tallille. Illat menee simahdellessa sohvalle jo ennen Marian nukkumaanmeno aikaa, joten en ole jaksanut edes bloggeria avata.

Yöt menee erittäin huonosti, kun Maria änkeää meidän väliin ennenkuin olen ehtinyt syvään uneen ja Mialla on jotkit ihmeen hulinat menossa. Puoliyötä vain kikattelee ja ölisee omassa sängyssään, mutta silti yöunilta herää vähän ennenkuin lähden ajamaan töihin. Unet on ollut arkisin tosi vähissä, joten viikonloppuisinkaan en kummiskaan osaa nukkua ysiä pidempään.
Miallakin kaiken lisäksi kovat harjoitukset selältä mahalteen kääntymisen kanssa, joten meillä on totaaliraivoaja kotona - ei malta edes päiväunia nukkua!
13.11.2015
Treenitkin Ressun kanssa on ollut välillä aivan päättömiä, oikeastaan sen jälkeen kun ilmat alkoi todenteolla viiletä, on pullaponiin tullut jotain duracell-voimaa kun koittaa joka tilanteessa kuskata mua pitkin kenttää ja voitte kuvitella pitkän sateisen kauden aikaan, että kura on lentänyt. :D
Välillä tullut niin tiukkoja u-käännöksiä, että ihme on käynyt kun selässä on joka kerta pysytty.
Märkä ja aivan totaalisen kuran peitossa - putsaamiseen meni melkein tunti! :D // 10.11.2015
Onneksi eilen satoi sitten koko kuukauden edestä lunta! Piha piti jo eilen kolata ensimmäisen kerran ja yön aikana sitä oli tullut niin paljon, että meidän pihassa olevan puun pari isoa ja paksuhkoa oksaa oli katkennut juuresta saakka, kun ei ollut kestänyt lumen painoa. Pitää alkaa jo harkitsemaan lumien pudottamisia, kun katolle päässyt sitäkin kertymään. 
Oksa tukki koko pihasta poistumisen reitin, ei paljoa Honda tuosta mahtunut :D 22.11.2015
Saa nähdä, miten pohjoisemmassa Laukaassa on lunta, kun oli tarkoitus Ressu käydä liikuttamassa - pääseeköhän jopa kahlaamaan kentällä. :)
Täytyy yrittää saada jostain lisää virtaa itsellekkin, että jaksaisi painaa nämä päivät läpi.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Yölliset kauhukohtaukset

Kauhukohtaukset alkoivat suunnilleen 1,5-2 kuukautta sitten. Alkuun kohtaukset kesti parisen minuuttia eikä olleet kovin rajuja, mutta nyt ovat vain pahentuneet kerta toisensa jälkeen. Eilen tuli pahin koskaan, Maria näytti kouristelevan ja huusi kuin tapettava. Kohtaus uusiutui lievempänä pari kertaa yön aikana, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Oli muuten aikamoinen väsy töissä, kun koko yö oli mennyt valvoessa.
Englanninkielinen kokemus lapsen kauhukohtauksesta, KLIK
Mistä sitten on kyse? 
Kauhukohtaus on eräänlainen valvetila kesken unen, jossa lapsi on unessa mutta itse unessa on hereillä ja saattaa luulla näkevänsä jotain pelottavaa. Silmät ei reagoi mihinkään, eli on aivan pihalla eikä muista aamulla mitään, mitä yöllä on tapahtunut. Aamuisin on vain väsyneempi kuin yleensä, kun yö on mennyt levottomasti. 

Kauhukohtauksen aikana lapsi voi muuttua väkivaltaiseksi, huutaa kauhuissaan tai lähteä haahuilemaan vähän kuin paetakseen jotain.
Maria esimerkiksi viime yönä oli tilassa hukannut varmaankin ainukan (tärkein unikaveri) ja kun tarjosimme sitä, alkoi itsensä hakkaaminen ja tilannetta pakoon karkaaminen. 
Ennen eilistä en ole järkyttynyt kohtauksista millään tavalla, mutta eilen en pystynyt nukahtamaan ja itselle tilanteen rauhoittaminen kesti todella kauan. 

Olen pitänyt kohtauksista kirjaa vajaan kuukauden, jotta tarvittaessa on jotain dokumenttia mitä näyttää esimerkiksi neuvolassa taikka lääkärillä, jos siihen tilanteeseen joudutaan.
Univaje alkaa vaivaamaan koko perhettä ja pahinta on, että miten koko perhe jaksetaan kun vauva syntyy ja jos nämä kohtaukset vain pahenevat?

Onko muita, joiden lapset kärsivät kauhukohtauksista? Onko loppuneet itsekseen vai oletteko saaneet jotain apua lapselle?

Aiheesta voi lukea lisää mm. näistä linkeistä
Katja Vallin haastattelu Studio55:ssä

perjantai 30. tammikuuta 2015

Vain vuohenjuusto mielessäin

Oli mukamas niin tuhottoman monta postausideaa mielessä, mutta sitten facebookini seinälle ilmestyi kuva ruoka-annoksesta, jossa oli vuohenjuustoa ja sille tielle jäätiin - se kirotun juusto pyörii mielessä ja siihen liittyvät mitä kummallisemmat mielihalut, mm. paistettua vuohenjuustoa suklaakastikkeella (sillä jäätelön kanssa syötävällä), wut?!

Jospa tässä viikonlopun aikana saisi mieltä nollattua sen verran, että saisi vähän erikoisemman postauksen kirjoitettua. Olisihan mulla tiistaihin mennessä käännettävä yksi ruotsin tehtävä suomeksi, parin kurssin lopputyötä helmikuuhun mennessä, muutamat matikanlaskut maanantaiksi joita en ymmärrä mitenkään päin ja nukuttava univelkoja pois. Tänäänkin yliväsyneenä ja ajantajun kadottaneena lähdin koululle liian aikaisin, kun lukujärjestyksessä luki klo 10:00 alkavaksi niin olin itse jo paikalla 8:15... :D

Instagramiinkin ilmestyi erittäin kummallinen kuva - ensimmäinen kuva raskausmahasta!
Rv 16 - 30.1.2015
Nyt se on sielläkin julkista, hupsista keikkaa. Pitääpä alkaa muutenkin päivittelemään useammin, kun uuden puhelimen myötä on parempi kamerakin koko ajan mukana. ;)

Loppuun parit mielenkevennykset onedriven kätköistä:
Tytär tullut äitiinsä - vai toistenpäin? :D 23.01.2015
23.01.2015
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...