Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste raskaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raskaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Hän on täällä!

Ja niin äiti päätti, että alkaa ennustajaksi - Sintti syntyi raskausviikolla 39+1 eli 11.7.2015 ennen puoltayötä aikamoisella kiireellä. Muutto onneksi ehdittiin suurilta osin tekemään loppuun joten ei tarvitse sitäkään murehtia. :) Nyt ollaan oltu osastolla ja kaikki on sujunut alun jälkeen hyvin, niin päästään jo tänään kotiin vain jos lääkärintarkastuksessa ei löydy mitään esteitä! :)
Puhelin on tähän hommaan huono, joten olkoot tämä sellainen hengissä ollaan -kuulutus. ;)


Ps. Hyvää syntymäpäivää minä, tämän jälkeen olen aina vain 25 vuotias :D

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Sneak peak

Lupailin pientä kuvapostauksen tynkää meidän talolta, joten tässä tulee. Kuvat pääsääntöisesti ulkoa, kun sisällä oli vielä jonkin verran vanhan asukkaan tavaroita, joten en viitsinyt kauheasti siellä räpsiä. Kyllä sisäkuvia tulee, malttia vain ;)
Oman tontin reunalla, pihatie :)
Terassia ei tehdä kiinteänä vielä, vaan tehdään väliaikaisratkaisu sekä ostetaan paviljonki talon päätyyn, kun salaojat joudutaan kaivamaan parin vuoden sisällä, samoiten kissatarhan kanssa ei pidetä kiirettä. :)
Tontin vasemmasta takanurkasta, eli kyllä tuolla on tilaa muksujen juosta!
Ulkomaalaus on aika järkky, väri tulee vaihtumaan ja laudoitusten kunto tarkistetaan sitten kun aletaan julkisivua remppaamaan. Meillähän siis vaihtuu ikkunat, olohuoneen sekä ruokasalin sähköt menee uusiksi ja samalla sitten pintaremonttia, muta niiden kanssa ei pidetä kiirettä. :)
Oikea seinusta, mihin tulossa kissatarha
Eteinen menee pintaremonttiin, kellertävän ruskea maali vaihtuu vaaleaan, valoa tuovaan väriin ja puupaneeli saa jäädä :) Sekä tuo alue keittiön ja eteisen välillä menettää sinivihreän värinsä ja vaihtuu myöskin vaaleaan. :)
Nikon toimiston ovelta - eteiskäytävä, oikealla olohuone ja suoraan perällä keittiö :)
Monet ovat kauhistelleet tuota työn määrää, mutta ei voi odottaa muuta kun puhutaan rintamamiestaloista, joissa kattoparrujen seassa voi olla myös ratakiskoa. ;) Ja onpahan tekemistä, koko ajan jotain saa tehdä, ei tule tylsää! Anoppi kauhisteli pihan suurta työllistämistä, mutta kyllähän siirä isotöisen saa jos niin haluaa, eikös? ;)

Miltä näyttää, lähtisittekö tälläisen projektin kimppuun viimeisillään raskaana ollessanne? :)

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Suurin stressi ohi

Tai niin me luultiin vielä keskiviikko aamuna, kun maanantaina meistä tuli lainallisia (eli 25-30 vuodeksi superköyhiä :D) ja sen vastineeksi omistajuus talosta siirtyi meille. Nyt meillä on oma koti maalla jonka hallintaoikeus siirtyy viimeistään 12. päivä. Ollaan siis pakkailtu, tai nyt Niko on pakkaillut kun mulle tuli ponnistelukielto loppuajaksi, jos meinataan saada pidettyä matkustelija lähellekkään laskettua.

Neuvolassa mulla oli oman terkkarini sijainen, joka oli kyllä oikeasti asiansa tietävä ja osasi jo kohdun painelusta ja mittailuisa yms sanomaan, että paikat on kypsät aukenemista lukuunottamatta kun sitä ei tarkistanut. Mutta kaikki on muuten valmiina, sintti on kiinnittynyt tiukasti lantioon, kudokset pehmenneet lisää (enteilee kuulemma synnytystä lähiviikoille) ja myös pikkuisen sykkeet on lähteneet tippumaan hiljalleen alaspäin, mikä Mariankin kanssa oli viikkoa ennen synnytystä tapahtunut, josta sitten liikkeet alkoi vähenemään. Tänään saavutettiin 38 viikko, joten jos tosissaan meinattiin saada eri kuntaan tämä pikkuinen syntymään, niin täytyy pitää jalkoja ristissä ja nostaa jalat ylös. :D Muuten ei ollut mitään kummempaa, verenpaineet alkaneet nousta normaaleihin arvoihin, hb oli 98 mikä on pykälän verran noussut toukokuusta. Ihme kyllä että on noussut, kun en ole muistanut tässä välissä syödä rautaa kun ehkä max 4 tabletin verran, hupsista! :D

Käytiin toissapäivänä hakemassa pihalle terassikalusteet, vielä pitäisi kaikkea muutakin hankkia, mm. ruohonleikkuri, puutarhaletkua ja mitähän kaikkea. Kauheasti olisi itsellä suunnitelmissa pihaa varten. Mitään isoa ei sinne nyt olla tekemässä, kun joudutaan parin vuoden sisään tarkistamaan salaojien kunto, joten mitään pysyvää ei seinien vierustoille tehdä nyt, vaan esim. kissatarhakin valmistellaan niin että voidaan tarvittaessa siirtää, kun aletaan kaivamaan seinustoja auki.
Tänään mennään viettämään talolle viikonloppua, kun entinen omistaja lähtee reissuun joten talo on tyhjä ja saadaan onneksi samalla viedä tavaroita. :)

