Puuttuisitko jos sinun lapsesi olisi kiusaaja?
Näin tilanteen jo syksyllä, jossa Maria joutui syrjinnän kohteeksi koska oli liian vauva. Kerroin havainnoistani Nikolle, joka ei nähnyt asiaa samalla tavalla ja ummistin silmäni. Salaa silti valvoin monia öitä ja mietin pääni puhki, että mitä jos tyttäremme lähipiirissä on oikeasti kasvamassa kiusaajia. Hyvää toisista ajattelevana ihmisenä nielin asian ja ummistin silmäni, kummiskin toivoen että olen vain kokemusteni vuoksi harhaluuloinen, ylisuojeleva äiti joka haluaisi kasvattaa tyttärensä tunnepumpulissa. Kolhut ja kopsahdukset kasvattaa, mutta henkistä väkivaltaa vastaan halusin aina syystä x suojata Marian ylipehmoiseen pumpuliin.
Koitti sitten päiväkodin aloittamiset ja karu todellisuus tuli äidille vastaan - tunnepumpulissa kasvattaminen on pahasta, ei arkaa lasta voi kasvattaa niin, että ei koskaan koe vastoinkäymisiä vaan on pakko poistua mukavuusalueelta (myös äidin) ja tämähän tehosi! Maria sai aluksi pienten ryhmästä kavereita ensimmäisten viikkojen aikana ja noin 1,5 kuukautta sitten oli tutustunut tyttöporukkaan, jotka on yli 3 vuotiaiden ryhmässä. Nämä tytöt pitävät Mariasta hyvää huolta ja leikkivät esimerkkiä näyttäen - ketään ei syrjitä. Näin myös meidän arasta pienestä tuli sosiaalinen ja rohkea, joka uskaltaa pyytää ihan tuntemattomia lapsia leikkimään ilman ongelmia. Äiti voi huokaista helpotuksesta, ettei lapsesta tullutkaan erakkoa joka pelkää mini-ihmisiä.
Vai onko se vasta tulossa?
Nyt on kahtena eri kertana, aikaa näiden tapahtumien välillä on 1-3 kuukautta (ajantaju hukassa jossain), mutta sama yhtälö toistunut molemmilla kerroilla. Maria on onnensa kukkuloilla, kun kavereita tulee kylään - lopputulos että Maria on onnensa kukkuloilla kun "kaverit" lähtivät pois. Mitä tässä välillä tapahtui?
Maria pyysi "kavereita" leikkimään, jotka vähän aikaa leikkivätkin kunnes ensimmäisellä kerralla sulkivat tytön oman huoneensa ulkopuolelle hänen omassa kodissaan! Tietenkin Maria tuli luokseni keittiöön itkien. Ei osannut kertoa muuta kuin että ei halua. Jäi mysteeriksi siihen saakka, kunnes Niko illemmalla kertoi mitä oli tapahtunut. Raivostutti, suoraan sanottuna v*tutti että mitä ihmettä vanhemman lapsen päässä oikein liikkui?! Saman lapsen, joka oli vuosi sitten itkenyt kun häntä syrjittiin ja jätettiin leikkien ulkopuolella niin kotipihassa kuin tarhassakin..
Tänään sama toistui, tosin nyt vain kukaan ei lähtenyt leikkimään Marian kanssa, kielsivät istumasta sohvalle koska "kavereiden" äiti oli istunut siinä hetki sitten ja komentelivat. Hormoniryöpyssä oli pakko sulkea silmät ja korvat, koska tiesin etten pysty hallitsemaan tunteita tarpeeksi hyvin tässä tilassa.
Vieraiden lähdettyä hyvä etten itkuun purskahtanut vain pelkästä vihasta. Sanoin jo syksyllä Nikolle, että tunnistan kyllä kasvavan kiusaajan ja nyt en kyllä kyseisiä muksuja enään kotiini halua. Mua kiusattiin jo esikoulussa ja se kiusaaminen jatkui aina 9. luokalle saakka. En todellakaan halua, että omat lapseni joutuvat siihen helvettiin, mutta miten joku voi olla niin sokea lapsensa käytökselle? En vain ymmärrä..
Valitettavasti tiettyyn ikään kuuluu pienempien tms syrjintä jne. On normaali kehitys lapsilla ja jokainen joutuu joskus syrjityksi sekä jokainen joskus tekee niin itse. Omat lapset on kokeneet pahaa kiusaamista, silti ovat myös porukassa toimien kiusanneet muita vaikka on kasvatettu. Niistä ajoista on onneksi kasvettu jo ohi ja aikoinaan neuvolastakin sanottiin että normaali kehitysvaihe kun haetaan lisää sitä omaa itseään. Lapset on lapsia. Jokainen lapsi kokee joskus sen itkun kun jää ulkopuolelle, tämä ei kuitenkaan kasvata lasta siihen ettei itse tekisi sitä samaa virhettä. Eikä kukaan voi tietää kenestä jää tällainen päsmäri joka sorsii muita vielä aikuisenakin, vaikka päiväkotiikäisenä haukkuisi muita ei se tarkoita että ala-asteellakin vielä käyttäytyy väärin
VastaaPoistaVaikka lapsen eri ikäkausiin kuuluu kaikkea maan ja taivaan väliltä, niin on tuollainen epäsopiva käytös sellainen, jota ei voi korostaa liikaa. Minua tarhassa kiusannut kiusasi aina sinne yläasteelle saakka, joten ei tuokaan ihan täysin paikkaansa kaikkien kohdalla pidä. Se on niin vanhemmista kiinni, jatkaako lapsi sillä käytösmallilla, mitä on käyttänyt aikaisemmin.
PoistaJa kyseinen lapsi on Mariaa reilusti vanhempi, jonka äiti harrasti myös ei niin reilua käytöstä muita kohtaan, ja nyt tuntuu sulkevansa silmät tältä mitä hänen lapsensa tekevät ja syyttää meidän lasta hermoheikoksi uhmaajaksi jne.
Voi tietenkin olla, että hormonit vievät mielessäni asiaa suuremmaksi mitä se on, mutta kun oma kantani vanhempana on, että kaikenlaiseen nälvimiseen, kiusaamiseen jne tulen puuttumaan, tapahtui se sitten meidän lapsien kautta tai kohdistuen meidän lapsiin, koska muuten se pahimmillaan pääsee paisumaan ja hallitsemattomiin svääreihin. Ja helpompi lapsen on asiat sitten vanhempana ymmärtää, kun hänelle on opetettu (tai ainakin yritetty) miten muiden lasten kanssa ollaan ja mikä on hyväksyttävää käytöstä ja mikä ei. :)
Ihminen on pohjimmiltaan itsekäs, tarkoitushan on että vahvimmat pärjää ja lisääntyy. Lasten (ja nuorten) keskinäisissä kaverisuhteissa on viidakon lait niin kauan, kunnes sosiaaliset taidot kehittyy ja/tai joutuu ottamaan vastuuta käytöksestään. Meidän tyttöporukassa loppui kateellisuus ja kilpailu vasta täysi-ikäistymisen jälkeen.
VastaaPoistaTietysti kiusaaminen on väärin missä tahansa iässä, mutta mielestäni pienen lapsen "sen hetkisiä ajatuksia" on turha ihmetellä. Lasta ohjaa tunteet eikä järki.
Mieti tulevaisuutta varten mitä voit sanoa lapsille vastaavassa tilanteessa.
Ja jos vanhempi ei ymmärrä ojentaa jälkikasvuaan, niin kyllä sen saa toinen aikuinen suorittaa asiallisuuden rajoissa.