Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvapostaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvapostaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. toukokuuta 2016

Kuvapommi

400. julkaistu postaus!

Ajattelin nyt kertoa lyhyesti tiistain liikutuksesta ja eilisestä vähän kattavammin, kun sain kuvaajan tallille mukaan! Kauhulla ajattelin miten aikaisemmat työtallin talkoot vaikuttaa ratsastukseen, kun täydessä auringonpaisteessa paiskittiin hommia 3 tuntia että saatiin tarhat kuntoon ja siivottua. Väsytti aivan järkyttävästi, mutta ei se menoa haitannut vaan nopeasti kävin kotona vaihtamassa vaatteet ja nappaamassa kamat sekä kuvaajan kyytiin. Onneksi tallilla ei sitten pahemmin aurinko paistanut ettei ihan kuolema tullut. :D Ihmettelen suuresti, miten tuo oma istunta on noinkin hyvin pysynyt kasassa Ressun kanssa, vaikka paljon yksin menenkin kentällä ilman ylimääräisiä silmäpareja ja Topin kanssa se niin helposti meni huonoksi. Edelleen laukassa istunta ei pysy kunnolla kasassa, vaan polvi pyrkii liikaa eteen mutta sekin menee kyllä ajan kanssa pois, kunhan muistaa heti sen polven eteentulemisen korjata omalle paikalle. Mutta itse asiaan.

Tiistaina Ressu oli ihan järkyttävän laiska, tuntui että piti koko ajan olla punkemassa eteenpäin eikä sekään auttanut. Raippa oli jäänyt talliin, enkä jaksanut enää alkuverkkojen jälkeen lähteä hakemaan joten koitin vain saada ns tarvittavan irti kaikissa askellajeissa (rento ja kuuliainen) ja lopettaa siihen.

"Kukas tuo on ja mikä ihme sillä on kädessä?" Ressu tykkäsi pörhistella luottokuvaajalle :D 

































Eilen olin varautunut samanmoiseen laiskuuteen ja otin raipan tallista mukaan, mutta jätin suosiolla pois kun tuntui jo ennen selkäännousua että ei sille ole todennäköisesti lainkaan tarvetta Ressun menohalujen vuoksi.
Alkuun Ressu oli aavistuksen tahmainen eikä meinannut liikkua eteen kunnolla, mutta loppua kohden rupesi tuntumaan paremmalta.
Alkuverkkaa


Ressu oli ihanan kevyt edestä, paikoittain painoi ohjille etenkin alussa, mutta vertyessään kantoi tosi hyvin itse päänsä. Hyvää vaihtelua tiistaille, jonka johdosta mulla on hartiat aivan jumissa.
Ajatuksena oli, että ratsastan miten aina normaalistikin ja sitten kuvista katsotaan miltä näyttää ulkopuolisen silmin. Ravi- ja käyntityöskentelyt meni ihan jees, enemmän Ressu olisi tietenkin voinut olla eteenpäinpyrkivämpi ja olisin voinut myös ratsastaa sitä tempoa herraan enemmän.

Olkapää työntyy ärsyttävästi eteenpäin. Täytyy käydä siellä fysioterapeutilla, että saisi nuo selän vammat kuntoutettua loppuun. 
Ihan hetki suunnan vaihdoksen jälkeen jäänyt väärälle kevennykselle. Polvi työntyy eteen.

Yksi lempikuvista, ryhti kasassa ja istuinluiden päällä, Ressu astuu kunnolla. Varpaat sojottaa aavistuksen liikaa ulospäin, mutta pikkujuttuja :)

Perä meinasi karata. Ressu vihaa tuota pitkää sivua, kun on mukamas kaiken maailman poneja syöviä härveleitä pusikoissa. :D
Lantio saisi olla edempänä, enemmän istuinluiden päälle niin avòt!
Kun ravissa ja käynnissä oltiin saatu hommat purkkiin, aloitettiin laukkatyöskentely. Laukka oli eilen meidän heikko lenkki. Ressu ei meinannut pyörittää lainkaan, jolloin jäin punkemaan ja polvet työntyi eteen. Tätä se urheilu on, välillä on huonoja päiviä. :)
Laukassa istunta romahtaa totaalisesti! Tammat katselee taustalla soutelijoita :D
Normaalisti kun on koko kenttä käytössä, annan Ressun laukata rauhassa omalla tahdillaan itse samalla aavistuksen kentäen pari kierrosta kenttää ympäri ennenkuin alan tekemään varsinaisia hommia. Nyt kun kentästä oli käytössä vain 2/3:sta, niin mahduttiin tekemään vain isompaa ympyrää, joten meni punkemiseksi.