Nyt tuli kuvaton postaus, mutta en jaksa kaivaa kameraa nyt esille jossa olisi kuluneilta päiviltä joitain kuvia, mutta ajattelin tänään napsia lisää kuvia niin voisin jonkinsortin kuvapostauksen tehdä. :)

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Ulkonäköpaineet

Katson kahta kuvaa - ensin toista ja sitten toista. Ne ovat nämä:
12.7.2014
Rv 36+4 // 23.6.2015
Maailman typerimpään aikaan tuli ulkonäköpaineet. Oikein hirvittää katsoa ensin ylempää kuvaa ja sen jälkeen katsoa eilen otettua mahakuvaa. Huvittavinta tässä on se, ettei mulla oikeastaan ole ollut minkäänlaisia ongelmia oman ulkonäön kanssa Marian syntymän jälkeen. Ennen niitä oli senkin edestä, mutta ehkä niiden poistuminen vaati aikuistumisen ja itsensä hyväksymisen sellaisena kuin on.

Mutta nyt näen pelkän ison kasan pullataikinaa, turvonnutta selluliittiä reisissä ja kauheat allit käsivarsissa! Hormoniryöpytystä mahdollisesti? Tai sitten jokin alitajuntainen juttu, kun Marian jälkeen kilot lähti loppupeleissä nopeasti ja reilulla kädellä sitä löllykkää lähtikin. Ehkä pelkään, ettei se lähdekkään enään? Vaikka en aio edes pitää mitään aikataulua, mihin mennessä pitää miltäkin näyttää, vaan haluan että kroppa kertoo, kun on valmis luovuttamaan rasvavarastonsa johonkin muualle kuin mun reisiin ja mahaan.
Vaikka onhan mulla suunnitelmia raskauden jälkeiselle ajalle, mutta niiden aika tulee sitten kun niiden aika tulee. :)

Toivottavasti tämä on vaan jokin mielen oikku, stressiä on jo muutenkin kaikkien pakkailujen ja supisteluiden vuoksi, joten tämä on niin turha asia mielen päällä ettei tosikaan! :D

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Isoja muutoksia tulossa

Oho, viime postauksesta vierähtänyt kauheasti aikaa ja onhan tässä ehtinyt myös tapahtuakin!
Raskaudessa viikot vähenee, mikä lisää kamalaa stressiä kun kaikki on vauvaa varten laittamatta. Ei haluta tähän nykyiseen kasata sänkyä tms, kun pakkaillaan tavaroita - me ostettiin nimittäin talo! Kauppakirjat kirjoitellaan ensi maanantaina joten pakkailut on aloitetettu tohinalla tänään, kun haettiin appiukolta lihalaatikoita ja vuokra-asuntokin saatiin irtisanottua. Huh, alkaa käydä jännittäväksi! Meillä olisi periaatteessa vain yksi viikko aikaa siirtää isot tavarat tästä nykyisestä uuteen jos pikkuinen syntyisi samoilla viikoilla kuin siskonsakin, menee tiukille. ;)
Taitaa tulevaa siskoa vähän jännittää ;) 18.6.2015
Neuvolassakin on käyty, paineet on nousujohdanteiset olleet nyt kahdella kertaa ja turvotus on ehkä aavistuksen muuttunut runsaammaksi, mutta ei mitään hälyyttävää ole. :) Sf-mitta aiheuttaa päänvaivaa neuvolaterkassa, kun on liian pieni kuulemma mutta ei siltikään laita lähetettä Gravidaan. Ei mua itseäni huoleta mitat, ihmetyttää vain kun jos kerta ammattilaista häiritsee mutta ei laita eteenpäin asiaa? Tiedä sitten, terkkari on muutenkin niin kummallinen ja viime kerralla Nikokin huomasi sen,
Rakkaus ♥ 18.6.2015
Mariakin voi ihan hyvin, puhe kehittyy koko ajan vahvemmaksi ja selvempiä lauseita tulee todella paljon. Uhmailut on vähentyneet nyt kun on likka saanut olla kotona meidän kanssa. En tiedä onko tuo vain niin fiksu, että haluaa tankata kaiken huomion nyt itselleen kun kohta joutuu jakamaan meidän huomiot vauvan kanssa. Onneksi ollaan kummiskin alusta saakka otettu Maria raskauteen mukaan ja nyt vielä enemmän puhutaan vauvasta. Mariahan hurmioituu nykyään vauvoista ja on kiinnostunut kovasti, joten helpottanut valmistelemista kun on voinut kertoa että tuollainen pieni tulee meillekkin kohta. Se että ymmärtääkö tai sisäistääkö Maria sitä vielä, ei voi tietää mutta onpahan aina puhuttu avoimesti vauvan tulosta. :)

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Vauvakutsut 6.6.2015

Voi tytöt minkä olivat kehitelleet! Ja miss H oli keksinyt kyllä niin huvittavan peitetarinan etten tajuaisi mitään. "Pahinta" tässä oli se, että tuo miehen ryökäle tiesi koko ajan likkojen suunnitelmista! :D

