Sivut

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Neuvolakuulumiset

Tänään oli Marialla 2-vuotisneuvola. Meillä oli paljon asioita mielen päällä, mihin haluttiin ammattilaiselta neuvoja, mm. Marsan ruokailusta ja loputtomasta maidon juonnista.

Marsahan on ollut jo jonkin aikaa todella huono syömään ja päivän kahdesta lämpimästä ateriasta vain toinen on kelvannut kunnolla. Myös nirsoilu on nostanut päätään oikein urakalla, joten tästä mainittiin. Terkkari kyseli paljon ihan perustietoja, kuinka monesti syö päivässä, miten paljon juo maitoa jne. Halusi myös tietää ruokailuhetkestä. Kerrottiin siinä sitten, että miten meillä syödään, mistä juodaan maidot niin selvisi nopeasti syy nirsoiluun ja huonohkoon ruokahaluun - Maria juo liikaa maitoa!
Nyt sitten alkaa muutos, nimittäin maitoa saa 1-1,5dl aamulla herättyään ja muuten vain ruokailun yhteydessä. Myös kaikki mahdolliset leivän napostelut sijoitetaan kokonaan ruoka-aikoihin, mutta ikenien kipuilessa pieni pala näkkileipää tai kuivaa ruisleipää pienenä palana on ok satunnaisesti, ettei tarvitsisi buranaa antaa niin usein.
26.06.2014
Myös tuttipullolle sanotaan heihei kerrasta, ja juotava tarjotaan vain mukista taikka nokkiksesta. Tuttipullon jättäminen on ollut meillä puheena, kun tänään Maria ensimmäistä kertaa joi nokkamukista maitoa kunnolla, joten ajateltiin että nakataan pullo mäkeen. Päästiinpä vihdoin viimeisestä tuttia muistuttavasta eroon, joten myös suu tykkää enemmän!
14.07.2014
Kasvu on kääntynyt nousujohteiseksi, myös se paino joka on roikkunut yli vuoden tosi alhaisilla käyrillä. Vaikka meitä ei ne käyrät etenkään painon kohdalla kiinnosta, koska todellisuuden näkee jo lasta katsomalla, niin onhan se ihan kiva nähdä miten Maria kasvaa keskimääräisesti muihin saman ikäisiin nähden.
Pituudessa ja päänympäryydessä mennään sillä kuuluisalla 0-käyrällä, pituudessa jopa jo hieman plussan puolellakin eli pitkäksi likka kasvamassa. :)

Myös Marian oman tahdon tukemiseen saatiin neuvoja ja oltiin kuulemma jo aika hyvin kartalla siitä, missä asioissa 2-vuotias saa "päättää". Meillä Maria saa valita esimerkiksi välipalalla ottaako jogurttia vaiko viiliä. Ottaako leivälle juustoa vai ei. Samalla myös lapsen mielipiteen ilmaisusta täytyy aina muistaa kehua, jotta itsetunto kasvaa sekä lapsi kokee olevansa kuultu. :)

Menipä muuten pitkän ajan jälkeen todella hyvällä ruokahalulla puuro nassuun, melkein koko satsin söi mikä on jo ihme! Onneksi lapsi sopeutuu tälläisiin muutoksiin suht nopeasti, joten nyt on vain pidettävä oma pää tässä asiassa. Jospa nyt jaksaisi nukkua, eikä alettaisiin huutelemaan klo 3 yöllä maitoa. Onneksi ollaan varauduttu runsaampaan kiukutteluun, kunnes likka ymmärtää ettei tämä huono juttu ole. :)

2 kommenttia :

  1. Hyvä että saitte ohjausta oikeaan suuntaan! Maria niin iso jo että olen aikaa sitten kummastellut teidän tapaa antaa maitoa tytölle mitä nyt blogin kautta lukenut siitä. Eihän se ihme ole ettei mikään ruoka maistu jos on tuhtia nestettä juonut paljon ja tuttipullo todella huono hampaille joten ihan hyvä nyt siitä jo luopua ennenkuin tulee purentaan seurauksia.
    Teillä alkaakin nyt ihana aika uhmaikää odotellen. Se se on kyllä niin omaansa :D onneksi oma poika täyttää pian neljä niin on elo jo paljon mukavampaa mutta liian hyvin vielä mielessä kun poika oli 2,5-3,5 ihan kamalaa rajojen koettelua :D on nämä lapset niin ihanan kamalia :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni tutin pois saaminen pois oli tärkeämpi, kun itselläni on purentavika joka tuli liian pitkän tutin imemisen takia. :) Onneksi seuraavan kanssa uskaltaa tehdä eadikaaleilta tuntuvia muutoksia helpommin, kun nyt saa Marian kanssa "harjoitella". :)

      Poista

Onhan kommenttisi asiallinen? Tarkistan jokaisen kommentin, enkä julkaise sellaisia, jotka ovat sisällöltään ulkopuolisia loukkaavia enkä muitakaan asiattomia. Tälläiset voi laittaa minulle suoraan fb:ssä tai sitten blogin sähköpostiin.

Minä kiitän kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...