Hevonen menneisyydestä

Ei se tykätyin, mieleltään ehkä aavistuksen jumissa ja napsahteleva ajatuksen kulku - mutta silti tuntuu että olisi elämäni hevonen. Kummiskaan sitä välttämättä olemallakaan.

Moni varmaan muistaakin syksyltä, kun olin ravitallilla töissä ja kerroinkin muutamaan otteeseen tulta ja tappuraa olevasta Herra Orista. Siitä, joka oli tallin vihatuin ja omistajan mukaan hitain juoksija ja huonolla motivaatiolla toimiva, tallin pimeimmässä karsinassa asuva tukkajumala. Tämä kyseinen hevonen tuli mieleeni ihan yhtäkkiä tässä lääkäriaikaa odotellessa.

Vaikka Herra Ori mojauttikin mua kaviolla, yritti rynniä päälle ja mitähän kaikkea muutakin (se lista on nimittäin kyseisen häslääjän kohdalla aikalailla loputon), tuli jotenkin ikävä ja ehkä jopa pieni pelko, miten kyseinen kaveri eläilee tällä hetkellä. Hippoksen mukaan ei ole vieläkään suorittanut hyväksyttyä koelähtöä, kilpailuvakuutukset umpeutuneet jne. Mikä on hevosen kohtalo? Tallilla aloittaessani, omistaja-kasvattaja sanoi että on joutilas juurikin sen takia, ettei juoksuhaluja löydy ja koitti jos olisin koittanut lähteä koulimaan siitä ratsua eikä heillä kuulemma muutenkaan ollut aikaa laittaa hitaaseen, kun vaihtoehtona oli treenata parempia hevosia. No, tilannehan oli se että aloittaessani oli päässyt pari kertaa viikossa ulos, muuten aina karsinassa kököttämässä pahimmillaan koko päivän ja kun olin ainut tallilla joka edes viitsi lähteä raahaamaan takimmaiselle ruoho-pläntille syömään ja sieltä tunnin päästä siirtämään hiekkatarhaan pariksi tunniksi, niin alkoi hevonen käymään kierroksilla. Joka aamu kattila kiehui reilusti yli, kun tajusi että pääsee ulos.. Voi hepparaukan kohtaloa, ei yhdenkään hevosen kuuluisi olla koko päivää karsinassa näkemättä lainkaan muutakuin neljä seinää.

Aloin sitten miettimään ensin vitsipohjalla, pitäisikö tallille soittaa ja sanoa että voisin kyseisen kaverin vaihtaa rahaan ja ottaa hoteisiini. Uskon kaikista aina vain hyvää, ja vaikka hevonen olikin silloin täydellinen vatipää, olisiko se enään jos saisi rutiinia, pitkät ulkoilut ja sen kanssa tehtäisiin päivittäin jotain, vaikka käytäisiin kävelemässä maastakäsin tms.. Sitä ei tiedä, ja kyseisen kaverin kanssa pitäisi jopa ammattiratsuttajalta löytyä hemmetin paljon huumorintajua, että kyseiselle tukkajumalalle saisi jotain päähän taottua.

Kyseinen hevonen olisi kuitenkin riski - takeita pään kasaantumisesta ei olisi, vaikka mitä yrittäisi. Joillekkin auttaa rutiini ja jotkut on vain yhden ihmisen hevosia ja jotkut ovat vain niitä täysin järkensä menettäneitä niin kutsuttuja toivottomia tapauksia. Tästäkään kaverista ei täysin voi sanoa, onko tylsistymisestä ja tekemisen puutteesta tullut ongelmakäytösä, vai jostain muusta. Sen näkisi vain ajan kanssa, mutta olisiko tämä sen riskin arvoinen..?