Menin siis H:n äidin luo, kun luulin että oltaisiin jalkarikkoisen koiran vahteina, mutta juuri kun olin sohvalle päässyt istahtamaan, pölähti makuuhuoneesta kaksi mahtipimua lisää ison vaippakakun kanssa! Vanha porukka kasassa, ihan kuin ennen vanhaan. ♥ Hyvä ettei pissat löytynyt housusta kun säikähdin niin paljon :D
Kyllä ne likat osaa yllättää!
Ensin herkuteltiin suolaisten parissa, oli kinkkupiirakkaa ja karjalanpiirakoita munavoilla sekä tietty kahvia. Hetken päästä päästiinkin makeiden pariin ja joku oli kuullut mun vitsikkäät toiveet mahakakusta :D
Täytteenä oli vadelma- sekä suklaamousse.
Överit kun oli syöty, alkoi hetken päästä kuulumaan pilttipurkkien poksahtelua. Tajusin että maistelua on tulossa, mutta astioina toimi vaipat... :D
Epäilykset oli kovat
Kolme ihan perus makua (kuningatar, päärynä-banaani sekä luumu, joten en osannut yhtään odottaa ruokapilttiä, jota sitten tuli kahmaistua mangopiltin toivossa aikamoisella annoksella - se olikin porkkana-palsternakkaa.. Kyllä sai porukka kunnon naurut kun yritin pidätellä yökköä.. :D
Likat myös päästivät itsensä testeihin, kun arvuuttelivat mahan ympärystä narun pätkien kanssa. Myös Sintin tulevaa nimeä arvuuttelivat, ja jännityksellä saavat nyt sitten odotella ristiäisiin saakka. ;)
Vaippakakku, josta löytyi ylläripullo, tutteja, pullo, ruokalappu, vaatteita. 
Ja tulevalta sylikummilta sitteri ja kesämekko ♥
Ihan täydellinen yllätys ihanilta pimuilta. Tuleva sylikummi oli sairaana, joten ei harmillisesti päässyt paikalle.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Raskausviikko 34

Vielä 3 viikkoa täysiaikaisuuteen ja kuusi viikkoa laskettuun aikaan. Mihin tämä aika ja ylipäätänsä raskausaika on hurahtanut? Tuntuu, että aika on mennyt äärettömän nopeasti ja ei mammalomankaan alkuun ole kuin 2,5 viikkoa! Vielä vähän olisi pakerettavaa koulun parissa, toivoen tietenkin että loppuun saakka päästään ilman sairaslomia mutta sitä ei koskaan voi etukäteen tietää.

Eilen oli neuvola ja jestas mä vihaan tuota meidän terkkaria, kun on aina yhtä ulapalla. Kivenkovaan väitti, että silloin synnärillä käydessä olisivat ottaneet painoarvion väärin kun sf-mitta on niin pieni. Noh, en tiedä mitä hänen päässään oikein liikkuu vai liikkuuko mitään. Selvisipä ainakin osittain, että mistä se mysteerinen tähtisade silmissä johtuu - verenpaineet tippunut taas liian alas. Hb on ihan ok, vaikka parempikin voisi olla ja paino pysynyt hyvissä rajoissa alun rajun nousun jälkeen. Turvotuksia on, nyt ei edes sormukset irtoa ilman väkivaltaa vaikka parisen viikkoa sitten meinasivat vielä tippua itsekseen. ;) Saatiin oikein luvan kanssa syödä lakua, jos sillä saataisiin paineita ylemmäksi.
"Sä et pysy terkkarin ihannekäyrillä" - totesi appiukko :D
Välillä on tuntunut myöskin, ettei maha olisi kasvanut mihinkään suuntaan, mutta taitaa se ehkä olla Ainakin sf-mitta ottanut kuukaudessa 5cm kasvun ja alkaa vaatteet olemaan aika timmejä, jotkin liiankin.. :D
Aattelinkin laittaa pienen vertailun, kuvissa 2 viikon ero.
32+1 - 16.5.2015
Isä ylemmän kuvan ottopäivänä totesi vain, että onneksi tuo pyöristyminen on vain väliaikaista ;) Meillä oli silloin viikko näkemisten välillä, eli todellakin 30+ viikoilla kasvetaan ehkä eniten koko raskaudessa.
34+0 - 29.5.2015
Jos ei muuta eroa, niin ainakin maha on alkanut kasvamaan eteenpäin. Sintti tykkää myös venytellä todella paljon, pää hakeutuu syvemmälle lantioon ja jalat kourii kylkiluiden välejä. Voin sanoa, että sattuu niin maan pirusti, etenkin öisin ja koulussa istuessa.

Pääasia että pikkuisella kaikki hyvin, vaikka äiti kärsiikin useammin toistuvista sukkapuikkokivuista, suonenvedoista ja jatkuvasta nälästä. Tämä palkitaan pian!

maanantai 25. toukokuuta 2015

Väärä hälytys

Vai oliko sittenkään? Eilen alkoi supistelemaan niin kivuliaina kuin kivuttomina, alaselässä samantapaisia polttoja mitä menkkojen aikaan. Saunan jälkeen alkoi oksettamaan, päätä särkemään ettei edes nukkuminen saatika panadol auttanut ja tuli todella voimaton olo. Ruoka ei ole maistunut kunnolla, väkisin on joutunut syömään että edes Sintti rauhottuisi hieman. Vuorokauden särkenyt nyt yhtäkyytiä päätä ja pahoinvointi ollut sanoin kuvaamaton - annoin periksi ja soitin synnärille.
On se vaan aina yhtä ankea paikka
Ottivat pienen odottelun jälkeen käyrille, sydänkäyristä tullut hevonkukkuakaan kun Sintillä oli omat mielipiteensä antureista (potki ne irti 7 kertaa), mutta supistuksia saatiin muutamat napattua, ryskäämisestä huolimatta. Purkkiin kusasut, jonka jälkeen huoneessa odottikin jo neulatäti labrasta - se pahin mahdollinen! Olinpahan ensimmäistä kertaa koskaan täysin järissäni kun otettiin verikokeet ja olin jopa yksin! Kyllä mä niin huomenna ostan itselleni kakun, kun selvisin hengissä pyörtymättä.
Käyrillä yritetty olla 15min, kun anturit laitettu uudelleen paikoilensa jo 5 kertaa :D
Ultralla tarkistivat vielä sykkeet, virtaukset ja istukan. Painoarvio oli 1928g, eli pieni erittäin aktviivinen kaveri on. :) Suoraan ei vuodelepoon määrännyt, mutta tokaisi vaan että voisi pikkuhiljaa alkaa hiljentämään tahtia.