Oikea kierros mulle vaikein, vaikka tässäkin ainoastaan kädet on tippunut alas ja polvi vain hieman tunkee eteenpäin.
Laukat kun oli saatu läpi kunnolla, niin loppukeventelyt ja käventelyt ja Ressu tammojensa luokse. :) Eilen oli hyvä päivä, tuntui että kaikki meni niinkuin olin ajatellutkin ja Ressussa oli sopivasti sitä säpäkkyyttä, ei tarvinnut alkuverkkojen jälkeen patistaa yhtään. Laukat oli laiskat, mutta joka kerta joko ravi tai laukka on heikompaa.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Puhelimen tyhjennystä

Puhelimeen oli ehtinyt kertyä talleilta niin paljon kaikkea, että oli pakko tyhjentää koko luuri ja samalla laittaa tänne teidänkin nähtäväksi vähän mihin mulla on kaikki aika mennyt.

Tein viikon ajan pääsiäisen holleilla koko päivän tallit (aamu, päivä ja ilta) yksinäni ja nyt onneksi on ollut vain kaksi vuoroa per päivä. Tänään ja huomenna on onneksi vapaapäivät, saa lihakset huilata. ;)

25.3. Iltatallia olin menossa tekemään, kun huomasin tallikissan pienen yllärin.. Ei ollut aamuun mennessä kadonnut, joten lenti jorpakkoon aika äkkiä! :D

28.3. Päivätallia tehdessä Herra Työnjohtaja huutaa ensimmäisen puoli tuntia ja sitten menee heinäkasaan päiväunille. Murahtelee ja naukuilee välillä sieltä. Ihan kuin kaupungin töissä - yksi tekee ja muut katsoo vierestä :'D

 29.3. Tiistai-treenien jälkeen, ei herra oikein tykännyt. Keli oli tosin aivan mahtava! :)

2.4. Iltatallin ja hevosten loimeton tarhapäivä. Aivan jäätävää :D

 Jäätävää on myös tuo karvan määrä mitä voi edes lähteä.. Ja tuo kasa oli oikeasti iso. :D

Torstaina kuvasin pienellä pilkkeellä Ressusta videopätkän tai lähinnä harjaamisesta kun herrasta lähtee tuota karvaa aivan jumalattomasti ja hetken kävi mielessä että olisin tehnyt videopostauksenkin, mutta sitten pihaan ajoikin traileri jonka kyydissä oli suokki-ori, joten videopostaukset jäi ajatustasolle.


Jos kiinnostusta vain on, niin voisin tiistaina Ressun liikutuksen yhteydessä vaikka kuvata ihan kunnollisen videon, tosin ratsastusta siihen en helpolla saa jos yksin olen liikenteessä. :)

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Messuilla käyty

Perjantai oli sellainen päivä että huhhuh. Heräsin vasta 8 aamulla (oikeastaan me kaikki herättiin) vaikka puol 9 olisi pitänyt lähteä jo hakemaan seuralaista kyytiin. En loppupeleissä ollut kuin puoli tuntia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, joten matka Helsinkiin alkoi. Alkuun meinattiin, että oltaisiin tehty videopostaus, mutta meidän jutut on sellaiset ettei kaikkien korville sovi joten jätettiin postaukset tekemättä. :D Kuvia tuli räpsittyä järkkärillä vähän reilu 600 + puhelimella reilu 100 ja pari videota, kun kameran akku teki jälleen tenät.

Heinolan jälkeen aika tyypillinen ajovauhti - kyllä se välillä kävi jo sakkorajojenkin puolella. Hups :D



Paljon oli nähtävää niin GoExpon kuin ihan hevospuolellakin. Koko aamun olin miettinyt, mitä Ressulle ostaisin ja olin jopa torstain ja perjantain välisenä yönä nähnyt unta, että olin hankkinut Ressulle petroolinsiniset pintelit ja sellaisethan olisi messuilla ollut myynnissä Horzen pisteellä, mutta lopulta päädyin jättämään hyllyyn ja ostin pari pussia hevosnameja - herkkupylly kiittää. ;) Tuli katseltua myös itselle jotain, mutta jotenkin en saanut aikaiseksi sovitella mitään, joten eipä mitään ihmeempiä mukaan tullut. Täytyy kyllä hommata joku ratsastusliivi nyt kevätkeleille, kun takki on aika hiostava aina keväisin.


