Anonyymiys - hyvästä vai pahasta?
Jotkut osaavat käyttää kasvottomuutta hyvin ja toiset ei niin hyvin. Helppo on nimettömänä huudella asioista, joihin ei liity tavalla tai toisella.
Kommentointi on taitolaji, jota ei monikaan tunnu osaavan, etenkään netissä kun hyvällä tarkoittamasi teksti saattaa aiheuttaa toisille legoja nenään vaikka vastaanottaja osaisikin lukea rivienvälit. Hauskinta tässä on se, että nimettömyyden taakse pään aukomisen yhteydessä kätkeytyy aikuiset ihmiset, monesti jopa ehkä perheelliset.
Paljastan itse kasvoni ja kerron mielipiteeni seisoen sanojeni takana. Monia postauksia on jäänyt luonnoksiin, kun niitä ei vain ole saanut muotoiltua yleiselle tasolle (tai ovat muuten vain olleet julkaisukelvottomia). Aina jokaisessa tekstissä on jokin asia mielessä sitä kirjoittaessa - näin on varmasti yli 95% bloggaajista.
Mutta mitä haluan blogini puolelle?
Kommentoinnissa on hyväksyttävää käyttää järkeä. Jos kommenttisi on suora viittaus johonkin ulkopuoliseen ihmiseen, en sitä julkaise. Tämän takia perheeni ulkopuoliset ovat kasvottomia sekä nimettömiä. Nikosta ja Mariasta näkyy vain se, mitä ollaan yhdessä sovittu.
On monia postauksia, jotka on herättänyt tunteita ja ajatuksia ihmisissä, se on normaalia mutta ei se, että aletaan utelemaan yksityiskohtia blogissa nimettömänä. Jos asia kiinnostaa, kysykää suoraan nimenne kanssa asianomaisilta, koska henkilökohtaisuuksia en tänne julkaise. Jos olisin itse v-mäinen, olisin kasvoton ja tunnistamaton, mutta kaikki muut näkyisivät nimillään ja kasvoillaan täällä. Mutta jokaisella on oikeus olla nimetön ja kasvoton, jonka takia toimin näin - ei nimiä taikka kasvoja muista kuin perheestäni.
Mutta jos elämäsi lanka on kiinni juoruilusta ja utelusta niin ota yhteyttä vaikka sitten facebookin kautta, näin sinut voi ottaa tosissaan kun seisot nimesi sekä kasvojesi kera sanojesi takana.
Hyvä kun olit korjannut aiemman blogi tekstisi. Kiusaaminen ei ole koskaan reilua mutta tulee myös muistaa että vika ei aina ole diinä toisessa lapsessa, saatikka "kiusaajan" vanhemmissa. Tiedän kyllä että olet elämässäsi kokenut kovia etkä halua tytön kokevan sitä samaa, mutta parempi hänen on oppia puolustamaan itseään tässää vaiheessa. M: täytyy myös saada elää ja kokea ne huonotkin puolet elämässä.
VastaaPoistaTekstissä olin koko ajan, heti ensimmäisistä riveistä lähtien painottanut, että tilanteisiin tarvitaan aina kaksi, eikä asioiden tulkitsemisessa auta että olen ylisuojelevainen Mariaa kohtaan omien kokemuksien vuoksi. Maria on äärettömän arka, ja loukkaantuu syvästi jos otetaan kädestä esimerkiksi leluja eikä osaa tehdä mitään. Näihin puututaan myös Marian suhteen niin, että ollaan aina rohkaistu jakamaan ja antamaan asian olla. Maria haluaisi olla kaikkien kaveri, mutta tulee huomaamaan että kaikki eivät ole samanlaisia ja joillekkin toisen oma on parempi kuin se mitä on saanut itselleen. Marialla on viikonloppukaverina täysin samanikäinen, joka on dominoivampi ja mustasukkaisempi tyyppi, jolle Maria on monesti sanonut takaisin kun hänen toimintansa ei ole miellyttänyt ja saanut sen vuoksi toiselta lapselta tukkapöllyn. Ihan odotettavaa, että Maria menettää tälläisissä tilanteissa uskon itseensä ja rohkeutensa, mutta joka kerta niihin on puututtu - myöskään Maria ei saa lyödä tai läpsiä takaisin eikä ottaa kädestä. Haluamme kasvattaa meidän lapsen yhteistyökykyiseksi, joka osaisi neuvotella eikä väkisin rempoa leluja kädestä jne koska se on väärin.
PoistaRiitoihin ja muihin kommerverkkeihin tarvitaan aina kaksi. Kukaan ei ole täydellinen ja jokaisella, niin aikuisella kuin lapsellakin on elämän aikana paljon opittavaa. :)