Toivon mukaan verikokeissa ei näy mitään hälyttävää, kun nyt ei suoraan näyttänyt merkkejä raskausmyrkytyksestä. Voi kuulemma olla myös alkava, mutta toivotaan että ei ole. :)

lauantai 23. toukokuuta 2015

Täällä ollaan

Hiljaisuus on vallannut jälleen blogin, mutta ymmärtäneehän sen kun on koulu, vauhdikas taapero ja järkyttävä stressi johon lisätään sitten vielä joka öinen unettomuus.. Onneksi on ensi viikon torstaina neuvola, josko osaisivat antaa vinkkiä tähän miten saada unta kun hormonit herättelee automaattisesti 2 tunnin välein. Kyllä, kroppa tunnetusti valmistelee mua vauvan tuloon, mutta ei se näin voimakasta Mariaa odottaessa ollut - vai oliko?
Olen vain onnellinen siinä mielessä, ettei tarvitse vapaapäivinä erikseen ottaa päiväunia, kun on silti pirteä vaikka öisin olisikin heräillyt ja nukahtamiseen menee joka kerta puolesta tunnista aina sinne 3 tuntiin. Eikä sintin yölliset möyhinnät auta asiaa lainkaan, hän on harvinaisen yöaktiivinen ollut verrattuna isosiskoonsa joka jo näillä viikoilla kohdussa uiskennellessaan oli hiljaa yöt ja antoi mun nukkua, tosin vain aina sen verran mitä selkäkivuiltani pystyin nukkumaan.
Lainattu
Kyllä tämä tästä, vielä 7 viikkoa ja 6 päivää jäljellä että saavutetaan rv40. Toisaalta, ei haittaisi lainkaan, vaikka syntyisikin viikkoa aikasemmin. ;) Ja onneksi viikonloppuisin saa nukkua aamulla pitkään!

tiistai 12. toukokuuta 2015

Pessimisti ei pety

Kaikki on pa*kaa, kunnes toisin todistetaan

Kekkasimpa itselleni uuden moton nyt tähän talon etsinnän ajaksi. Tottahan tuo on, pessimisti ei pety ja mihinkään et voi täysin luottaa, ennen kuin todisteet toimivuudesta ja muusta pienestä on lyöty tiskiin. Nyt ymmärrän, miksi isäni meinasi repiä pelihousunsa ja menetti lähes mielenterveytensä kun etsivät omaa kotiaan, tämä on niin syvältä! Ensin olet onnesi kukkuloilla, kun netistä löydät hyvän oloisen ja hintaisen talon, menet katsomaan ja odotat että pääset kuntotarkastukseen mukaan ja melkein kamatkin on valmiiksi pakattuina - kunnes tiputetaan pommi.
Toinen yritys, "Pienellä laitolla oman näköinen koti" - täyttä shaibaa! Katon korotukset, terassi rakenteineen päivineen irti ja täysin uusiksi, kylpyhuone, keittiö, olohuone, parvi - kaikki uusiksi! Hauskin oli parveke, tai no "parveke" johon mentiin parven ovesta suoraan kuistin katolle. Ei ollut turvalaitoja missään. Että morjens!

Tänään kummiskin tuli pieni toivon ja valon kipinä täydellisen flopin jälkeen, ehkä niitä pieniä helmen kaltaisiakin on, mutta epäilyttää! Ahdasta, Marialle tosin olisi hobittiluolaa yläkerta täynnä, mutta silti. Miten sinne mahduttaisi kaksi teini-ikäistä ja kaksi aikuista? Siinä vasta pulma, kyllä vain. 
Huomenna olisi kaksi näyttöä, toinen vaikuttaa liian täydelliseltä, joten otetaan tuo pessimistin asenne varuilta korvan taakse mukaan, eikä lyödä ylimääräisiä toiveita ilmoille. Mennään, katsotaan ja sitten todetaan.

Tämä stressintynkä selvästi vaikuttaa jo mahaankin, koko päivän jo koululla supistellut kipeästi mutta epäsäännöllisesti ja nyt illan on ollut niin äärettömän paha olla, että Marian pään paino tuntui liian raskaalta mahalla. Onneksi saatiin puhuttua perjantai etäpäiväksi, jotta saadaan pitää pitkä viikonloppu ja mama saa mahansa kanssa nukkua! Liitoskivut ja lantion löystyminen - tervetuloa! En olisi teitä kylään halunnut, mutta pakko se on taas hyväksyä. Onneksi perjantainakin voi sanoa, että vielä 9 viikkoa...

Onneksi ei ole kiire vaan ajan kanssa katsellaan ja etsitään se meidän täydellinen talo! Mitään hökkeliä ei oteta, se on saletti. :)

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Levoton tuhkimo

Vai paremminkin karvaprinssi?

