Sivut

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Mia 1kk

Tämä postaus tulee reilun viikon myöhässä, mutta eipä se nyt niin haittaa - viikko sinne tai tänne, kun kattourakoitsijat on pitäneet meitä kiireisinä sekä väsymys yövalvomisten takia.

En ollut varmaan edes muistanut kirjoitella neuvolakuulumisiakaan, kun käytiin ennen ristiäisiä edeltävänä päivänä. Tyttö kasvaa hyvin, maito riittää kun painossa ei mitään huolta. Tai sitten sitä osaa vain paremmin tällä toisella kerralla luottaa omiin vaistoihin ja lakata kyttäämästä niitä käyriä? :) Tosi jäntevä Mia on ollut alusta saakka ja nyt kannattelee päätään todella hyvin suhteellisen pitkiä aikoja kerralla, mikä tuntui ainakin anopin yllättävän. Vielä kummiskin tuetaan niskaa nostaessa, vaikka siinäkin hommassa useimmiten pää tulee mukana jäntevänä, silti ei viitsi liikaa lihaksia rasittaa. :)
Kovat pohdinnat, mihin sitä lähtisi seuraavaksi. :D 22.8.2015
Viime yönä otettiin myös iso harppaus - Mia nukkui ensimmäistä kertaa omassa sängyssään, vaikkakin vain yhden imetysvälin, mutta se oli mulle iso juttu. On niin helppoa ollut nukkua Mia meidän välissä ja Maria omassa sängyssään samassa huoneessa, joten nyt vainoharhaisena heräilin ensimmäisen tunnin ajan parin minuutin välein tarkistaakseni että likka hengittää. :D
Kolme tuntia oltiin eri sängyissä jonka jälkeen tuli nukkumaan meidän väliin loppuyöksi. Tällä jatketaan, Mian ehdoilla tietenkin. Nukutetaan omaan sänkyyn ja kun herää syömään, jää tilanteesta riippuen meidän väliin - tavoitteena kuitenkin on se, että sitten kunhan yöimetykset loppuu niin likka on tottunut omaan sänkyyn eikä vierasta sitä paikkana siinä vaiheessa. :)

Mian pesä. Perinteitä kunnioittaen oma Ainu-pupu sekä unilaulua soittava pehmolelu :)
Huomenna on luvassa sitten käynti Marian tulevaan hoitopaikkaan. Siitä enemmän huomenna! Meillä tosiaan on alkamassa katto ja- julkisivuremontti, joka on vienyt ajatuksia pois blogin puolelta. Etenkin nyt, kun Mia valvottaa öisin ja Maria herää yöunilta jo ennen kukonlaulua.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Onhan kommenttisi asiallinen? Tarkistan jokaisen kommentin, enkä julkaise sellaisia, jotka ovat sisällöltään ulkopuolisia loukkaavia enkä muitakaan asiattomia. Tälläiset voi laittaa minulle suoraan fb:ssä tai sitten blogin sähköpostiin.

Minä kiitän kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...