Kasvatustyylejä on monia

Kasvatustyylejä on yhtä monta kuin on vanhempiakin. Toiset välittää lapsen tekemisistä ja toisille se on yksi hailee. Jotkut haluavat "omia" lapsen täysin itseensä ja perheen kotiin, kun sitten toiset taas mahdollisuuksien mukaan tuuppaa lapsen millon minnekkin hoitoon. Mutta jokainen todennäköisesti näkee itsensä hyvänä vanhempana.

Laitoin nyt aika ääripäät tuohon esimerkkeihin, mutta monet on tosia.
Eräskin tapaus, että vanhemmat vähän välittivät, vaikka lapsi meinasi tippua parvisängystä. Eivät olleet huomanneet lapsen kiipeävän yksikseen sänkyyn ja sitten meinattiinkin molskahtaa pää edellä alas, lapsen etu oli kuitenkin se, että toinen vanhemmista sai napattua jalasta kiinni juuri oikealla hetkellä.

Olen aina pitänyt lapsista, mutta en kaikista. Törmäsinkin jälleen erääseen lapseen, Marian kanssa samana päivänä syntyneeseen joka sai sappeni kiehumaan. Mutta tämäkään ei ole lapsen vika, näin lapsessa äidin, josta tiedän asioita joita en haluaisi tietää ja jotka ovat totta vaikka monet eivät uskoisikaan.

Monesti myös minulle tuntemattomat ovat sanoneen minun olevan paska äiti vain sen takia, että Marialla on rajoja. En halua kasvattaa tyttöä täydessä pumpulissa (konttauskypärät ja muut lensivät suoraan kaappiin eikä niihin kajottu sen jälkeen), vaan kokemuksen kautta oppivaiseksi. Maria tykkää jostain kumman syystä juosta päin seiniä ja siinä tietysti pieni ihminen säikähtää ja saattaa hieman sattuakin, mutta eipä tuo jääräpää varmaan muuten oppisi varomaan tai olisi koskaan oppinut jos oltaisiin kiedottu pumpuliin. Vaikka kuinka varoitellaan etukäteen, että kohta sattuu jos ei tee asioita ajatuksen kanssa, niin silti pitää yrittää - onneksi näiden tilanteiden jälkeen perästä kuuluu vain uppistakekkaa, ei haittaa.

Eilen oli Marialla pitkästä aikaa hyvä päivä, joten käytiin Hoplopissa. Kyllä oli likalla mukavaa! :)
24.10.2014

Jokainen kasvattaa lapsensa tavalla, jonka parhaaksi näkee. Oma lapsuuteni oli todella ruma ja inhottava, joten se että voin antaa lapselle lohdutusta haavereiden tai hepuleiden kohdatessa, tuntuu niin älyttömän hyvälle! Maria on lujatahtoinen, joka näkyy juuri silloin kun lapsen kanssa pitäisi jutella.
Kun ei halua kuunnella, tehdään se harvinaisen selväksi huutamalla. Kuten tässä postauksessa kirjoitin (en tosin kovin selkeässä mielentilassa :D) ainut keino oli sammuttaa telkkari, jotta sai Marian kuuntelemaan. Tätä onneksi ei ole tarvinnut koskaan aikaisemmin tehdä ja tuonkin "episodin" jälkeen tilanteet on rauhoittunut. :) Ei tyttö tyhmä ole, päinvastoin. Vaikka tuollaisia hepuleita todennäköisesti tulee vielä mitä enemmän ikää karttuu, mutta tässä välissä on aikaa saada se keskustelumoodi päälle ja se kuuntelutaito kunniaan. Välillä nimittäin on kuin seinille puhuisi. ;)

Lapset on yksilöitä ja toisen lapsen kanssa toimineet keinot eivät välttämättä päde toiseen. Onneksi neuvolassa meidän vakkari-terkkari näki Marian tahtoo-hepulit, joten kyllä neuvoja on saatu hepulikohtausten selvittämiseen. :)