Mitä lähemmäksi mennään laskettua aikaa, sitä levottomammaksi muuttuu Nöpö. Jatkuva mamin rauhoittelu käynnissä kehräämisellä, turkin tempasi taas mitä parhaimmaksi silkiksi ja etutassut lyövät melkein tulta ja tappuraa, kun niin kova leipominen käy. Ja ei tule herralla kuuloonkaan, että suostuisi tulemaan mahan päälle ilman isoa kasaa peittoa meidän välissä. Luuleekohan tuo palikka-aivo, että se tenava syntyy ennenaikaisesti vaan sen takia, että istuttaisi karvaisen pyllynsä siihen ja aloittaisi maitobaarin aukaisulla? (kyllä, rinnat vuotaa kuin Niagaran putoukset) Ei se Mariakaan Nöpön rakkauden määrän vuoksi viikkoa aikaisemmin syntynyt, mutta annetaan hänen ylhäisyytensä niin luulla. ;)
Unikavereista parhain ♥
Nöpöhän on toiminut tässäkin raskaudessa mun jonkinsortin henkivartijana, mitään ei saa koskaan tehdä yksin. Nykyään jopa seuraa saunaankin, kun eihän sitä tiedä mitä se lämmin mukava huone voikaan aiheuttaa, ota ja tiedä. Ennen vettä vihannut, nykyään sietää sitä sen verran että voi ahterikarvansa kastella varmistaakseen etten huku suihkuun. 
Ja heti kun ollaan vauvan kanssa sitten kesällä kotiuduttu sairaalasta, ei tuota kissaa kiinnosta tippaakaan mun hyvinvointi, sitten ollaan taas niin Nikon kissaa. Eli nyt pitäisi vain koittaa nauttia, vaikka tuo kyttääminen alkaakin jo hieman ärsyttämään, kun jatkuvasti niskaan hengittää mahdottoman söpö, aavistuksen Hitleriä muistuttava nappisilmä. ♥
Mr Kyylä!

lauantai 9. toukokuuta 2015

Valmis vai rempattava

Valmis olisi aina valmis, senkus kantaisi kamat sisään ja avot! Mutta sitten siinä valmiissa on riskinsä, vaikka edullisesti saisikin - nimittäin talo saattaisi lähteä alta.

Rempattavassa olisi edullinen hinta jo valmiiksi, eikä vaatisi muutakuin keittiöön mamalle leka kouraan ja pari päänaukomista Nikolta ja hänen veljeltään, niin "puhdas paperi" olisi valmis - saisi tehtyä keittiöstä juuri meidän näköisen, meille tehdyn!
Sekä suhteilla saadaan taatusti hyvä työnjälki hyvällä hinnalla, oli se remontin tarve vaikka sähköjen uusiminen tai lisää seiniä/seiniä pois. Eli kaikki onnistuisi, senkus näytät mitä laitetaan mihinkin ja annat poikien tehdä loput. :)

Viimeinen kysymys onkin - jaksanko ja haluanko ottaa tässä tilassa ylimääräistä stressiä remonteista? Enemmin tosin ottaisin sen rempan kuin pelon, että juuri ostettu talo lähtisi alta lunastusoikeuden vuoksi.
Onneksi mitään ei ole päätetty ja maanantaina tiedetään aavistuksen lisää, toivottavasti. Toisaalta kun tänään käytiin pyörähtämässä pintaremonttitalolla, niin kyllä alkoi houkuttelemaan ajatuksena erittäin paljon! Ja alan muutenkin lämpiämään tuolle keittiö ja- kylpyhuoneremontille. :)

Vielä 10 viikkoa pitäisi olla pingviininä, vaikka yhtään en enään jaksaisi tätä mahaa raahata mukana. Eikä asiaa auta, että tämä maha vain kasvaa lisää koko ajan ja oleminen vaikeutuu ;)
Rv 30+1
Tuntuu, että tuo vatsa olisi valahtanut alemmaksi. En sitten tiedä onko, mutta sintti on hakeutunut alemmaksi lantioon nyt parina päivänä voimakkaammin, kun Maria taas "tippui" valmiiksi 26 viikoilla. Jaksaa jaksaa!

lauantai 2. toukokuuta 2015

Kuulumisia kuvilla

Tältä meidän blogihiljaisuuden aika on näyttänyt

Munkkien paistoa keskiviikkona 29.5. :)
Alkuviikosta tein töissä asiakaspalvelun näytön arvosanalla K3 ja samana päivänä lähti simatkin valmistautumaan vappua varten. 
Tiistaina meillä oli neuvolalääkäri, painoarvio pikkuisella pimulla oli reilu 1kg ja lääkäri sitten totesi, ettei ole ihme, jos sintti on syntyessään 3 kiloinen tai jopa allekkin, kun Mariakin kasvoi mahassa alakäyrillä sekä myös syntymän jälkeen on ikäisiään kevyempi. Raajat ja pää kylläkin täsmää viikkoja, mutta keskivartalosta lyhkäinen niinkuin äitinsäkin. :) Olisi laittanut sairaslomalle supisteluiden vuoksi, mutta en halunnut.

