Sivut

maanantai 18. toukokuuta 2015

Ihana, kivulias päivä

Etsittiin, löydettiin ja nyt tarjottiin. Niin monta huonoa, välissä täydellinen ja senkin jälkeen vielä huonoja. Tänään sitten ajeltiin Nikon isoveljen kanssa katsomaan tämä täydelliseltä tuntuva uudelleen, jotta saataisiin varmuutta meidän päätöksille. Mitään isoa ja kriittistä ei löytynyt, joten vähän aikaa sitten tehtiin ehdollinen tarjous talosta, joka on vanhempi mitä äitini olisi, jolla hameenhelmat vähän jo vilauttelee mutta se tuntuu kodilta! Ajeltaessa tuli olo, että kotiin ajaisi kunnes alkoi ärsyttämään kun tajusi ettei se vielä ole meidän koti.

Pystyin sieluni silmin näkemään, kuinka Maria juoksee kesällä aurinkoisella kelillä paljain varpain isolla nurmisella pihalla, missä ei ole myyränkoloja tai muitakaan vaaranpaikkoja, Niko grillaisi samalla kun me pienen Sintin kanssa syötäisiin keittiössä. Se rauha ja hiljaisuus, sitä me kaivataan ja sitä tuolla myös olisi. Tilaa majoittaa pitkän matkan sukulaisia ja muita ystäviä, jos vaikka saunailta venähtäisi. Ei ole tilasta puutetta! Kaiken lisäksi siinä lähellä olisi parikin pienempää tallia, johon sitten joskus voisi saada hevosensa majoitettua, kunhan sellainen ensin hommataan. ;)

Tämän ihanan tunteen rikkoo taas oma olo. Järkyttävä leukasärky yhdistettynä täynnä oleviin nenäonteloihin.. Voi persiis sanon mä, en pääse sohvaltakaan ylös ja leukoja saa auottua kuin sen verran, että lusikka menee nippanappa suuhun. Onneksi keskiviikkona on konsultaatioaika hammaslääkäriin (voitin pelkoni osittain ja uskalsin sen ajan varata) ja toivotaan ettei kauhean kalliiksi menisi tuon kaluston kunnostaminen. Vuonna -97 tehty oikomishoito aloitti nyt sitten kunnon kivut, kun ei vaan legot mahdu tulemaan..

Toivotaan vaan eniten, että tarjous meni läpi ja huomenna lyömään asiat pankin kanssa lukkoon :) Pitäkää peukkuja!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Onhan kommenttisi asiallinen? Tarkistan jokaisen kommentin, enkä julkaise sellaisia, jotka ovat sisällöltään ulkopuolisia loukkaavia enkä muitakaan asiattomia. Tälläiset voi laittaa minulle suoraan fb:ssä tai sitten blogin sähköpostiin.

Minä kiitän kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...