Sivut

maanantai 21. syyskuuta 2015

Ensimmäiset treenit

Tänään oli ensimmäinen kunnon treenipäivä Ressun kanssa. Heti selkään päästyäni herra sai jonkin ihme hepulin testatakseen mitä mieltä moisesta hölmöilystä oon, mutta eipä tuollainen paljoa hetkauta. Aloiteltiin heti reippaasti kunnon käynnillä, volteilla, pysäytyksillä ja väistöillä jotta Ressu keskittyisi töihin eikä kyttäämiseen. Nopeasti sieltä rentous löytyi, jonka jälkeen siirryttiin ravitehtäviin.
Kyllähän noita maisemia kelpaa katsella :) 21.09.2015
Ravissa ympyrällä paljon töitä, vuorotellen istuin alas ja kevensin. Näiden välissä kierrettiin aina kenttä, ajatuksena että myös "mörköpääty" tuli tutuksi jolloin kyttäily ja säpsähtely sielläkin loppuisi. Kun kuulolle olin Ressun saanut, siirryttiin tekemään väistöjä sekä taivutuksia. Ressulla on ihan mahtava ravi istua, vaikka oma keskivartalon hallinta on vielä vähäsen hakusessa näin raskauden jäljiltä, joten suurimmaksi osaksi raviväistöt tein keventäen jotta lihakset tottuisi pitkän tauon jälkeen rasitukseen.

Treenit tehty :) 21.09.2015
Laukka sujui jo mulle tuttuun tapaan vasempaan kierrokseen ongelmitta ja Ressu rentoutui siinä hyvin heti alusta lähtien, mutta oikeassa tehtiin enemmän töitä, kun oma lonkka jää vinouden takia puristamaan herkästi, joten siihen halusin keskittyä kunnolla että jalka pysyy rauhassa ja istun syvälle satulaan. Tuo kireys pyrkii nostamaan persiistä satulasta ja jäädä jäpittämään liikaa, mutta heti helpottaa kun saan sen rentoutettua kunnolla. Hommat lopeteltiin kun Ressu rentoutti niskan ja itse sain pidettyä istunnan kasassa. Ai että Ressun laukka on vain niin ihana istua, kuin keinuhevosen selässä olisi. Se nostaa sen niin pienillä avuilla ja hakeutuu luonnostaan tosi hyvin polkemaan takaa eteen, jolloin on helpompi myös itse pitää jalka rauhassa kun homma sujuu niin hyvin itsestään. Mikin kanssa piti ajatella paljon takaisinpäin ja Topin kanssa reilusti eteen, joten tämä on kivaa vaihtelua. :)
Tähän päätettin ja otettiin pitkät loppukäynnit pitkillä ohjilla. En halunnut jäädä hinkuttamaan yhtään ylimääräistä, vaan lopettaa heti kun molemmilla oli hyvä fiilis ja "tavoitteet" täyttyi.
Neiti 3vee on aavistuksen seuranhaluinen :D 21.09.2015
Alkaa kivasti pikkuhiljaa löytymään nuo nappulat, kuinka Ressu toimii. Suhteellisen simppeli ja yksinkertainen kaverihan se on, joten piakkoin voisi lähteä ensimmäistä kertaa maastoon, kun saa varmuuden että hommat onnistuu kentällä ja opin tuntemaan herran sielunelämää. :)

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Heppailu jatkukoon!

Laitoin torstai-iltana tilaukseen uuden ratsastuskypärän, kun vanhaa en yksinkertaisesti uskalla käyttää enään vakituisesti, kun viimeksi tippuessani Mikin selästä pää osui kiveen, joten se kypärä ei enään pahemmin suojaisi. Sen verran uskalsin sitä käyttää, että pääsin testaamaan uutta vuokrahevos-kanditaattia koska kypärättä en ratsasta. Lisäksi tarttui uudet sukat ja hanskat, kun Lumo on raahannut mun vanhat hanskat jonnekkin omaan piiloon. Tykkää niiden kanssa peuhata ja kuolaa ne aivan märiksi jos tassuihinsa saa. :D

Jälkitarkastuksessa ei ilmennyt mitään kummallista ja palautuminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja kaikki muutenkin hyvin, joten normaaliliikuntaan saatiin luvat joten nyt on ollut hiljaisessa etsinnässä uusi hevosystävä.
Ja niinhän sieltä löytyi uusi kaveri - 13-vuotias Eestinhevos-ruuna Ressu. Ressu on toimittanut estehevosen virkaa omistajallaan, mutta nyt jäänyt tuuppailukaveriksi kun jaloissa vähän sanomista. Ressussa oli jotain tuttua, nimittäin muistutti Topia aavistuksen niin ulkomuodoltaan kuin luonteeltaankin. Kokeilee ratsastajaansa ja testaa onko pakko mennä ja tehdä. Myös pari sivuloikan tapaista tuli, mutta ne olikin nopeudeltaan lähinnä kuin hidastetusta actionpätkästä, missä sellainen tynnyri päättää lähteä. :D

Eniten tykkäsin Ressun ratsastettavuudesta, herkkä pohkeelle ja todella kevyt suustaan jos itse muisti pitää käden kevyenä. Itse yllätyin siitä, miten hyvin asiat oli vielä muistissa. Pari kertaa alkoi vaan painamaan kädelle, mutta keveni samantien kun muisti itse ratsastaa pohkeella ja istunnalla samalla pitäen käden hiljaisena.

