Ulkonäköpaineet

Katson kahta kuvaa - ensin toista ja sitten toista. Ne ovat nämä:

12.7.2014

Rv 36+4 // 23.6.2015

Maailman typerimpään aikaan tuli ulkonäköpaineet. Oikein hirvittää katsoa ensin ylempää kuvaa ja sen jälkeen katsoa eilen otettua mahakuvaa. Huvittavinta tässä on se, ettei mulla oikeastaan ole ollut minkäänlaisia ongelmia oman ulkonäön kanssa Marian syntymän jälkeen. Ennen niitä oli senkin edestä, mutta ehkä niiden poistuminen vaati aikuistumisen ja itsensä hyväksymisen sellaisena kuin on.

Mutta nyt näen pelkän ison kasan pullataikinaa, turvonnutta selluliittiä reisissä ja kauheat allit käsivarsissa! Hormoniryöpytystä mahdollisesti? Tai sitten jokin alitajuntainen juttu, kun Marian jälkeen kilot lähti loppupeleissä nopeasti ja reilulla kädellä sitä löllykkää lähtikin. Ehkä pelkään, ettei se lähdekkään enään? Vaikka en aio edes pitää mitään aikataulua, mihin mennessä pitää miltäkin näyttää, vaan haluan että kroppa kertoo, kun on valmis luovuttamaan rasvavarastonsa johonkin muualle kuin mun reisiin ja mahaan.
Vaikka onhan mulla suunnitelmia raskauden jälkeiselle ajalle, mutta niiden aika tulee sitten kun niiden aika tulee. :)

Toivottavasti tämä on vaan jokin mielen oikku, stressiä on jo muutenkin kaikkien pakkailujen ja supisteluiden vuoksi, joten tämä on niin turha asia mielen päällä ettei tosikaan! :D

Isoja muutoksia tulossa

Oho, viime postauksesta vierähtänyt kauheasti aikaa ja onhan tässä ehtinyt myös tapahtuakin!
Raskaudessa viikot vähenee, mikä lisää kamalaa stressiä kun kaikki on vauvaa varten laittamatta. Ei haluta tähän nykyiseen kasata sänkyä tms, kun pakkaillaan tavaroita - me ostettiin nimittäin talo! Kauppakirjat kirjoitellaan ensi maanantaina joten pakkailut on aloitetettu tohinalla tänään, kun haettiin appiukolta lihalaatikoita ja vuokra-asuntokin saatiin irtisanottua. Huh, alkaa käydä jännittäväksi! Meillä olisi periaatteessa vain yksi viikko aikaa siirtää isot tavarat tästä nykyisestä uuteen jos pikkuinen syntyisi samoilla viikoilla kuin siskonsakin, menee tiukille. ;)

Taitaa tulevaa siskoa vähän jännittää ;) 18.6.2015

Neuvolassakin on käyty, paineet on nousujohdanteiset olleet nyt kahdella kertaa ja turvotus on ehkä aavistuksen muuttunut runsaammaksi, mutta ei mitään hälyyttävää ole. :) Sf-mitta aiheuttaa päänvaivaa neuvolaterkassa, kun on liian pieni kuulemma mutta ei siltikään laita lähetettä Gravidaan. Ei mua itseäni huoleta mitat, ihmetyttää vain kun jos kerta ammattilaista häiritsee mutta ei laita eteenpäin asiaa? Tiedä sitten, terkkari on muutenkin niin kummallinen ja viime kerralla Nikokin huomasi sen,