Töistä läksiäislahja
Torstaina oli viimeinen päivä töissä ja työporukka antoi läksiäislahjaksi hyvästä työstä ruukkuruusun ja toivoivat että nähtäisiin työn merkeissä mammaloman jälkeen syksyllä. Tästä suunnitelmasta oltiin jo puhuttu hyvissä ajoin ja olisi nykyinen myymäläpäälikkö mut jo palkannutkin, ellei pitäisi jäädä äitiyslomalle kesäkuussa. :D

Mä niin rakastan tuota pakkausta!
 Myös äitiyspakkaus tuli torstaina ja ai että mä niin tykkään noista vaatteista! Jopa ne lieviksi inhokeiksi kuvien perusteella tulleet sinapin väriset housut olikin siedettävän väriset ja tulee todellakin käyttöön, niinkuin oikeastaan koko pakkaus! Tuntuu, että enemmän meni Marian pakkauksen vaatteista takaisin laatikkoon, mitä tästä nykyisestä. :)

Nöpö otti itsestään selfien kun pötkötteli aamuiseen tapaansa mun mahan päällä :)


Muuten me ollaan vaan vammailtu ja nukuttu velkoja pois. Käyty kaupungilla, ostettu vappupalloja (en mä vaan koskaan saanut vappuna kahta foliopalloa ;) Tosin tuo Marsan tauti on vähän rajoittanut menemisiä ja tekemisiä, mutta ei sille mitään voi. Eilen vasta Maria rupesi syömään kiinteää ruokaa ja tänään jopa söi päivällisellä kunnolla meidän kanssa! Voiton puolella siis ollaan, johan tässä on yli viikko sairasteltu, niin nyt saisi jo riittää! Huomenna viimeiset antibiootit ja jos sitten vaikka Maria pääsisi jopa olemaan päiväkodissakin. :)

Maanantaina jatkuu taas koulu, onneksi on harvinaisen pehmeä lasku, kun maanantaina on koko tulevan viikon pisin päivä. :D
Koitan nyt saada noita luonnoksia kirjoitettua valmiiksi, kun alkaa taas kevyempi aika ja kesäkuun puolessa välin alkaakin kesä ja- äippäloma. :)

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Turvotusta ja haaveilua

Ajatus, että olisi mahdollisuus saada tyhjä valkoinen paperi ja kynä jolla piirtää kyseiselle paperille oma talo sisustuksineen mistä on aina haaveillut, mutta silti se tuntuu kovin kaukaiselta vaikka se mahdollisuus olisi tässä ja nyt?
Meille heitettiin pallo - aluksi vitsipohjalla joka sitten muuttuikin vakavaksi jota ollaan pohdittu pohtimisen jälkeen. Mitä me halutaan tulevaisuudelta? Ei ainakaan rivitalo-osakkuutta, hullu täytyy olla jos siihen raharyöpytykseen lähtee, jos voit edullisemmin saada oman talon, oman pihan, oman tontin - ja kaiken tämän vielä tutulta myyjältä. Isoja asioita, joita pitää miettiä monelta kantilta - vaikka kesken kassalla käytävän asiakaspalvelutapahtuman. :D
Haaveita on monia, niin minulla kuin Nikollakin sekä ne yhteiset. Haluaisin ehkä joskus oman hevosen omaan pihaan, mutta se on vain haave mitä en ensmmäisenä lähde koskaan toteuttamaan. Ehkä sitten kun lapset on maailmalla ja ikää 40+ jos silloinkaan. :)
Kuva täältä
No se niistä haaveista. 

Neuvolassa tässä taannoin kyseltiin taas turvotuksista. Ai mitkä turvotukset?! En voi edes mammafarkkuja pitää, kun jalat turpoaa aamussa jo niin pahasti, ettei ne farkut tai oikeastaan lahkeet lähde helpolla irti ja muistoksi jää seuraavaan aamuun saakka painaumat saumoista. 
Marian kanssa jo oli turvotukset ongelmana, eikä selkävaivat ainakaan auttaneet siihen.
Olen nyt koittanut pohtia jotain helpotuskeinoja vedenjuonnin lisäksi. En mitään nesteenpoistajia tai muita vastaavia haluaisi käyttää jos on jotain toisenlaisia "vippaskonsteja". Kaikki ideat otetaan huomioon, jos niistä vain olisi apua! 

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Sairaslomalla taas + kuulumisia

En tiedä mistä aloittaisin, kun kuulumisia olisi niin paljon. No, te kysytte jos jokin jää mietityttämään.

Aloitetaan vaikka Sintistä, joka voi erittäin terhakkaasti ja jaksaa mua öisin valvottaa potkimalla. Käytiin alkuviikosta Gravidassa rakenneultrassa ja tasaisessa tahdissa kasvaa, peukkua näytti ja oli edelleen hyvin jääräpäinen sekä vaikeasti kuvattava. Rauhallinen kuin mikä, mieltänsä kyllä osaa osoittaa, mutta siskoonsa verrattuna kunnon viilipytty - jes!
Kysyttiinhän me tietenkin myös sukupuolta, mutta jääräpäinen kaveri kun oli, niin selvitys oli aavistuksen vaikeaa. Palleroita ei kummiskaan koko kuvausaikana löytynyt jalkovälistä eikä muutakaan uloketta, joten tyttölupaus tuli! Tietenkin varmasti sukupuoli selviää kun ulkomaailmaan pääsee toivon mukaan heinäkuussa, mutta onhan se kiva että on jonkinlainen käsitys kumpi on todennäköisesti tulossa. :)
Rv 21+6 // 12.3.2015
Ehdin käymään töissä vajaan pari viikkoa, kunnes tuli syy jäädä viikon sairaslomalle ja nyt koulun vastuukouluttajani kanssa juteltuani, jätän harjoittelun kesken, pidän sairaslomani ja mietitään sitten miten ja millä aikataululla suoritetaan näytöt. Onneksi mulla itselläni on varasuunnitelma, joka kuulosti kouluttajani mielestä liiankin hyvältä, joten jos sillä sitten päästään eteenpäin. :)

Marialla taasen päiväkodista on tullut mieluinen paikka. Joka aamu meillä on tietty rutiini ja aina kun todetaan että ruvetaan tekemään lähtöä päiväkotiin, tulee vastaukseksi kivaa ja samantien alkaa keräilemään vaatteita ja unilelut tarhareppuun jne. :)

Jos tämä sairasloma ei jatkuisi enään ensi viikolla. Ärysttää tämä kaikki niin tuhottoman paljon, mutta onpahan saanut kotona tehtyä kunnon kaappien tyhjennyksiä ja muuta raivaamista ajatellen tulevaa tavaranmäärää mikä tulee vanhojen rojujen tilalle, :)

lauantai 14. helmikuuta 2015

Tokkuraiset kuulumiset


Olen viime päivinä päivittänyt instagramia tiuhempaan tahtia, mitä normaalisti. Osittain syynä on parempi puhelimessa oleva kamera ja yhtenä syynä se, etten ole voinut juurikaan istua.

