Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. joulukuuta 2014

Kävelyllä Mikin kanssa

Ah autuutta, kun sai syödä ihan omassa rauhassa Nikon kanssa jonkun toisen kokkaamaan ruokaa! Käydä juomassa lattea Coffee Housessa ja katsoa leffa ilman, että tarvitsi äänenvoimakkuuksista välittää.

Saimme eilen vihdoinkin sen ansaitun irtioton arjesta ja mikä parasta, Maria jäi hyvin mummolaan eikä haettaessa olisi edes halunnut lähteä kotiin kun paplarit oli niin kivoja leluja. :D
Tietääpähän ainakin jatkoa ajatellen, että Maria kyllä viihtyy mummolassa vaikka onkin ollut yleensä hieman vastahakoinen jäämään sinne. Pieni loma teki meille kaikille hyvää.
Akka kaakattaa, vaikka pitäisi noita hirmuja kytätä!
Tänään kävin aamutallin jälkeen moikkaamassa Mikkiä. Tarkoitus oli juoksuttaa ja vähän matkaa videoida sitä liinassa riekkumista, mutta pohjat oli niin älyttömän kovia, myöskin hiekkamontuilla, joten päädyttiin sitten treenaamaan luottamusjuttuja ja vähän kuvailtiin. Peruuttamista pyynnöstä, väistämistä jne. Kovasti olisi pöljäilyttänyt Mikkiä, kun oli jotain autonromuja (punaisia sellaisia..) pusikon takana, niin meni välillä ihan pörhistelyksi. :D
"Eikait ne liiku?"
Kuvat on otettu digipokkarilla, joten pahoittelut laadun kanssa. Tuon hörhön kanssa viitsi kanniskella järkkäriä mukana ilman ylimääräistä käsiparia.

torstai 23. lokakuuta 2014

Ei saa

Ei saa ja Ei sovi 
Tämän hetken kovimmat lausahdukset by Maria the uhmakakara

Tässä on nyt suunnilleen kuukauden ollut jokin superkiukkuvaihe, en tiedä mistä tuo kaikki kumpuaa.. Kamala läheisriippuvuus, spagettiraivarit, raivoaminen, tavaroiden paiskonta ja itsensä hakkaaminen on jossain aivan uusissa sfääreissä, kun joka ikinen päivä edes yksi tummenetuista asioista tulee meille "nautittavaksi".

Aamupäivällä tuli koko 2 vuoden ajalta pahimmat raivarit, yli puoli tuntia vain huuti ja mikään ei ollut hyvin! Ei rauhoittunut syliin ei mihinkään.. Kyllä siinä ideat alkoi loppumaan, kun ruokalautanenkin paiskastiin seinille (ilmoitti kyllä olevansa nälkäinen) ja maidot kaadettiin parketille.. Päätöntä huutamista ja itsensä raapimista ja aikuiset epätoivoisina. 
Ulkoilu piristi hetkeksi
Kyllä siinä sitten rauhoituttiin, mutta pinna on Marsalla ollut ihan älyttömän tiukalla, kunnon pingoitettu viulunkieli - vähän jos kiristää niin katkeaa. Pienikin vastoinkäyminen, esimerkiksi dvd ei tule laatikosta pois - räjähdys! 

Nyt taas koko ilta on ollut tappelemista ja asioista vääntämistä. Sanoin Marialle että telkkari menee kiinni jos ei nyt uskota (kantoi kissanhiekkaa olohuoneeseen ja kaikkea muuta kiellettyä) ja toistui vain uudelleen niin telkkari meni kiinni. Siitä repesi riemu, ei jessus! Tästäkin keskusteltiin pitkään, ettei se päätön huutaminen mitään auta. 15 minuutia ja hiljaisuus. Nyt pyörii muumit ja ihan hissuksiin istuu sohvalla muovikukka kädessä. Saa nähdä, miten kauan tätä autuutta riittää tai miten nukkumaanlaitto menee.

Ei vain enään mammalla ymmärrys riitä ja pahinta tässä on, että tämä pahenee vielä! Noh, ammattilaiset aina toitottaa että lapsen uhman myötä kasvaa niin lapsi kuin vanhemmatkin. Lohduttaako tämä tieto? Ei todellakaan, ei ainakaan tällä hetkellä.. Parempaa huomista odotellessa! :D
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...