Rakkaus ♥ 18.6.2015

Mariakin voi ihan hyvin, puhe kehittyy koko ajan vahvemmaksi ja selvempiä lauseita tulee todella paljon. Uhmailut on vähentyneet nyt kun on likka saanut olla kotona meidän kanssa. En tiedä onko tuo vain niin fiksu, että haluaa tankata kaiken huomion nyt itselleen kun kohta joutuu jakamaan meidän huomiot vauvan kanssa. Onneksi ollaan kummiskin alusta saakka otettu Maria raskauteen mukaan ja nyt vielä enemmän puhutaan vauvasta. Mariahan hurmioituu nykyään vauvoista ja on kiinnostunut kovasti, joten helpottanut valmistelemista kun on voinut kertoa että tuollainen pieni tulee meillekkin kohta. Se että ymmärtääkö tai sisäistääkö Maria sitä vielä, ei voi tietää mutta onpahan aina puhuttu avoimesti vauvan tulosta. :)

Vauvakutsut 6.6.2015

Voi tytöt minkä olivat kehitelleet! Ja miss H oli keksinyt kyllä niin huvittavan peitetarinan etten tajuaisi mitään. "Pahinta" tässä oli se, että tuo miehen ryökäle tiesi koko ajan likkojen suunnitelmista! :D

Menin siis H:n äidin luo, kun luulin että oltaisiin jalkarikkoisen koiran vahteina, mutta juuri kun olin sohvalle päässyt istahtamaan, pölähti makuuhuoneesta kaksi mahtipimua lisää ison vaippakakun kanssa! Vanha porukka kasassa, ihan kuin ennen vanhaan. ♥ Hyvä ettei pissat löytynyt housusta kun säikähdin niin paljon :D

Kyllä ne likat osaa yllättää!

Ensin herkuteltiin suolaisten parissa, oli kinkkupiirakkaa ja karjalanpiirakoita munavoilla sekä tietty kahvia. Hetken päästä päästiinkin makeiden pariin ja joku oli kuullut mun vitsikkäät toiveet mahakakusta :D

Täytteenä oli vadelma- sekä suklaamousse.

Överit kun oli syöty, alkoi hetken päästä kuulumaan pilttipurkkien poksahtelua. Tajusin että maistelua on tulossa, mutta astioina toimi vaipat... :D

Epäilykset oli kovat

Kolme ihan perus makua (kuningatar, päärynä-banaani sekä luumu, joten en osannut yhtään odottaa ruokapilttiä, jota sitten tuli kahmaistua mangopiltin toivossa aikamoisella annoksella - se olikin porkkana-palsternakkaa.. Kyllä sai porukka kunnon naurut kun yritin pidätellä yökköä.. :D
Likat myös päästivät itsensä testeihin, kun arvuuttelivat mahan ympärystä narun pätkien kanssa. Myös Sintin tulevaa nimeä arvuuttelivat, ja jännityksellä saavat nyt sitten odotella ristiäisiin saakka. ;)

Vaippakakku, josta löytyi ylläripullo, tutteja, pullo, ruokalappu, vaatteita. 

Ja tulevalta sylikummilta sitteri ja kesämekko ♥

Ihan täydellinen yllätys ihanilta pimuilta. Tuleva sylikummi oli sairaana, joten ei harmillisesti päässyt paikalle.

Uhma

Taisi tulla meille kyläilemään aivan uusissa mittakaavoissa. Vajaa vuosi sitten Marialla alkoi ilmenemään lievää esiuhman tapaista, mutta ei kestänyt paria kuukautta kauempaa sekä oli enemmänkin kausittaista ja vaikka oli silloin voimakkuudeltaan aika mittavaa, niin ei todellakaan lähellekkään sitä mikä nyt on nostamassa päätään.
Maria on ollut monta päivää tosi takertuvainen (normaalia pahempi) ja saattaa ihan yhtäkkiä tulla ottamaan kädestä ja katsoa pitkään jonka jälkeen lähtee jatkamaan leikkejänsä. En ole tätä ennen eilistä pahemmin noteerannut, ajatellut vain että jokin hetkellinen ikävä tullut tms eli ei mitään vakavaa ja antanut asian olla. Eilen sitten Marian pasmat meni totaalisen sekaisin, nukkumaanmenosta tuli jotain ihan päätöntä, kun likka alkoi vääntämään meidän kanssa muumien katsomisesta. Me aloitetaan yleensä hyvissä ajoin, joka ilta samaan aikaan herättelemään iltarutiineja ajankohtaisiksi niinkuin eilenkin, mutta ei auttanut.