Ensi viikolla alkaa sitten ihan kunnolla tutustuminen karvaturvan kanssa, saa nähdä miten silloin menee ja saa jopa kuviakin ehkä jotain napattua. :)

torstai 17. syyskuuta 2015

Taloprojekti - Katto

Julkisivun maalausprojektista voi lukea täältä.

Maanantaina tuli tosiaan katon vuoro, jossa aloitettiin tiilien irroittamisella. Seuraavaksi alettiin laittamaan aluskatteita ja ruoteita ensin vanhan sisäänkäynnin puolelle josta siirryttiin toiselle puolelle. 
07092015 // Aluskate ja pystyruoteet check ja vanhan sisäänkäynnin katolla vielä tiilet kiinni.
07092015 // Ilalla klo 20 jälkeen tilanne, kun työmiehet oli lopetelleet
Tiistaina lähti piipun vanhat pellit sekä rännit alta pois ja asennettiin molemmille puolille vaakaruoteet.
08092015
Keskiviikkona alettiin pellittämään ensin vanhalta puolelta ja tehtiin vanhan sisäänkäynnin katto peltien laitto valmiiksi. Myös piippu käsiteltiin valmiiksi, jotta peltiseppä pääsee pellittämään.
10092015
Torstaina laitettiin toinen puoli katosta pelteihin ja rännit. Perjantaina sitten tuli peltiseppä ja viimeiset silaukset saatiin - piippuun pellitykset.

Talon koko olemus muuttui kertalaakista! Todellinen kasvojen kohotus tuli tarpeeseen. Naapurit pyörii tontilla silmät pyöreinä ja ovat kovasti kehuneet miten hyvää jälkeä on tullut ja nopeassa ajassa. Onneksi säät on suosineet koko remontin ajan, etenkin ensimmäisellä viikolla kun maalaus suoritettiin. 
Ennen
3.7.2015
Jälkeen
17.9.2015
Suurin kiitos kuuluu kyllä ehdottomasti urakan tekijälle, Keski-Suomen Laatukatot Oylle. Ripeää, mutta silti tarkkaa työtä tekivät ja pitivät meidät ajantasalla koko ajan. Pihakin pysyi todella siistissä kunnossa! Voin täysin hyvällä omalla tunnolla suositella, jos on katon tai julkisivun ehostaminen mielessä, niin ei tarvitse pettyä! :)

torstai 3. syyskuuta 2015

Taloprojekti - julkisivu

Meidän piti alunperin uusia katto sekä julkisivu vasta parin vuoden päästä, mutta tartuttiin vaihtoehtoon tehdä se nyt, kun mainoslehtinen tuli postissa. Ai mitä mainostuksen uhreja? :D
Pitkään me etsimme sopivaa yritystä tekemään urakka. Aluksi ajateltiin tehdä pelkkä katto, mutta meidän onneksi kaksi kilpailutettavaa yritystä tarjosi myös ulkomaalauksia jne ja kaksi muuta firmaa tekivät vain kattoja. Neljä yritystä ja neljä tarjousta - valinta oli loppupeleissä älyttömän helppo - tehdään molemmat yhdellä kertaa.
Aikatauluksi arvioitiin viikosta jopa yli 2 viikkoon, kun koko "kesä" on ollut niin epävakaa ja syksystä ei voi muuta odottaakaan kuin epävakaata ja maalauksella on kiire. Meillä kävi kummiskin tuuri - tiistaina tuli aamulla maalari ja nyt tilanne on se, että huomenna maalaa listat uudelleen sekä oven edustan ja maanantaina todennäköisesti olisi katon vuoro.