Maria tosiaan sairastui mahatautiin ja parani onneksi jo keskiviikon ja torstain välisenä aikana, mutta sitten mulle tuli torstaiaamuna koulussa todella huono olo ja ajattelin että olisi ollut vain nälästä johtuvaa. Eipä ollut, juuri kun olin päässyt piippaamaan ajokorttini ruokalassa, jouduin kurssikaverille sanomaan, että pitää juosta vessaan - puklutauti oli tullut mulle. Lähdin suoraan sitten kotiin huilaamaan. Ei se sitten ihan nappiin mennyt, koko ajan olo paheni kunnes lopulta Niko joutui soittamaan ambulanssin iltapäivällä, kun tärisin kylpyhuoneen lattialla oksentaen kaiken pihalle eikä tajunnantasokaan ihan kunnossa ollut. Ensihoitajat laittoivat tipan ja lähtivät kuskaamaan keskussairaalaan. Siellä oltiin yli 6 tuntia tiputuksessa ja diagnoosi oli norovirus. Sintillä oli onneksi koko ajan kaikki kunnossa, potki liian kovaakin jo ennestään kipeään vatsaan.

12.2.2015 - yli 3 tuntia jo ehditty makoilla sairaalassa
Kävely on heikolla hapella, eilen kaupassa melkein lähti taju ja illalla lähdin subista hakemaan itselleni salaatin ja samalla apteekista särkylääkettä, niin tietenkin mun tuurilla subin jonot oli ihan järkyttävät ja jalat lähti sitten kassalla alta. Siinä ihan sekaisin hourailin kassatyöntekijöille että pyörryttää ja auttoivat istumaan ja toivat juotavaa.
Tänään on ollut jo parempi olo, päässä tosin heittää ja harjoitussupistuksen tapaisia tulee tosi paljon jos istun tai kävelen.

Niko tänään sitten yllätti samalla kun kävi kaupassa, toi uuden muumimukin!
Ihana mies mulla! ♥
Tässä ollaan jo ystävän ja Nikon kanssa vitsailtu, että erakoidutaan synnytykseen saakka koko perhe kotiin, kun johan tässä on nyt jokainen vuorollaan joutunut jostain syystä sairaalaan.. :D Voiko enään huonommin vuosi alkaa? :D Jos nyt olisi meidän sairastelut sairasteltu. Toivon vaan todella, että maanantaina kaikki nämä päässäheittämiset ja muut olisi poissa, että pääsisin lähtemään kouluun.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kasvot "kesä"kuntoon, osa1

Toiset aloittavat joka tammikuu sen kuuluisan elämäntaparemontin - syödään terveellisesti ja kuntoillaan jne.

Pengoin perjantai-iltana kaappeja ja muistin yhtäkkiä kuorintageelini, joten ajattelin että miksipä ei. Onhan viime kerrasta huimat puoli vuotta aikaa, joten ei se pahaakaan iholle tee. No, ei se tehnytkään. Peilikuva järkytti kasvojen pesun jälkeen - kukkasen alkuja ihan tuhottomasti, enemmän mitä koskaan kuvittelin!

Sain sitten tänään otettua ns. lähtökunto kuvat. Itseäni hirvittää laittaa tämä kuva, mutta onpahan jotain vertailukohdetta sitten välikatsauskuviin. Tavoitteena on kuukaudessa saada kasvot parempaan kuntoon, joten tämä on tilanne josta lähdetään liikkeelle. Oikeapuoli on ihan kamalassa kunnossa verrattuna vasempaan, joka näyttää suht normaalilta, mutta leuka on pahin alue.
Oikea poski - hyi.. 01.02.2015
Viikon sisällä pitäisi tulla Oriflamelta paketti, joka sisältää kasan ihonhoitoon (sarjoista mm. Optimals, Essentials ja Love Nature) sekä hiuksiin käytettäviä hoitotuotteita. Kokeillaan niitä, jos vaikka ne tehoaisi! 

Ruokavalio on ihan kunnossa, vettä menee 2-3 litraan päivässä ja ylipäätänsä vuorokausi- ja ruokailurytmit on säännölliset, kiitos koulussa käynnin! :) Raskaus vain pahentaa näitä iho-oireita ihan tuhottomasti, mutta katsotaan miten pitkälle päästään kohti parempaa ihon terveyttä! :)

perjantai 30. tammikuuta 2015

Vain vuohenjuusto mielessäin

Oli mukamas niin tuhottoman monta postausideaa mielessä, mutta sitten facebookini seinälle ilmestyi kuva ruoka-annoksesta, jossa oli vuohenjuustoa ja sille tielle jäätiin - se kirotun juusto pyörii mielessä ja siihen liittyvät mitä kummallisemmat mielihalut, mm. paistettua vuohenjuustoa suklaakastikkeella (sillä jäätelön kanssa syötävällä), wut?!