Maria on aina niin onnessaan kun olen aamut kotona :)

Tämä käytös on vahvistunut joka ilta pahemmaksi, vängätään kaikessa vastaan ja huudetaan naama punaisena. Myös päiväkodista on tullut yhtäkkiä paikka, minne ei ehdottomasti haluta mennä! Eilen alkoi Marian puolelta lyöminen, yöllä potkaisi täysillä mahaan aiheuttaen kauheat supistukset ja aamulla täräytti täysin tiedostaen mua leukaan kun yritti tällä tavoin herättää. Ei edes mieltään pahoittanut mitenkään kun kiellettiin tästä, eli taisi ihan tarkoituksella kokeilla, miten tälläiseen reagoidaan.
Se, miksi päätellään tämän olevan uhmaa, huomaa jo tytön puheista. Marian lelu, Marian muki, Marian lautanen. Myös itsensä puolustaminen sanoin on tullut kuvioihin, tänään Niko fiksaili aamulla puhelintaan kun kadotti äänet johonkin Marian katsoessa muumeja siitä, niin tyttö tuli mulle sanomaan, että isi otti Marian kädestä. Vaikka isi kyllä ihan pyysi ja tyttö antoi ihan luvan kanssa puhelimen ;) Alkaa löytymään se minäkuva ja sehän se hauskaa tuntuu tytöstä olevan.

Rauhallinen hetki - pääsiäiskarkkien lajittelu!

Onneksi myös uhmaikä on ohimenevä ja jos tästä selvitään voittajina, selvitään toivon mukaan myös sitten likan täyttäessä 15 vuotta! :D

Ja taas siitä kommentoinnista

Anonyymiys - hyvästä vai pahasta?

Jotkut osaavat käyttää kasvottomuutta hyvin ja toiset ei niin hyvin. Helppo on nimettömänä huudella asioista, joihin ei liity tavalla tai toisella.

Kommentointi on taitolaji, jota ei monikaan tunnu osaavan, etenkään netissä kun hyvällä tarkoittamasi teksti saattaa aiheuttaa toisille legoja nenään vaikka vastaanottaja osaisikin lukea rivienvälit. Hauskinta tässä on se, että nimettömyyden taakse pään aukomisen yhteydessä kätkeytyy aikuiset ihmiset, monesti jopa ehkä perheelliset. 

Paljastan itse kasvoni ja kerron mielipiteeni seisoen sanojeni takana. Monia postauksia on jäänyt luonnoksiin, kun niitä ei vain ole saanut muotoiltua yleiselle tasolle (tai ovat muuten vain olleet julkaisukelvottomia). Aina jokaisessa tekstissä on jokin asia mielessä sitä kirjoittaessa - näin on varmasti yli 95% bloggaajista. 

Mutta mitä haluan blogini puolelle?

Kommentoinnissa on hyväksyttävää käyttää järkeä. Jos kommenttisi on suora viittaus johonkin ulkopuoliseen ihmiseen, en sitä julkaise. Tämän takia perheeni ulkopuoliset ovat kasvottomia sekä nimettömiä. Nikosta ja Mariasta näkyy vain se, mitä ollaan yhdessä sovittu.

On monia postauksia, jotka on herättänyt tunteita ja ajatuksia ihmisissä, se on normaalia mutta ei se, että aletaan utelemaan yksityiskohtia blogissa nimettömänä. Jos asia kiinnostaa, kysykää suoraan nimenne kanssa asianomaisilta, koska henkilökohtaisuuksia en tänne julkaise. Jos olisin itse v-mäinen, olisin kasvoton ja tunnistamaton, mutta kaikki muut näkyisivät nimillään ja kasvoillaan täällä. Mutta jokaisella on oikeus olla nimetön ja kasvoton, jonka takia toimin näin - ei nimiä taikka kasvoja muista kuin perheestäni.