Tiistaina tehtiin heti aamusta homepesu ja puolilta päivin tuli lava roskia varten. Maalia lähti pesun aikana ihan tuhottomasti irti ja lisää seinän kuivumisen myötä. Näky oli karu,
1.9.2015 - homepesu tehty
Keskiviikkona alkoi maalaaminen. Marian hoitopäivät alkaa aamuisin klo 9 ja samoihin aikoihin myös alkoi maalaus kun lähdettiin Marsaa viemään. Puolessa tunnissa oli ison seinän reuna ja- otsalaudat sekä ikkunankarmit maalattu. Nopea kaveri, pakko myöntää.
2.9.2015 Näky takaisin kotiin tultaessa pihatieltä kuvattuna
Tänään tuli sitten jo ihan maalia seinille! Värinä haettiin harmaata, hopeasta asteen pari tummempaa ja värivalinta osui niin nappiin! Märkänä ja varjossa väri on aavistuksen sinertävän näköinen, mutta kuivana ja normaalivalossa on täysin harmaa. Mitä kellertävämpi valo, sitä sinertävämpi on seinä.
Talo ja auto mätsää - ja tämähän oli ihan vahinko! :D 3.9.2015
3.9.2015
Hyvin kyllä erottuu tämä meidän talo kujan alkupäästä katsottuna. Ainoastaan katon tämän hetkinen kunto tekee kokonaisuudesta aika kauhean, mutta hyvä tästä tulee! Jännittää lopputulos valmiina, kun värit ja kaikki ollaan mietitty niin tarkkaan ja päässä on se oma visio miltä pitäisi näyttää. Ensi viikolla selviää, toteutuiko pään sisäinen visio täysin. ;)

perjantai 28. elokuuta 2015

Kuulumisia ja kuvia

Mia on huomenna 7 viikon ikäinen, kasvanut hurjasti ja tänään alkoi jo höpöttelemään. Jes, enään ei ainoastaan itketä! 


Aloitettiin myös liinailu, kun kädet on kotona jo ennestään täynnä niin hommat jää tekemättä Mian vaatiessa paljon sylissä oloa. Etenkin nyt, kun likalla niin kauhea räkätauti että tukehtuu liman määrään makuultaan, on kantoliinasta ollut enemmän kuin hyötyä!
Suoraan sängystä nousseena, liinan köyttäminen ja Mia nukkumaan.. :D
Tänään myös kirjoitettiin katto ja- julkisivuremontin tilauspaperit. Ensi viikolla tulee muutama miehen köriläs repimään tiilet katolta ja irroittamaan maalit seinistä. Meidän niin rupsahtanut talomuori tulee saamaan uuden, nykyaikaisen mutta silti ajattoman ilmeen. Ja eipähän tarvitse odottaa sitä päivää, kun vedet tulisi katosta läpi - tai voihan ne tulla, mutta sitten se meneekin urakoitsijan piikkiin. :)

Pitihän sitä myös "merkkipäivän" kunniaksi päästää järkkäri laulamaan samalla kun neiti karvakuuppa ihmetteli leikkimaton kaaressa roikkuvia leluja.


Kerrankin jotain muuta kuin Grumpya! ;)

Vielä pitäisi Mariasta saada fiksut kuvat otettua. Neiti tykkää vaan turhankin paljon juoksennella luonnonlapsena ympäriinsä, niin ei ihan viitsi mihinkään esille laittaa paitsi kotialbumiin. :D

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kaipaus

Tallille ja ratsastamaan. 
Arjen pyörittämisen ja yleisen jaksamisen henkireikä - päästä tuulettamaan päätä tallille kera jonkin ihanan heppaystävän. Tässä ollaan nyt pikkaisen vajaa vuosi oltu ilman heppailua, mitä nyt kävin silloin alkuvuodesta jeesailemassa entistä pomoa tallivuorojen teon merkeissä, mutta hevosen selässä oon viimeksi käynyt marraskuussa, kun viimeisen kerran nousin Mikin selkään (postaukseen). Olisinhan periaatteessa voinut käydä ratsastamassa kevyitä maastoja aina siihen saakka, että maha tuli tielle mutta en halunnut ottaa minkäänlaista riskiä vain oman itsekkyyden takia.


Nyt olen sitten jatkoa miettinyt ja Nikonkin kanssa asiasta paljon keskustellut. Tilanne vain muuttui äkkiä tosi paljon, kun Nikon työkuviot muuttui suhteellisen paljon jonka vuoksi Niko joutuu tekemään kahden ihmisen työt, joten aikaa ei olisi käydä Marian hoidossa olo aikana tallilla lainkaan - ellei Mia tulisi mukaan mutta silloin joutuisin olemaan muiden aikataulujen armoilla. 


Ja olisiko se taas sitä stressinpoistoa, kun olisi Mia mukana ja joutuisi koko ajan ruokinta-juttuja miettimään sen sijaan, että likka olisi isänsä kanssa sen pari tuntia omaa maitoa pumpattuna valmiiksi jääkaappiin?


Silti se halu kehittää itseään on kasvanut ja tavoitteet aavistuksen korkeammalla, joita taas Mikki ei vain yksinkertaisesti voi täyttää niin sijaintinsa kuin koulutustasollisestikkaan.
Ei tässä mikään kiire onneksi ole ja päätin odottaa ainakin jälkitarkastukseen saakka, että tiedetään millä mallilla vatsalihasten ja muun kropan palautuminen on, ettei tarvitse myöhemmmin katua.
Nyt vain täytyy tosissaan miettiä asioita.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...