Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuotearviointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuotearviointi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. tammikuuta 2016

Kokemukset Polar Loop-rannekkeesta

Oon nyt muutaman päivän käyttänyt Polarin aktiivisuusranneketta ja pakko myöntää, että oon aika yllättynyt siitä, kuinka paljon loppupeleissä liikun! Ranneke mittaa aktiivisuutta, kaloreita ja askeleita sekä myös unenlaatua. Kaloreita palaa hyvin, vaikka voisi kuvitella ettei niitä juurikaan polta.

Unenlaatu on mua aina kiinnostanut. Vaikka nukkuisin monta tuntia, niin monesti aamuisin tuntuu että oon äärettömän väsynyt silti, niin nyt oon päässyt rannekkeen avulla näkemään miten mun uni on jakautunut.
Omasta Polar Flow Diarysta napattu kuva torstailta
Esimerkiksi keskiviikon ja torstain välisenä yönä olen nukkunut kokonaisuudessa 6 tuntia ja 25 minuutia, joista levollista unta on ollut reilu 5 tuntia ja levotonta vajaa 1,5 tuntia.

Tammikuun tiivistelmä tähän mennessä

Torstaina ranneke pääsi tositoimiin mukaan, kun olin päivän koululla, illalla kävin Ressun liikuttamassa hankitreenin merkeissä kentällä (kyllä, sitä lunta oli polviin saakka :D) ja kotiin tultuani kävin nopeasti vielä meidän lähikaupassa.

Olen ollut tyytyväinen pääasiallisesti rannekkeen toimintaan - voi käydä suihkussa sen kanssa ja näkee kellonkin, niin ei tarvitse koko aikaa kantaa puhelinta mukana. :)
Ainut huono puoli on synkkaus iPhonen kanssa. Rannekkeen myyntitiedoissa luvataan, että ilmoittaa puhelimessa kun aika nousta, ettei tule noita inactivity-leimoja (istuu yli tunnin paikoillaan) mutta eipä hälytä. Todennäköisesti jatkuva tietojen syöttö puhelimeen saattaisi onnistua, jos ohjelma olisi puhelimessa päällä koko ajan, mutta silloin loppuu akku aika äkkiä luurista. Myös synkronointi täytyy tehdä manuaalisesti puhelimeen, kun automaattisesti ei meinaa tuoda tietoja rannekkeesta puhelimessa olevaan ohjelmaan.
Koneelle synkkaus onnistuu vain piuhalla, joka samalla toimii rannekkeen laturina.
Mutta aina kaikkeen tekniikkaan liittyy ongelmia ja jonkinlaisia toimimattomuuksia, mutta pääsääntöisesti olen ollut tyytyväinen. :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kasvot "kesä"kuntoon, osa3

Välikatsaus!

Nyt kun on pikkasen vajaa 3 viikkoa hoitotuotteiden tulosta ja nelisen viikkoa ensimmäisestä tilannekuvasta, ajattelin että olisi hyvä aika ottaa tilannekatsaus tähän väliin.
Naaman kuntoahan on nyt koetellut yltiömäinen stressi sekä norovirus, minkä paranemiseen ehti mennä melkein viikko, joten ei ainakaan koettelemuksilta ole vältytty.

Miltä se iho nyt sitten näyttää ja tuntuu?
Ainakin tasaisemmaksi on muuttunut, ei läheskään niin kuhmurainen ja pehmeämpikin on. Eli siinä mielessä ainakin auttanut. 
27.2.2015
Välillä, etenkin kuivava iho näyttää tosi arpiselta, vaikka todellisuudessa ei ole. Mustapäät ei meinaa lähträ edes naamion avulla, joten siihen vaivaan todennäköisesti täytyy keksiä jotain muuta. Vielä on aikaa, mutta vajaassa 3 viikossa tulokset on yllättävän hyvät!
Leuan ja kaulan rajasta on kaikki lähtenyt, poskissa ja leuassa on vielä jotain kuvia arven tapaisia, mutta annetaan vielä aikaa iholle. Rasvoihin on iho tottunut ja polttelu loppunut kokonaan. :)

Hoidot jatkuu vielä, loppukuusta voisi ottaa loppusilaukset! :)

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Buzzador-testissa Vanish

Luotetaanko pinkkiin? 

Pääsin ensimmäistä kertaa osallistumaan kamppanjaan Buzzadoriin liittymiseni jälkeen.
Olen aina ollut Vanishin suhteen aika epäileväinen, ehkä johtunee teennäisen oloisesta mainonnasta ja siitä, kuinka yhtäkkiä on keksitty tehoaine joka vie tahran kuin tahran vaatteesta ja materiaalista välittämättä. Epäilen aina kaikkea uutta ja outoa, mutta nyt oli hyvä sauma päästä kokeilemaan tuotetta ihan kunnolla ilman, että rahat menee jos onkin ihan huuhaata. ;)

Testaamis-sotkemisiin otin yöpaitana toimivan valkoisen paidan, jolloin ei haittaa jos tahrat ei irtoakkaan. Paidan sotkin sormivärillä, ketsupilla, kahvilla, mansikkahillolla sekä mustikkakeitolla. Jokainen aine on meillä sellaisia, jotka on tavalla tai toisella pinttyneet vaatteisiin, joten nyt oli hyvä testata, onko Vanishista niiden kukistamiseen.


Paketti sisälsi neljä Vanish-tuotetta, joiden sanotaan tehoavan niin ruokatahroista aina veritahroihin.
Vanhaan veritahraan ei tehonnut, vaikka liotus+pesu suoritettiin, joten sen suhteen "odotukseni" osuivat oikeaan.
Testauksessa käytin Powergeeliä sekä normia Vanish-pulveria. Mustikkatahroja tuli kaksi, joten oli hyvä tilaisuus kokeilla geeliä ja katsoa, irtoaako sillä yksi inhottavimmista tahroista. Ainetta levitetään tahralle ja annetaan vaikuttaa 1-5 minuutia jonka jälkeen pestään normaalisti. 
Tahranpoistogeeli
Extra hygienestä luvataan, että poistaa pyykeistä 99% bakteereista tinkimättä pesutehosta. Raikas tuoksu jäi pyykkiin testaamisen jälkeen ja puhdasta tuli, mutta veritahra oli liian vaativa johon ei kyseisellä aineella ollut mahdollisuuksia. 

Crystal whiten luvataan palauttavan valkoiset vaatteet uudelleen valkoisiksi. Tämä pääsee tositoimiin, kunhan ensimmäinen satsi pyykeistä on pyörinyt. Valkoisuutensa menettäneitä vaatteita on paljon, joten odotukset tämän kanssa on jo suhteellisen korkealla!
Extra hygiene, jolla ei lähtenyt veritahra sekä valkoisille vaatteille tarkoitettu Crystal White

Mikä oli tulos?
Pesuteho hämmästytti. Mustista vaatteista lähti epämääräinen valkoinen nukan näköinen pois ja myös testipaidan suhteen melkein suoriutui testistä. Sormiväreihin ei tunnu toimivan mikään! Olisi pitänyt ehkä Powergeeliä kokeilla myös sormiväri-kohtaan, mutta en usko että kyseinen tökötti lähtee millään pois.
Joko ketsuppi tai kahvi levisi toiseen paikkaan, mutta lähtenee valkopyykkipesussa :)
Joten lopputulos on se, että pinkkiin voidaan luottaa tavallisessa pyykinpesussa, mutta esim. sormiväreihin kannattaa varata monenmoiset poppakonstit ja silti varautua siihen, ettei lähde vaatteesta irti. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...