Mutta jos elämäsi lanka on kiinni juoruilusta ja utelusta niin ota yhteyttä vaikka sitten facebookin kautta, näin sinut voi ottaa tosissaan kun seisot nimesi sekä kasvojesi kera sanojesi takana.

Hevonen menneisyydestä

Ei se tykätyin, mieleltään ehkä aavistuksen jumissa ja napsahteleva ajatuksen kulku - mutta silti tuntuu että olisi elämäni hevonen. Kummiskaan sitä välttämättä olemallakaan.

Moni varmaan muistaakin syksyltä, kun olin ravitallilla töissä ja kerroinkin muutamaan otteeseen tulta ja tappuraa olevasta Herra Orista. Siitä, joka oli tallin vihatuin ja omistajan mukaan hitain juoksija ja huonolla motivaatiolla toimiva, tallin pimeimmässä karsinassa asuva tukkajumala. Tämä kyseinen hevonen tuli mieleeni ihan yhtäkkiä tässä lääkäriaikaa odotellessa.

Vaikka Herra Ori mojauttikin mua kaviolla, yritti rynniä päälle ja mitähän kaikkea muutakin (se lista on nimittäin kyseisen häslääjän kohdalla aikalailla loputon), tuli jotenkin ikävä ja ehkä jopa pieni pelko, miten kyseinen kaveri eläilee tällä hetkellä. Hippoksen mukaan ei ole vieläkään suorittanut hyväksyttyä koelähtöä, kilpailuvakuutukset umpeutuneet jne. Mikä on hevosen kohtalo? Tallilla aloittaessani, omistaja-kasvattaja sanoi että on joutilas juurikin sen takia, ettei juoksuhaluja löydy ja koitti jos olisin koittanut lähteä koulimaan siitä ratsua eikä heillä kuulemma muutenkaan ollut aikaa laittaa hitaaseen, kun vaihtoehtona oli treenata parempia hevosia. No, tilannehan oli se että aloittaessani oli päässyt pari kertaa viikossa ulos, muuten aina karsinassa kököttämässä pahimmillaan koko päivän ja kun olin ainut tallilla joka edes viitsi lähteä raahaamaan takimmaiselle ruoho-pläntille syömään ja sieltä tunnin päästä siirtämään hiekkatarhaan pariksi tunniksi, niin alkoi hevonen käymään kierroksilla. Joka aamu kattila kiehui reilusti yli, kun tajusi että pääsee ulos.. Voi hepparaukan kohtaloa, ei yhdenkään hevosen kuuluisi olla koko päivää karsinassa näkemättä lainkaan muutakuin neljä seinää.

Aloin sitten miettimään ensin vitsipohjalla, pitäisikö tallille soittaa ja sanoa että voisin kyseisen kaverin vaihtaa rahaan ja ottaa hoteisiini. Uskon kaikista aina vain hyvää, ja vaikka hevonen olikin silloin täydellinen vatipää, olisiko se enään jos saisi rutiinia, pitkät ulkoilut ja sen kanssa tehtäisiin päivittäin jotain, vaikka käytäisiin kävelemässä maastakäsin tms.. Sitä ei tiedä, ja kyseisen kaverin kanssa pitäisi jopa ammattiratsuttajalta löytyä hemmetin paljon huumorintajua, että kyseiselle tukkajumalalle saisi jotain päähän taottua.

Kyseinen hevonen olisi kuitenkin riski - takeita pään kasaantumisesta ei olisi, vaikka mitä yrittäisi. Joillekkin auttaa rutiini ja jotkut on vain yhden ihmisen hevosia ja jotkut ovat vain niitä täysin järkensä menettäneitä niin kutsuttuja toivottomia tapauksia. Tästäkään kaverista ei täysin voi sanoa, onko tylsistymisestä ja tekemisen puutteesta tullut ongelmakäytösä, vai jostain muusta. Sen näkisi vain ajan kanssa, mutta olisiko tämä sen riskin arvoinen..?