Hän oli vähän eläväisempi kaveri :D Tuli ihan Ressu huonoina päivinä mieleen.
Horzen pisteeltä

 Oli siellä myös alpakoita. Tuo pörröpää kyttäsi mua jotenkin pahasti koko ajan - pelottava eläin. :D

Olin odottanut itse tosi paljon viikinkihevosia. Upeita Vuonohevosia esitettiin valjakossa sekä ratsain. Eniten vain ärsyttää, kun kameran putki alkaa sanomaan itseään varmaan irti, kun ei meinaa edes urheilumodella pysyä enään liikkeen perässä, joten pahoittelut vähän rakeisista kuvista.




Tämä oli ihan supermakea! 
Illan Small Tour 125cm luokka aiheutti kylmiä väreitä, kun pieni tila ja tiukkoja käännöksiä ratsukot teki, jotta pysyvät sallitun ajan sisällä. Ei musta tuohon hommaan olisi, kouluratsastus on kyllä ehdottomasti mun juttu. ;)





Paljon kieltäytymisiä tuli monella ratsukolla, mutta hienoa ratsastusta nähtiin ja suomalaiset pärjäsi tosi hyvin että sijoituksiin saakka ylsivät. :)
Todella mukava kokemus oli, vaikka vain perjantaina kävinkin. Täytyy uudelleen lähteä, vaikka ihan pariksikin päiväksi. :)

torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015

Ja näin alkaa olla taas yksi vuosi taputeltuna, joten on aika pistää vuosikatselmus kasaan. Tämä vuosi on ollut todella hiljainen, koulu ja raskaus verottivat jaksamista todella paljon ja jatkuva koneen huollossa oleminen näkyi blogin ylläpidossa. Mutta ainahan voi uudelle vuodelle toivoa kaikkea, jos vaikka ensi vuonna onnistuttaisiin paremmin!


Tammikuussa käytiin np-ultrassa, mietittiin turvakaukalo-juttuja ja päädyttiinkin meille sopivaan ja Maria aloitti ensimmäistä kertaa päiväkodissa ja minä aloitin opiskelut. Myös ensimmäinen masu-kuvakin tuli julkaistua.



Helmikuussa aloitettiin ihonhoidon kuntoonlaitto, ajatuksena että kesällä olisi paremmassa kunnossa ja hyvinvoivampi iho. (Alkutilanne  osa 1, tuotteet osa 2). Myös tiputuksessa käytiin Marian hoitopaikasta saaneen noroviruksen takia ja vietettiin koko perheen voimin hiihtolomaa. Podettiin myös ikäkriisiä, joka nousi myös luetuimpien postausten joukkoon.



Maaliskuussa jatkettiin ihon hoitamista, kun tuli väliaikakatsauksen aika, käytiin rakenneultrassa ja pohdittiin Marialla ilmenneitä kauhukohtauksia. Maria myös siirtyi vihdoin omaan sänkyyn, joka nousi blogihistorian yhdeksi luetuimmista postauksista. Vietettiin myös Nöpön ja Lumon syntymäpäiviä.


Huhtikuu oli tähän mennessä hiljaisin kuukausi. Ainoastaan Liebster Awards -haasteessa oli kuvia, mutta muuten oli kuvattomat postaukset. Myös puhutuimmaksi sekä edelleen luetuimpien postauksiin kuuluva kiusausta käsittelevä postaus tuli kirjoitettua.



Toukokuu oli henkisesti raskas kuukausi, kun äidin kuoleman vuosipäivä oli loppukuusta. Myös Mia aiheutti pientä paniikkia, kun raskausmyrkytys-epäilys ajoi keskussairaalaan. Iloisiakin asioita tapahtui, muunmuassa äitiyspakkaus tuli ja ensimmäinen näyttö saatiin hyvin arvosanoin suoritettua. Masukuulumisiakin kirjoittelin sekä pohdittiin, ostettaisiinko valmis vai remontoitava talo josta päädyttiin lopulta tekemään tarjous.



Kesäkuussa podettiin ulkonäköpaineita, vietettiin yllätyksenä järkättyjä vauvakutsuja, kauppakirjojen kirjoituspäiväkin oli lyöty lukkoon. Marialla myös uhma alkoi todenteolla nostamaan päätään ja ikävöitiin menneisyyteen jäänyttä hevosta ja sen kuulumisia.



