Sivut

maanantai 28. syyskuuta 2015

Alla vaahterapuun

Onni on omassa pihassa kolme vaahteraa. Syksy värjää normaalisti suhteellisen tylsän puun suureksi värejä pihaan tuovaksi massiiviseksi puuksi joka myös pudottaa kolmevuotiaalle samalla mieluista tekemistä - saattaahan ne myös lievästi äidinkin villiinnyttää. ;)
Vähän extempore-meiningillä mentiin kuvailemaan Marian kanssa pihalle, vaikka todella kylmä tuuli meitä häiritsi aivan liikaa, mutta eihän se meidän menoa haitannut. Maria rakastaa heitellä ruohoa, lehtiä ja kaikkea muutakin, joten ei paljoa tarvinnut houkutella ja hymykin tulee ihan luonnostaan. ♥




Jos vielä vaikka kelit lämpiäisi edes vähän, niin voisi koittaa ottaa 3-vuotiskuvat ulkona. Tuota lääniä kun on, niin tilasta ei ainakaan ole pulaa eikä Marian tarvitse jännittää. :)

4 kommenttia :

  1. Miksi Marialle ei näissä kahdessa edellisessä postauksessa ole pipoa ollenkaan? :(

    Mutta ihania kuvia! Vaahtera on mielettömän ihana puu syksyllä. Kunnes lehdet on ihan ruskeita ja sotkenut joka paikan :D juuri tähän aikaan ihana, meilläkin lapset tykkää vaahteranlehdistä ja niistä myös kiva askarrella ja maalata niiden avulla syksyisiä kuvia etenkin kun saavat itse etsiä lehdet niin hupi on vielä isompi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipo oli hukassa Marian jäljiltä jossain ja ei käyty kuin max 5min pyörimässä ulkona. :) Ja onneksi tuuli oli laantunut verraten siihen, kun haettiin hoidosta - silloin oli kylmä!

      Poista

Onhan kommenttisi asiallinen? Tarkistan jokaisen kommentin, enkä julkaise sellaisia, jotka ovat sisällöltään ulkopuolisia loukkaavia enkä muitakaan asiattomia. Tälläiset voi laittaa minulle suoraan fb:ssä tai sitten blogin sähköpostiin.

Minä kiitän kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...