Sivut

maanantai 18. tammikuuta 2016

Äitä

Eräs iltapäivä tässä reilun viikon sisällä istuttiin tyttöjen kanssa sohvalla ja hetken päästä Mia nyki mua hupparin helmasta. Tietenkin käännyin katsomaan, että mitä pikkulikka on vailla ja neiti aloitti tapansa mukaan jokeltelun ja yhtäkkiä Mia katsoi mua silmiin ja sanoi äitä. Meinasi tippa tulla linssiin! Tänään Mian kanssa aamusta puuhailtiin lattialla ja sieltä tuli taas äitä - kyllä se aina herkistää, vaikkei vielä suoranaisesti tarkottaisikaan sitä. :) Kannatti siis jäädä kotiin viettämään rokulipäivää, kun ei aamulla olisi varmaan edes auto lähtenyt käyntiin. ;)


Neuvolassa sitten puhuin tästä, ja terkka sanoi että puolivuotiaat voivat jokeltelun yhteydessä tavutella, jolloin esimerkiksi sana äiti saattaa kuulua, mutta ei vielä sinällään tarkoita mitään. Lasta tietenkin olisi hyvä kehua kaikesta oikeaan taittuvasta sanailusta. Terkkari myös sanoi, että on hyvin mahdollista että Mia oppii suht nopeasti puhumaan, kun tykkää jo nyt jokeltaa niin paljon ja "keskustelevat" Marian kanssa todella paljon.

Mia pulisee Marialle samalla kun Maria keittelee ruokaa Mialle :D 17.1.2016
Nyt on alettu myös hampaita itkemään oikein urakalla. Johan Mia on kuolannut viimeiset 3 kuukautta kuin Niagaran putous ja lauantaina kipu vei likalta ruokahalun ja unet kokonaan. Ainut paikka missä viihtyi särkylääkkeen annon jälkeen oli liinassa. Liinan reunaa pureskeli aikansa kunnes nukahti ja nukkui melkein tunnin.

Maailman parhain ostos - kantoliina pelastanut niin monet tilanteet Mian kanssa :)


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Onhan kommenttisi asiallinen? Tarkistan jokaisen kommentin, enkä julkaise sellaisia, jotka ovat sisällöltään ulkopuolisia loukkaavia enkä muitakaan asiattomia. Tälläiset voi laittaa minulle suoraan fb:ssä tai sitten blogin sähköpostiin.

Minä kiitän kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...