Jospa tässä viikonlopun aikana saisi mieltä nollattua sen verran, että saisi vähän erikoisemman postauksen kirjoitettua. Olisihan mulla tiistaihin mennessä käännettävä yksi ruotsin tehtävä suomeksi, parin kurssin lopputyötä helmikuuhun mennessä, muutamat matikanlaskut maanantaiksi joita en ymmärrä mitenkään päin ja nukuttava univelkoja pois. Tänäänkin yliväsyneenä ja ajantajun kadottaneena lähdin koululle liian aikaisin, kun lukujärjestyksessä luki klo 10:00 alkavaksi niin olin itse jo paikalla 8:15... :D

Instagramiinkin ilmestyi erittäin kummallinen kuva - ensimmäinen kuva raskausmahasta!
Rv 16 - 30.1.2015
Nyt se on sielläkin julkista, hupsista keikkaa. Pitääpä alkaa muutenkin päivittelemään useammin, kun uuden puhelimen myötä on parempi kamerakin koko ajan mukana. ;)

Loppuun parit mielenkevennykset onedriven kätköistä:
Tytär tullut äitiinsä - vai toistenpäin? :D 23.01.2015
23.01.2015

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Takaisin bloggailun pariin

Ehkä vähäksi aikaa taas? Kone siis tuli takaisin tänään ja edelleen samoja ongelmia on ilmassa, mitä on ollut huoltoon lähtemisen syynä. Puoli tuntia touchpadin pyörittämistä ja sitten poks - koko rakkine sekosi!

Nyt selvitellään, lähteekö kolmannen kerran takaisin takuuhuoltoon.. Alkaa tympimään tämä soutaaminen ja huopaaminen, kun koulutehtäviä pitäisi pystyä tekemään ilman jatkuvia kausia ilman tietokonetta olemista ja Nikon pitää kummiskin omalla koneellaan tehdä töitään niin ei tämä vempaaminen kovin helppoa ole. Ja se, että pöytäkonetta ei pahemmin keittiöön kanniskella.. ;)

No mutta mitä meille kuuluu?
Maria on alkanut oireileen osa-aikaisesta päiväkotijärjestelystä, jonka takia nyt haettiin kokoaikaiseen, mutta siinäkin on kuukauden varoaika, eli vasta maaliskuussa pääsisi aloittamaan kokoaikaisena vain, jos palveluseteli-mummot sen hakemuksen hyväksyy.

Koulu rullaa omalla painollaan ja nyt on lopullisetkin valinnat koulutuksen etenemisen suhteen tehty. Toisin sanoen, mun merkonomi-opinnot koostuu asiakaspalvelusta, visuaalisesta myyntityöstä, kaupan ja palvelun myynnistä, kirjanpidosta ja tuoteneuvonnasta. Mahdollisuudet valmistua aikaisemmin on suuret, jos en kusaise asioita täysin työharjoittelu-paikan kanssa mikä pitäisi vielä metsästää! :)

Kauhea ikävä on tullut hevosen selkään. Jotenkin kaipuu siihen omaan aikaan, rauhallisiin ja välillä vauhdikkaampiin maastoihin, kentällä pyörittämiseen ja muuhun puuhailuun on kasvanut ja noussut taas pintaan. Mutta se tosiasia on myönnettävä, en pysty puoleen vuoteen ratsastamaan ja se tavallaan ottaakin niin pahasti päähän. Toisaalta, missä vaiheessa edes ehtisin lähtemään tallille, kun joka kerta sain siellä kulutettua aikaa vähintään 2 tuntia + ajomatkat päälle! Kunhan sintti vain syntyy ja ollaan päästy nelihenkisenä perheenä takaisin arkirutiineihin, niin katsotaan asiaa sitten uudelleen. :)

Nyt kun ainakin tämän viikon saan varmana pitää koneeni kotona, niin laitelkaas kysymyksiä tai postaustoiveita, niin saisi tännekkin eloa pitkästä aikaa! :)

lauantai 10. tammikuuta 2015

Minkälainen turvakaukalo?

Tiedän, on ehkä aavistuksen aikaista pohtia, mutta onhan näitä turvallisuus-juttuja hyvä miettiä hieman jo etukäteen, eikös?

Marian aikanahan meillä oli Britaxin kaukalo jonka ostimme käytettynä, koska tuntui että uudet olivat niin tyyriin hintaisia. Mutta toisaalta nyt mietittynä, ei se olisi ollut niin iso hankinta, kun tiesimme että Marialle tulee pikkusisarus muutaman vuoden päästä. Nyt ei tarvitsisi miettiä näitä, kun olisi 2 vuotta vanha kaukalo josta olisi voinut olla satavarma ettei ole kolaroitu koskaan.
Maria alkaa olemaan liian pitkä kaukaloon, mutta liian kevyt turvaistuimeen. 15.7.2013
Ollaan yritetty miettiä, pitäisikö olla telakallinen vaiko ilman. Isä suositteli telakallista, mutta oon miettinyt, että onko se kovin hankala kiinnittää ja meneekö kaukalosta muita kiinnityksiä vai pysyykö se siinä telakassa ns. itsestään kiinni. 
Se on varma, että haluan sellaisen kaukalon sintille, jossa on kuomu! Ne viritelmät Marian kaukalossa, kun satoi kaatamalla vettä tai aurinko paistoi aina kantaessa aurinko tytön silmiin. Ehkä myös vauvapehmusteet, mutta ne ei ole välttämättömät, kun ilmankin ollaan pärjätty. :) Ja kevyt täytyy olla!

Olisiko teillä lukijoilla suositella mitään hyvää kaukaloa? Ja jos on kertoa kokemuksia telakoista ja isofix-kiinnityksistä, niin nekin on erittäin tervetulleita! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...