Heinäkuu oli vauvantuoksuinen, kun Mia syntyi, muutettiin ja tehtiin pieni sneak peak omaan kotiin, aloitettiin pientä projektia, vietettiin tupareita ja juhlittiin Mian kotiinpääsyä ja syntymistä. Myös ristiäisiä suunniteltiin ja kauhisteltiin Mian keltaisuutta.



Elokuussa juhlittiin Mian ristiäisiä, kirjoiteltiin imetyksestä, hoidettiin Marian päivähoito-kuviot kuntoon ja rempattiin vähän eteisiä.
Kaipailin myös hevostelemaan, kun kotona töröttäminen alkoi tympimään ja kaipasin sitä nollaamisaikaa arkeen. Aloitettiin myös liinailu ja otettiin päivityskuvia Mian kasvusta. :)



Syyskuussa alkoi meidän julkisivu- ja kattoremontti, löysin Ressun harrastelukaveriksi ja pidettiin Marian kanssa syksyiset kuvaushetket.



Lokakuussa aukesi blogin facebook-sivut, Ressu vietti sairaslomaa telottuaan jalkansa, mutta siitä huolimatta päästiin treenaamaan kunnolla. Analyyttisen treenipostauksen myötä on herännyt monia ahaa-elämyksiä kesken ratsastuksen. Kävin myös kouluttautumassa Oriflamen Beauty Academyssa, jossa asiaa tuli todella paljon, ja tähän liittyen on yksi postaus vielä odottamassa. Mia täytti 3 kuukautta ja etsittiin lukulistalle lisää luettavaa,



Marraskuussa lunta saatiin Keski-Suomeen pariin otteeseen aika mukavasti, mikä taas haittasi treenejä aika paljon pakkasten puuttuessa. Ressun sairaslomalta palailu suoritettiin maltillisesti ja pieni pilke silmäkulmassa kirjoiteltiin Lidl-kammoisuudesta. Liityttiin myös blogiyhteisöön ensimmäistä kertaa blogin historian aikana!



Vuoden viimeinen kuukausi oli blogin osalta hiljainen, kun työharjoittelun loppusuora ja joulun valmistelut pitivät kiireisenä. Halusin myös käyttää kaiken mahdollisen vapaa-ajan olemalla tyttöjen kanssa. Ressun kanssa treenailtiin hienoissa maisemissa ja joulu juhlittiin perheen kanssa.
Vuosi vaihtuu ja elämä koki viime metreillä suurehkon mullistuksen terveydellisesti, mutta tätä se elämä on ja onneksi loppupeleissä elämä voittaa!

Näin toivotamme koko perheen voimin kaikille hyvää uutta vuotta ja iso kiitos vuodesta 2015!

perjantai 28. elokuuta 2015

Kuulumisia ja kuvia

Mia on huomenna 7 viikon ikäinen, kasvanut hurjasti ja tänään alkoi jo höpöttelemään. Jes, enään ei ainoastaan itketä! 


Aloitettiin myös liinailu, kun kädet on kotona jo ennestään täynnä niin hommat jää tekemättä Mian vaatiessa paljon sylissä oloa. Etenkin nyt, kun likalla niin kauhea räkätauti että tukehtuu liman määrään makuultaan, on kantoliinasta ollut enemmän kuin hyötyä!
Suoraan sängystä nousseena, liinan köyttäminen ja Mia nukkumaan.. :D
Tänään myös kirjoitettiin katto ja- julkisivuremontin tilauspaperit. Ensi viikolla tulee muutama miehen köriläs repimään tiilet katolta ja irroittamaan maalit seinistä. Meidän niin rupsahtanut talomuori tulee saamaan uuden, nykyaikaisen mutta silti ajattoman ilmeen. Ja eipähän tarvitse odottaa sitä päivää, kun vedet tulisi katosta läpi - tai voihan ne tulla, mutta sitten se meneekin urakoitsijan piikkiin. :)

Pitihän sitä myös "merkkipäivän" kunniaksi päästää järkkäri laulamaan samalla kun neiti karvakuuppa ihmetteli leikkimaton kaaressa roikkuvia leluja.


Kerrankin jotain muuta kuin Grumpya! ;)

Vielä pitäisi Mariasta saada fiksut kuvat otettua. Neiti tykkää vaan turhankin paljon juoksennella luonnonlapsena ympäriinsä, niin ei ihan viitsi mihinkään esille laittaa paitsi kotialbumiin. :D
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...